Muutoksia matkailu- ja ravintola-alan yritysten maineessa: Sodexo noussut pois heikkomaineisista, Hesburgerin maine romahtanut

Maineen kahdeksan osa-alueiden vuosivertailu osoittaa, että mielikuvat koko toimialan taloudellisesta tilanteesta ovat voimistuneet heikolta tasolta kohtuulliselle. Tuotteiden ja palveluiden hinta-laatusuhteen mielikuva on pysynyt lähes samana. Suurimmat pudotukset mainearvosanoissa ovat tapahtuneet työnantajuutta ja vastuullisuutta kuvaavissa osa-alueissa.
Siinä missä korona-aikana toimijoilta odotettiin erityisesti uudistumiskykyä ja taloudellisen aseman varmistamista, ovat odotukset tutkimuksen mukaan siirtyneet koskemaan nyt erityisesti hyvää työnantajuutta ja toiminnan vastuullisuutta. Alan työvoimapulan ohella työnantajamielikuvan merkityksen korostumiseen vaikuttaa suuresti myös Hesburgerin mainekriisi”, kommentoi T-Median tietojohtamisen asiantuntija Elisa Runsas.
Hotellit vahvoilla, pikaruokaravintolat kärsivät maineen laskusta
Tutkimuksessa tarkasteltiin toimialan yleisen maineen lisäksi lähes 20 alan merkittävän toimijan mainetta. Yrityskohtaiset tulokset paljastavat, että etenkin monet hotelliketjut ovat onnistuneet vahvistamaan jo entuudestaan hyvää mainettaan. Parhaiten suoriutui Sokos Hotels (3.74). Lisäksi aikaisempina vuosina vielä huonomaineinen Sodexo nousi tänä vuonna kohtalaisen maineen tasolle (3.08). Sodexon positiivista mainemuutosta lukuun ottamatta valtaosa ravintola-alan toimijoista koki isojakin mainepudotuksia.
Hesburgerin maineen romahtaminen suoraan hyvältä tasolta (3.61) heikolle tasolle (2.98) oli poikkeuksellisen suuri ja sen vaikutukset heijastuivat myös muihin toimijoihin erityisesti pikaruokaravintoloiden osalta.
“Kaikista kevään aikana toteuttamistamme toimialatutkimuksista on havaittavissa, että ihmisten odotukset yrityksiä kohtaan ovat kasvaneet. Samalla suoriutumisella maine ei enää nouse yhtä korkealle, vaan tason säilyttämiseksi vaaditaan aiempaa enemmän tekoja. Tämä näkyy myös matkailu- ja ravintola-alalla. Lisäksi maineen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen näyttää voimistuneen”, kertoo Runsas.
Viimevuotisten tapahtumien seurauksena ihmisten halu hakeutua töihin alalle on laskenut poikkeuksellisen alhaiseksi, vaikkakin ostohalukkuus on edelleen korkea.
“Jos katsoo viimeisen puolen vuoden aikaista mediaympäristöä ja esiin nousseita mainekriisejä, ovat ne ensisijaisesti liittyneet työnantajuuteen eivätkä niinkään esimerkiksi tarjottaviin tuotteisiin ja palveluihin. Ihmiset odottavat alan toimijoilta arvopohjaisia tekoja ja oikein toimimista. Mikäli organisaatio ei itse näitä odotuksia toimillaan ja viestinnällään vahvista, täyttyy mielikuva todennäköisesti median toimesta”, sanoo T-Median toimitusjohtaja Harri Leinikka.
Tutkimuksen toteutus
Tulokset pohjautuvat huhtikuussa 2022 toteutettuun matkailu- ja ravintola-alan Luottamus&Maine-tutkimukseen, jossa selvitettiin Suomessa toimivien alan organisaatioiden mainetta suomalaisten keskuudessa.
Organisaatioita arvioitiin T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus. Tutkimuksessa käytettiin viisiportaista arviointiasteikkoa (1–5).
Tutkimukseen osallistui 2 565 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti (pois lukien Ahvenanmaa). Otos on painotettu väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa Runsas, tietojohtamisen asiantuntija
Puh. 050 468 8849, elisa.runsas@t-media.fi
Mari Isotalo, tutkimuspäällikkö
Puh. 040 564 2269, mari.isotalo@t-media.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Suomalaiset arvostavat ammatillisia oppilaitoksia – yleiskäsitykset koulutussektorista heikompia1.6.2023 00:02:00 EEST | Tiedote
T-Median ammatillisten oppilaitoksien Luottamus&Maine-tutkimus paljasti suomalaisten arvostavan tuntemiaan ammatillisia oppilaitoksia – yleiskäsitykset ammatillisesta koulutussektorista jäävät huomattavasti vaisummiksi. Ammattiopisto Luovi on tutkimuksen maineikkain oppilaitos, OSAO suurin mainenousija.
Oulu ainoa vetovoimaansa kasvattanut kaupunki – Tampere edelleen suurimpien kaupunkien ykkönen29.3.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Oulu on ainoana kasvattanut vetovoimaansa Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, verrokkikaupunkien vetovoima on laskenut. Tampere jatkaa Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina, Oulu on noussut kakkoseksi Kuopion rinnalle Jyväskylän ollessa seuraavana.
Kauppakeskukset ovat entistä hyvämaineisempia ja onnistuneet vastaamaan ihmisten odotuksiin2.2.2023 06:07:00 EET | Tiedote
T-Median toteuttama kauppakeskusten Luottamus&Maine-tutkimus osoittaa kauppakeskusten maineen parantuneen kokonaisuutena: kauppakeskukset ovat onnistuneet vastaamaan ihmisten muuttuneisiin odotuksiin koronapandemian jälkeen. Eniten mainettaan onnistui parantamaan Seinäjoen Ideapark.
Kansalaiset arvostavat turvallisuutta: Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos ovat julkishallinnon maineikkaimmat organisaatiot5.12.2022 16:10:00 EET | Uutinen
T-Median toteuttama julkishallinnon Luottamus&Maine -tutkimus paljastaa, että vuoden 2022 hyvämaineisimmat organisaatiot ovat Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos. Turvallisuutta takaavien puolustusministeriön ja Puolustusvoimien maine nousi ennätyksellisesti.
Supercell palasi Suomen maineikkaimmaksi yritykseksi16.11.2022 00:00:00 EET | Uutinen
T-Median toteuttama Luottamus&Maine-tutkimus kartoitti Suomessa toimivien yritysten mainetta jo kymmenettä kertaa. Tutkimus paljastaa, että hyvämaineisimmat yritykset vuonna 2022 ovat Supercell, Ponsse ja KONE ja vuoden nousija Tietoevry. Heikkomaineisten listalle tippuivat uusina Teboil, Kärkkäinen, Hesburger ja Fortum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme