Orion Diagnostica Oy

Muutoksia Orion Diagnostica Oy:n johdossa

Jaa

Orion Diagnostica Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Kaisa Tarkkanen ovat tänään sopineet, että Kaisa Tarkkanen jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Talousjohtaja Antti Koivula on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 7.12.2018 alkaen.

Kaisa Tarkkanen on toiminut Orion konsernissa liikkeenjohdon eri tehtävissä vuodesta 2000. Orion Diagnostican toimitusjohtajana hän on toiminut lokakuusta 2015 alkaen. Huhtikuussa 2018 Orion Oyj myi Orion Diagostica Oy:n Axcel Management A/S:n hallinnoimalle sijoitusrahastolle. Kaisa Tarkkanen on menestyksellisesti johtanut Orion Diagnostica Oy:n irtautumista Orion konsernista. Koska irtautumisvaihe on nyt tulossa päätökseen, Orion Diagnostica Oy:n hallitus ja Kaisa Tarkkanen ovat sopineet työsuhteen päättymisestä. ”On ollut miellyttävää työskennellä Kaisa Tarkkasen kanssa. Hänen kokemus ja energia ovat mahdollistaneet sujuvan irtautumisen Orion konsernista”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Rolf Classon. Hallitus haluaa kiittää Kaisa Tarkkasta hänen työpanoksestaan ja toivottaa hänelle menestystä tulevissa tehtävissä.

Antti Koivula on kokenut liikkeenjohtaja ja on aikaisemmin toiminut eri yritysten johtotehtävissä mm. Vapossa, Ruduksessa, Prysmian Finland:ssa, sekä Metsä konsernissa. Talousjohtajan tehtävien lisäksi Antti Koivula toimii nyt Orion Diagnostica Oy:n väliaikaisena toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Hallitus on kiitollinen, että Antti on valmis laajentamaan vastuualuettaan ottamalla vastaan toimitusjohtajan tehtävät.

Orion Diagnostica on johtava IVD-alan yritys, joka keskittyy vieritestaukseen. Kehitämme, valmistamme ja markkinoimme nopeita, luotettavia ja helppokäyttöisiä diagnostisia testejä ja testiratkaisuja terveydenhuollon ammattilaisille, erityisesti perusterveydenhuollossa. Tuotteemme ovat tukeneet terveydenhuollon ammattilaisia oikeiden hoitopäätösten tekemisessä ja potilaan tilan seuraamisessa jo yli 40 vuoden ajan. Toimintamme kattaa yli 60 maata ja 90 % myynnistämme tulee kansainvälisiltä markkinoilta. Maailmanlaajuisesti asiakkaillamme on käytössä lähes 50.000 QuikRead®- ja QuikRead go® - testijärjestelmää. Meillä on noin 300 työntekijää ja pääkonttorimme sijaitsee Espoossa.

Axcel Management on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka keskittyy keskikokoisiin yrityksiin. Yhtiön perusti vuonna 1994 ryhmä Tanskan suurimpia rahoitus- ja teollisuusyrityksiä, ja sen taustalla on laaja joukko pohjoismaisia ja kansainvälisiä sijoittajia. Axcel on perustanut viisi rahastoa, joiden sitoutunut kokonaispääoma on tällä hetkellä noin 2 miljardia euroa. Rahastot ovat tehneet yli 50 yritysostoa, noin 100 jatkosijoitusta ja 39 irtautumista. Tällä hetkellä Axcel omistaa 11 yhtiötä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 6 300.

Orion Diagnostica Oy

Hallitus

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Antti Koivula, +358 50 570 5589

Thomas Blomqvist, Partner at Axcel, +46 709 22 10 49

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Orion Diagnostica Oy
Koivu-Mankkaan tie 6 B
02200 ESPOO

http://www.oriondiagnostica.fi