Muutakin kuin sanasto ja kielioppi

Mitä vieraan kielen omaksumiseen tarvitaan?
Tietenkin on osattava sanoja, tiedettävä niiden merkitys ja pystyttävä muodostamaan niistä kieliopillisesti ymmärrettäviä lauseita. Tämä kaikki on kuitenkin varsin hyödytöntä, jos nuo sanat eivät pääse ilmoille oikeassa tilanteessa.
– Suomalaiset ovat hyvin kannustavia, vaikka osaisit vain muutaman sanan. Kun altistaa itsensä kielelle, vähitellen oppii jopa lyhennettyjä ilmaisuja, joita täällä käytetään paljon. Esimerkiksi kaupassa olin aluksi ihmeissäni, kun kassalla sanottiinkin ”kakskyt” eikä ”kaksikymmentä”, sanoo Reza Jalalian.
Jalalian muutti Suomeen viime syksynä Iranista. Englanninkielinen projektinhallintatutkinto kiinnosti häntä työmahdollisuuksien takia, ja hän aloitti opinnot Vaasan ammattikorkeakoulun Project Management -ohjelmassa.
– Olin tutustunut hieman suomalaisiin ja heidän työkulttuuriinsa Teheranissa. Kuulin jo silloin sanonnan, että suomalaisiin ihmisiin tutustumiseen voi mennä aikaa, mutta kun luottamus syntyy, heistä saa elinikäisiä ystäviä.
VAMKissa kansainvälisten opiskelijoiden kielen oppimista ja sopeutumista uuteen kotimaahan on haluttu tukea muun muassa järjestämällä kielikaveritoimintaa. Sillä tavalla Reza tutustui Jarko Lajuseen.
Yhteisiä kiinnostuksenkohteita
Jarko opiskelee energia- ja ympäristötekniikkaa monimuotokoulutuksena. Kun VAMKissa kieliä opettava Päivi Auranen kyseli opiskelijoiden intoa tavata ulkomaalaisia opiskelijoita, hän tarttui tilaisuuteen.
– Halusin solmia uusia tuttavuuksia. Englannin kielen taitoni on hyvä, joten en jännittänyt kohtaamisia, Jarko kertoo.
Reza ja Jarko ovat pitäneet yhteyttä ja keskustelleet suomeksi, jotta Rezan suomen kielen taito kohenisi. Koska molemmat ovat insinööriopiskelijoita, heille on luontevaa käyttää keskusteluissaan myös tekniikan alan sanastoa. Tästä taas voi olla erityisen paljon hyötyä työelämässä.
Kaverukset huomasivat muun muassa, että Jarkon englannin kurssin materiaaleja voi hyvin käyttää myös suomenkielisten termien opetteluun.
Kieli elää tilanteissa
Poikkeusaikana tapaamiset ovat olleet lähinnä virtuaalisia. Reza ja hänen vaimonsa kutsuivat kyllä Jarkon kotiinsa kahville, mutta pääosin keskustelu on tapahtunut videoyhteyden avulla.
– Minulla on toinenkin kielikaveri, joka asuu Keniassa. Hänen kanssaan keskustellessa olen saanut itse tutustua minulle vieraaseen maahan. Tämä on siis itsellenikin opettavaista.
VAMKin Talent Coach Eleonora Matrella pitää paikallisiin tutustumista erittäin tärkeänä osana kotoutumis- ja työllistymisprosessia. Italiasta muutettuaan hänellä on ollut yhteensä neljä kielikaveria, joista ensimmäisen kanssa tulee vieläkin pidettyä yhteyttä.
– Paikallinen ystävä auttaa myös tuntemaan uuden kotimaan kulttuuria ja myös sitä, miten kieltä käytetään eri tilanteissa.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMKissa juhlittiin syksyllä valmistuneita – YAMK-tutkinnon suorittaneita tuplasti edellisvuotta enemmän12.12.2025 15:49:56 EET | Tiedote
Syyslukukauden 2025 aikana Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistui 548 uutta osaajaa, joita juhlittiin 12.12. järjestetyssä lämminhenkisessä valmistujaisjuhlassa. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä tuplaantui edellisvuodesta ja koko vuoden kaikkien valmistuneiden määrä oli ennätyskorkea.
VAMK Celebrates Strong Growth in Master’s Graduates12.12.2025 15:49:56 EET | Press release
The 548 new graduates from Vaasa University of Applied Sciences were celebrated in a warm autumn semester graduation ceremony on December 12th. The number of master’s degrees doubled compared to the previous year, and the total number of graduates for the year reached a record high.
VAMK vahvistaa yhteistyötään Teuvan kunnan kanssa8.12.2025 11:35:59 EET | Tiedote
Teuvan kunta on allekirjoittanut avainkumppanuussopimuksen Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa. Avainkumppanuus mahdollistaa systemaattisen ja tuloksellisen yhteistyön.
Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen4.12.2025 07:09:00 EET | Tiedote
Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.
Korkeakoulujen Opin.fi-palvelu tarjoaa uusia opintopolkuja kaiken ikäisille oppijoille21.11.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Keväällä 2025 avattu Opin.fi-palvelu kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot yhteen paikkaan. Palvelu on suunnattu niille, jotka haluavat kehittää osaamistaan ennen tutkinto-opintoja tai työelämää varten. Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


