Musica nova Helsinki -festivaali tuo nykymusiikin ajankohtaiset ilmiöt Helsinkiin maaliskuussa

Musica nova Helsinki nivoo yhteen omaleimaisella tavalla nykymusiikin suomalaiset ja kansainväliset tekijät, teokset ja tuotannot. Vuoden 2023 ohjelmiston jokainen konsertti ja esitys punoutuu tunteet ja aistit (Emotions and Sensations) -teemaan, jonka innoittajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja sopraano Tuuli Lindeberg.
”Minua kiehtovat yksilölliset tavat kokea taidetta ja esittämistä: säveltäjän lähtökohta verrattuna esittäjän tulkintaan ja kuulijan kokemukseen. Kiehtovaa on myös esiintyjän paradoksi rationaalisen ja teknisen valmistautumisen sekä elävän esityksen aistinvaraisen heittäytymisen välillä. Ajattelen, että musiikki itsessään on moniaistista – se voi herättää visuaalisia tai kehollisia muistoja, intuitiivisia assosiaatioita ja tunnereaktioita. 2023 Musica novassa haluan ihastella nykymusiikkikontekstissa tätä taiteen ja ihmisyyden ihmettä; yksilön näkökulmaa ja kokemusta sekä tasapainoilua järjen, tunteen ja aistien välillä”, Lindeberg summaa.
Joka toinen vuosi järjestettävän Musica novan merkkitapauksiin lukeutuu tällä kertaa festivaalin avajaispäivänä 1. maaliskuuta Keski-Euroopan merkittävimpiin nykymusiikkiyhtyeisiin lukeutuvan itävaltalaisen Klangforum Wienin konsertti Sibelius-Akatemian konserttisalissa.
Festivaalin residenssisäveltäjä on arvostettu ja lukuisilla palkinnoilla meritoitu italialainen Clara Iannotta, jolta kuullaan festivaaliohjelmassa useita säveltäjälle ominaisia, musiikkia ja soivaa materiaalia eksistentiaalisena ja fyysisenä kokemuksena tutkailevia teoksia. Kansainvälisestikin merkittäviin tapauksiin lukeutuu Iannottan uuden konserttoteoksen where the dark earth bends maailman kantaesitys, joka toteutuu Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa Musiikkitalossa 3. maaliskuuta. Orkesteria johtaa tuolloin kapellimestari Janne Nisonen ja pasuunasolisteina kuullaan RAGE Thormbones -duoa, jonka muodostavat yhdysvaltalaiset Mattie Barbier ja Weston Olencki.
Clara Iannottan ja Klangforum Wienin ohella festivaali tuo Suomen-vierailulle myös brittiläisen laulajan Juliet Fraserin, multimediaa ja interaktiivisia elementtejä teoksissaan hyödyntävän saksalaisen kokeellisen musiikin säveltäjän Alexander Schubertin sekä japanilaisen laulu- ja elektroniikka-artistin ja säveltäjän Tomomi Adachin.
Musica nova esittelee myös laajasti suomalaista nykymusiikkia; säveltäjiä, kantaesityksiä, yhtyeitä ja yksittäisiä taiteilijoita. Festivaaliohjelmaan sisältyy konserttien lisäksi näyttämöteosten esityksiä sekä installaatioita.
Nyt julkistettava ohjelmisto on luettavissa kokonaisuudessaan festivaalin verkkosivuilla.
Konserttien liput ovat myynnissä konserttipaikkojen lipunmyyntikanavissa, osoitteissa ticketmaster.fi ja lippu.fi. Liput alkaen 0–48 €. Festivaaliohjelmisto täydentyy alkuvuodesta mm. puheohjelmalla ja opiskelijatuotannoilla. Festivaalin pääjärjestäjinä toimivat Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Suomen kansallisooppera ja -baletti, Yleisradio (Radion sinfoniaorkesteri) ja Suomen Säveltäjät.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Anna Mäkelä, Helsingin tapahtumasäätiö, anna.makela@eventshelsinki.fi, puh. 050 581 4153
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin tapahtumasäätiö toteuttaa Helsingin kaupungin merkittäviä yleisötapahtumia kuten Helsingin juhlaviikkoja, Lux Helsinkiä, Helsinki-päivää, Helsingin uudenvuoden juhlaa, Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita. Tammikuussa 2019 toimintansa käynnistänyt säätiö kehittää Helsingistä entistä toimivampaa ja vetovoimaisempaa tapahtumakaupunkia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Viikonloppuna päättynyt Musica nova Helsinki juhli nykymusiikin monimuotoista kenttää17.2.2025 10:26:21 EET | Tiedote
Suomen suurinta nykymusiikin biennaalia Musica nova Helsinkiä juhlittiin jälleen 5.–15. helmikuuta. Yhdentoista festivaalipäivän aikana koettiin lähes 40 konserttia ja muuta tapahtumaa, jotka keräsivät noin 7000 kävijää. Osa konserteista välitettiin lisäksi kotiyleisöille Ylen kanavilla. Seuraavaa festivaalia vietetään alkuvuodesta 2027 Tuuli Lindebergin johdolla.
Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki käynnistyy keskiviikkona3.2.2025 09:34:05 EET | Tiedote
Musica nova Helsinki järjestetään jälleen 5.–15. helmikuuta 2025. Nykymusiikin suomalaiset ja kansainväliset tekijät, teokset ja tuotannot yhteen nivova festivaali tutkii tällä kertaa yhteistyön, yhteisöllisyyden ja verkostojen voimaa. Festivaaliohjelmaan kuuluvat muun muassa nykymusiikin johtaviin yhtyeisiin lukeutuvien Ensemble Musikfabrikin ja Ensemble Recherchen vierailut. Festivaalin puheohjelmassa keskustellaan muun muassa siitä, miten nykymusiikin maailmassa voitaisiin paremmin huomioida erilaiset ihmisryhmät.
75 000 kaupunkilaista kokoontui Kansalaistorille uudenvuoden viettoon1.1.2025 00:48:56 EET | Tiedote
Vuoden vaihtumista juhlittiin Helsingissä jälleen näyttävästi kaupunkilaisten yhteisessä juhlassa Kansalaistorilla. Alkuillan koko perheen disko ja loppuillan suurkonsertti keräsivät Kansalaistorille noin 75 000 kävijää.
Vuoden vaihtumista juhlitaan jälleen yhdessä Kansalaistorilla27.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Windows95man, Anssi Kela, Sara Siipola ja Mirella tähdittävät Helsingin uudenvuoden juhlaa Kansalaistorilla 31.12. Lasten uusivuosi ja Skidit-disko käynnistävät aattoillan. Tapahtumat välitetään suorana Ylen kanavilla.
Tuomaan Markkinoilla vieraili ennätysmäärä kävijöitä22.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote
Tänään päättyvillä Tuomaan Markkinoilla rikottiin kirkkaasti kävijäennätykset, kun runsaan kolmen viikon aikana joulutorilla vieraili arviolta yli 600 000 kävijää. Viime vuonna kävijäarvio oli noin 350 000. Myös myynti on käynyt joulutorilla aiempia vuosia vilkkaammin, ja esimerkiksi eri toimijoiden riisipuuroja on markkinoilla myyty noin 50 000 annosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme