Mutkatonta arkiruokaa koko perheelle: Kylmä nakki on Hanna Gullichsenin ja Elina Ylitervon uusi, ihana ruokakirja, jossa mennään sieltä missä aita on matalin
4.6.2021 08:32:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kylmä nakki -uutuuskirjan reseptit on koottu kahden mukavuudenhaluisen ruoka-alan ammattilaisen toimesta palvelemaan nirsoja lapsia ja heidän perheitään. Niissä hyödynnetään häpeilemättä myös puolivalmisteita, sillä kenenpä ostoslistalle ne eivät kuuluisi.
”Kylmä nakki on mielentila. Laiskuus sai aikaan sen, että ohjeet on helppo toteuttaa, tiskiä ei tule liikaa ja suurin osa valmistuu nopeammin kuin teini ehtii alkaa murjottaa tai taaperon Pikku Kakkonen päättyy”, tekijät toteavat.
Reseptien tuttuja raaka-aineita ei tarvitse metsästää lähikauppaa kauempaa, ostoslistat ovat lyhyitä, valmistustavat kekseliäitä ja lopputulos maistuu koko perheelle.
Kylmän nakin reseptit on jaoteltu kolmeen osioon: Arjen taklaajista löytyvät nopeat ja helpot luottoreseptit, kuten saksilla pilkottava pinaattipannari ja maapähkinävoinuudelit. Viikonlopun parhaat -osio esittelee reseptejä, joiden ääreen koko perheen on kiva istahtaa. Tällaisia ovat esimerkiksi nakkiramen ja naan-pizzat. Nakin herkuissa puolestaan nostetaan valokeilaan tekijöiden Kylmä nakki Instagram-yhteisön suosikkireseptit, joihin lukeutuvat muun muassa yön yli -sämpylät, munavoi ja appelsiinikakku.
Reseptien lomassa lapselliset ihmiset voivat käydä ammentamassa voimaa ja vertaistukea ruokatarinoista, jotka on koottu muilta pienten lasten vanhemmilta:
5-vuotias totesi juhlapöydässä herkkujen ääressä, että kauheeta paskaa. Oli noloa!
Mansikasta pitää poistaa siemenet!
Kesällä söimme jouluksi leivottuja pipareita.
Lisäksi voi inspiroitua suosittelupalstasta, jossa Hanna ja Elina vinkkaavat parhaimmat keittokirjat, Instagram-tilit ja TV-sarjat lasten ruokailun kanssa pähkiville.
Kirjan upeat kuvat ovat Kaisu Kaplinin ottamia ja veikeästi kuvitettu ulkoasu Tuuli Juuselan käsialaa.
Kylmä nakki ilmestyy juhannusviikolla ja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 23.6. Kirja on ennakkotilattavissa pe 4.6. alkaen.
Kirjoittajat ovat ruoka-ammattilaisia sekä reseptejä, vinkkejä ja vertaistukea lapsellisille tarjoavan Instagram-yhteisö Kylmän nakin vetäjiä. He saavat inspiraatiota toisistaan ja jakavat rakkauden hyvään punaviiniin ja vahvaan kahviin. Hanna G:n uusin menestyskirja oli Kokin kotiruokaa (Otava 2020).
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja tekijöiden haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
70 yötä jouluun – näiden lastenkirjojen parissa odotus sujuu kuin siivillä!15.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kauden jännittävin joulukalenterikirja on Helena Wariksen ja Nora Surojeginin Kaksoistammen salaisuus. Lempeää joulutunnelmointia perheen pienimmille löytyy niin Unitalon joulusta, Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjasta kuin Petteri Kaniinin seurasta.
Hurja matka, todellakin! Michael Douglasin muistelmat ovat vastustamattoman viihdyttävä katsaus Hollywood-ikonin elämän myötä- ja vastoinkäymisiin12.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Uran kuoppainen alku, omat ja lähipiirin kamppailut addiktioiden ja sairauden kanssa, toisaalta ikoniset roolisuoritukset, maine ja kunnia – Michael Douglasin elämä on ollut elokuvaakin ihmeellisempää. Nyt hän kertoo tarinansa mukaansatempaavissa Hurja matka -muistelmissaan.
Finlaysonin ja Korkeasaaren kanssa toteutettu lastenkirjauutuus julkistetaan Korkeasaaressa9.10.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Ihastuttava Eläinten saaren tutkimusretket -kirjasarja saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Ahnastuksen kukistus ilmestyy. Otava kutsuu rajatun määrän toimittajia ja vaikuttajia Korkeasaareen aamupalatilaisuuteen tutustumaan kirjaan ja sen tekijöihin. Vieraat saavat mukaansa goodie bagin, joka sisältää kirjan sekä neljä pääsylippua Korkeasaareen.
Ensimmäinen kotimainen romantasiasarja saa huikean päätöksen8.10.2026 14:16:42 EEST | Tiedote
Lukijoiden rakastaman Moorna-trilogian viimeinen osa Synkän virran syli palkitsee lukijansa juonenkäänteillä, jotka saavat sydämen pauhaamaan.
Prinsessa Pikkiriikki ja kekrin taika on riemukkaan lumoava kirja kaikille syksyn ystäville8.10.2026 13:41:06 EEST | Tiedote
Hannele Lampelan ja Ninka Reitun rakastetun Prinsessa Pikkiriikin hurmaava kekrikirja on täydellistä luettavaa pimenevien iltojen satuhetkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



