Muun muassa pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoituksia ollaan lieventämässä ensi viikon alussa epidemiatilanteen parantumisen vuoksi - osassa Uuttamaata rajoitukset ollaan kumoamassa kokonaan
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lisäksi Keravalla ja Keski-Uudellamaalla ovat voimassa tiukemmat kokoontumisrajoitukset, joiden mukaisesti sisätiloissa voi kokoontua enintään kymmenen henkilöä. Ulkotiloissa voi kokoontua yli 50 henkilöä, jos osallistujat tai yleisö voidaan jakaa erillisiin lohkoihin.
Koska epidemiatilanne on parantunut ja alueellisen koronakoordinaatioryhmän tuoreen tilannekuvan mukaan palannut kiihtymisvaiheeseen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin edellä luetelluilla alueilla eli pääkaupunkiseudulla, Keravalla ja Keski-Uudenmaan kunnissa, Etelä-Suomen aluehallintovirasto ryhtyy valmistelemaan päätöstä, jolla kokoontumisrajoituksia lievennetään.
Päätös on tarkoitus julkaista maanantaina 14.6. ja se tulisi voimaan 15.6.2021. Aluehallintovirasto tiedottaa maanantaina 14.6. päätöksen julkaisusta.
Valmisteltava päätös noudattelee sosiaali- ja terveysministeriön ohjausta kiihtymisvaiheessa suositeltavista yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksista:
- Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta.
- Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus säilyttää turvavälit eli välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
- Yli 50 (viidenkymmenen) henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
- Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50 (viisikymmentä) henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on lisäksi noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.
- Lisäksi on noudatettava lain hygieniavaatimuksia esimerkiksi asiakkaille tarjottavasta mahdollisuudesta käsien puhdistamiseen ja oleskelun väljästä järjestämisestä.
Osa Uudestamaasta palaa perustasolle - kokoontumisrajoituksia kumotaan
Länsi-Uudellamaalla (paitsi Espoossa ja Kauniaisissa) sekä Itä-Uudellamaalla ovat tällä hetkellä voimassa yllä kuvatut kiihtymisvaiheen kokoontumisrajoitukset. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on tuoreimman tilannekuvan mukaan todennut näiden alueiden palanneen epidemian perustasolle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto alkaa valmistella päätöstä kokoontumisrajoitusten kumoamisesta. Myös tämä päätös on tarkoitus julkaista maanantaina 14.6., ja se tulisi voimaan 15.6.2021. Aluehallintovirasto tiedottaa maanantaina 14.6. päätöksen julkaisusta.
Jos epidemiatilanne heikkenee paikallisesti, kunnat voivat tarvittaessa määrätä alueilleen tiukempia kokoontumisrajoituksia.
Lisätietoa:
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla: https://avi.fi/korona
- Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 27.5.2021: hybridistrategian toimintasuunnitelman päivityksen mukaiset toimenpidesuositukset
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi
Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi
- ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Valvonta paljasti puutteita yksityisten päiväkotien henkilöstön kelpoisuusvaatimuksissa19.12.2025 11:41:03 EET | Tiedote
Aluehallintovirastot valvoivat vuonna 2025 yksityisten päiväkotien kasvatus-, opetus-, ja hoitohenkilöstön sekä päiväkodin johtajien varhaiskasvatuslain mukaisten kelpoisuusvaatimusten toteutumista. Valvonnan tuloksena aluehallintovirastot antoivat yli 200 palveluntuottajalle hallinnollista ohjausta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
