Musica nova Helsinki -festivaali keräsi yli 200 000 katsojaa ja kuulijaa

Musica novan tunteet ja asitit -teemaan kietoutuneessa ohjelmistossa kuultiin useita teoksia vuoden residenssisäveltäjältä, italialaiselta Clara Iannottalta. Festivaali toi Suomeen Iannottan lisäksi lukuisia nykymusiikin ajankohtaisia ja huomattavia tekijöitä kuten eurooppalaisen taidemusiikin merkittävimpiin eläviin säveltäjiin lukeutuvan saksalaisen Helmut Lachenmannin, itävaltalaisen Klangforum Wien -nykymusiikkiyhtyeen, brittiläisen laulajan Juliet Fraserin, multimediaa ja interaktiivisia elementtejä teoksissaan hyödyntävän saksalaisen kokeellisen musiikin säveltäjän Alexander Schubertin, brittiläisen oopperasäveltäjän Philip Venablesin sekä japanilaisen esitystaiteilijan ja säveltäjän Tomomi Adachin.
“Tämän vuoden festivaalilla ovat jälleen kohdanneet suomalainen ja kansainvälinen nykymusiikkikenttä sekä taiteen tekijät, esittäjät ja kokijat. Ilmassa on ollut käsin kosketeltavaa festivaalikuhinaa ja innostusta jaetusta kokemuksesta elävän musiikin äärellä. Olen ollut syvästi vaikuttunut kaikkien omistautuneesta työpanoksesta, tinkimättömästä musisoinnista ja liikuttavista kohtaamisista erilaisten taiteilijoiden ja kuulijoiden kanssa”, Musica nova Helsingin taiteellinen johtaja Tuuli Lindeberg iloitsee.
Festivaalin kohokohtiin kuuluivat muun muassa lukuisat kantaesitykset, intiimit klubi-illat, kokemukselliset installaatioteokset, Klangforum Wienin avajaiskonsertti ja heidän tekemänsä koulutuksellinen yhteistyö Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa, sekä kamariorkesteri Avanti!:n päätöskonsertti.
Laaja-alaisesti nykymusiikkia ja sen tekijöitä esitellyt festivaali tarjosi matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua myös kotimaisen vapaan kentän toimijoiden pirteään ja aktiiviseen toimintaan. Festivaalin yhteydessä järjestettiin sekä ammattilaisille, alan opiskelijoille että suurelle yleisölle suunnattua puheohjelmaa.
Yle teki suoria lähetyksiä ja ajoi taltiointeja Musica novan konserteista. Osa konserteista on kuultavissa ja nähtävissä taltiointeina myös festivaaliperiodin jälkeen Yle Areenassa – festivaaliohjelman lopulliset tavoittavuusluvut tarkentuvat siis vielä myöhemmin.
Juuri päättynyt Musica nova Helsinki oli ensimmäinen taiteellisena johtajana toimineen Tuuli Lindebergin suunnittelema ohjelmakokonaisuus. Myös seuraava, alkuvuoteen 2025 sijoittuva festivaali toteutuu Lindebergin johdolla.
Musica nova Helsinki on Suomen suurin ja yksi Euroopan merkittävimmistä nykymusiikin tapahtumista. Musica nova esittelee suomalaiselle yleisölle kiinnostavinta uutta musiikkia, ottaa kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin sekä pyrkii löytämään siltoja nykymusiikin ja muiden taidelajien välille. Joka toinen vuosi järjestettävän festivaalin pääjärjestäjinä toimivat Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Suomen kansallisooppera ja -baletti, Yleisradio (Radion sinfoniaorkesteri) ja Suomen Säveltäjät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Anna Mäkelä Helsingin tapahtumasäätiö, anna.makela@eventshelsinki.fi, puh. 050 581 4153
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Helsinki-päivä täyttää kaupungin maksuttomalla tapahtuma- ja kulttuuritarjonnalla5.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin syntymäpäivää juhlitaan ympäri kaupunkia monipuolisella maksuttomalla ohjelmalla 12. kesäkuuta. Kulttuurikeskuksissa on koettavissa live-keikkoja, sirkusesityksiä, lavatanssit ja paljon muita elämyksiä. Espan lavalla esiintyy outsider-taiteen tekijöitä ja Stadin kundi ja friidu saavat tunnustuksensa. Lisäksi kaupungintalolla nautitaan yhteiset aamukahvit sekä jaetaan palkintoja ja tunnustuksia.
Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki alkaa tänään1.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Lähes 40 konsertista, esityksestä ja puheohjelmatilaisuudesta koostuva Musica nova -festivaali tuo nykymusiikin ajankohtaisimmat kansainväliset nimet Helsinkiin, luo verkostoitumismahdollisuuksia alan tekijöille ja esittelee vireän kotimaisen nykymusiikkikentän toimintaa. Festivaali alkaa tänään ja se kestää 12. maaliskuuta asti.
Musica nova Helsinki -nykymusiikkifestivaalin ohjelma on valmis1.2.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurimman nykymusiikin biennaalin Musica nova Helsingin ohjelmaan on vahvistunut nykytaidemusiikin merkittävimpiin eläviin säveltäjiin lukeutuvan Helmut Lachenmannin vierailu, puheohjelmakokonaisuus sekä useita muita lisäyksiä. Festivaalin ohjelma on valmis, ja kaikkien esitysten liput ovat nyt myynnissä.
Helsingin kiinalaisen uudenvuoden kruunaa tanssikulkue Keskuskadulla18.1.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan tulevana lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa ympäri kaupungin. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi jäänveistonäytösten, lohikäärme- ja leijonatanssien sekä näyttävän tanssikulkueen myötä. Jääveistokset ilahduttavat Keskuskadulla ja kulttuurikeskusten pihoissa pidempäänkin.
Helsingin kiinalaista uuttavuotta juhlitaan Keskuskadulla ja kulttuurikeskuksissa9.1.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Kiinalaisen uudenvuoden tapahtuma toteutuu lauantaina 21. tammikuuta Helsingin keskustassa ja kulttuurikeskuksissa eri puolilla kaupunkia. Tiikerin vuosi vaihtuu jäniksen vuodeksi lohikäärme- ja leijonatanssien sekä jäänveistonäytösten myötä. Jääveistokset ilahduttavat Keskuskadulla ja kulttuurikeskusten pihoissa pidempäänkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme