Mustan viikon kautta kohti valoisampaa tulevaisuutta
3.12.2019 18:55:22 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Kim Berg sanoo, että eduskunnassa on ollut nyt "musta viikko". Keskustan kansanedustaja Antti Rantakankaan menehtyminen ja SDP:n entisen kansanedustajan Maarit Feldt-Rannan nukkuminen pois ovat koskettaneet monia. Lisäksi kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero jätti eropyyntönsä ministerin tehtävästä ja tänään pääministeri Antti Rinne jätti hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentille.
- Vaikeinakin hetkinä ja kipeiden päätösten jälkeenkin on tärkeää suunnata katse eteenpäin. SDP:n tulevaisuuslinjan pohjalta rakennettua hallitusohjelma on hyvä ja sitä on jo viety yhdessä eteenpäin, Berg painottaa.
- Haluamme jatkaa niiden uudistusten ja tavoitteiden toteuttamista, joista on yhdessä sovittu. Puheenjohtaja Rinne oli valmis tekemään tiistaina raskaan henkilökohtaisen päätöksen ja hakemaan eroa pääministerin tehtävästä, jotta tärkeät hallitusohjelmaa voitaisiin edelleen toteuttaa tällä hallituskaudella. Olemme sitoutuneita jatkamaan nykyisellä hallituspohjalla, jotta yhdessä asetetut tavoitteet saavutetaan tällä hallituskaudella, Berg sanoo.
- Vaikka seuraavan pääministerin nimellä nyt spekuloidaankin julkisuudessa, niin on hyvä muistaa, että SDP:n sääntöjen mukaisesti puoluevaltuusto nimeää puolueen pääministeriehdokkaan ja ehdokkaat valtioneuvoston jäseniksi. SDP:n puoluevaltuusto kokoontuukin todennäköisesti heti ensi viikolla ylimääräisen kokoukseen tekemään kyseiset nimitykset, Berg päättää.
Yhteyshenkilöt
Kim BergKansanedustaja
Puh:050 514 3196Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

