Muuntunut koronavirus leviää nopeasti - rajoitusten ja suositusten noudattaminen entistäkin tärkeämpää
Pääjohtaja Markku Tervahauta antoi valmiustoimikunnalle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) katsauksen koronaviruspandemiasta.
- Koronavirustilanteessa täytyy edelleen olla tarkkana, sillä virusmuunnoksista ei tiedetä tarpeeksi, eivätkä rokotukset ole meitä vielä suojaamassa. Rajoitukset purevat, mutta hyväkin tilanne voi muuttua nopeasti, kuten voidaan todeta esimerkiksi Irlannissa käyneen, totesi Markku Tervahauta puheenvuorossaan.
- Myös matkustamisen kanssa on hyvä olla tarkkana paitsi rajan yli, myös Suomessa. THL onkin antanut suosituksen, että kaikenlaista matkustamista pitäisi nyt rajoittaa vain välttämättömään.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedote 12.1.2021 matkustamisesta
Suomessa alueet ovat hyvin eri vaiheissa ja tilanne eri alueilla voi myös muuttua nopeasti. Se, että rajoituksia eri alueilla ei ole purettu liian nopeasti, on ollut viisautta, totesi Tervahauta.
- Uusi muuntunut virus voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Kasvomaski on yksi keino ehkäistä viruksen leviämistä ja THL suositteleekin kasvomaskin käyttöä koko maassa. Maskin käytön lisäksi on ensisijaisen tärkeää noudattaa turvavälejä, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena ei tule mennä töihin tai kouluun, vaan tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedote 8.1.2021 päivitetystä maskisuosituksesta
- Rokotteiden saatavuus on merkittävin rokotusten tahtiin tällä hetkellä vaikuttava asia. Kun rokotteita saadaan Suomeen riittävästi, on tärkeää hoitaa väestörokotukset ripeästi. Olennaista myös on, että mahdollisimman moni väestöstä ottaa rokotesuojan itselleen sekä läheisilleen, korosti Markku Tervahauta rokotemyönteisyyden tärkeyttä väestön suojaamisessa.
Pelastusylitarkastaja Kai Horelli kertoi valmiustoimikunnalle lyhyesti koronapandemiatilanteesta Itä-Suomessa. Pohjois-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueet ovat tällä hetkellä perustasolla. Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirien alueet ovat kiihtymisvaiheessa. Vaikka tilanne Itä-Suomessa on kohtuullinen, niin lähellä on kuitenkin myös leviämisvaiheessa olevia alueita.
Johtajaylilääkäri Antti Hedman kertoi, että sairaanhoitopiirien tilanne KYSin erva-alueella on suhteellisen hyvä ja rauhallinen. Rokotukset ovat käynnistyneet THL:n ohjeistusta noudattaen ja etenevät suunnitellusti rokotteiden saatavuuden mukaan.
Itä-Suomen aluehallintovirasto tekee helmikuun yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevat rajoituspäätökset viikolla 3. Valmiustoimikunnan puheenjohtajana toiminut johtaja Ulla Ahonen kannusti itäsuomalaisia edelleen vastuulliseen suositusten noudattamiseen, jotta tilanne Itä-Suomessa ei huonone ennen kuin väestölle saadaan rokotteesta kattava suoja koronavirusta vastaan.
Lisätietoja
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
