MY Camp tuo Helsinkiin 30 lahjakasta nuorta tekemään kansainvälistä tiedettä
1.6.2010 09:19:05 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
MY Campin tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin ja teknologiaan. Leirin aikana nuoret tutustuvat suomalaiseen huippututkimukseen ja teknologiaan sekä verkostoituvat keskenään ja alan asiantuntijoiden kanssa.
Leirille haki noin tuhat nuorta 62 maasta. Kaksivaiheisen valintaprosessin jälkeen leirille saapuu 30 nuorta 14 maasta. Nuoria on tulossa Suomen lisäksi Romaniasta, Unkarista, Kroatiasta, Sloveniasta, Yhdysvalloista, Costa Ricasta, Argentiinasta, Intiasta, Japanista, Thaimaasta, Taiwanista, Uudesta-Seelannista sekä Filippiineiltä ja Etelä-Afrikasta. Suomalaiset ovat kotoisin pääkaupunkiseudun lisäksi Porvoosta, Kylmäkoskelta, Kuopiosta, Kempeleeltä ja Kälviältä.
Leiriläiset tutustuvat pääkaupunkiseudun korkeakoulujen tutkimukseen ja opiskelumahdollisuuksiin sekä vierailevat suomalaisissa yrityksissä. Ohjelmaan kuuluu myös projektitöiden tekeminen pienryhmissä Helsingin yliopiston huippuasiantuntijoiden johdolla. Teemoina tänä vuonna ovat sovellettu matematiikka, ilmastonmuutos, tietojenkäsittely, vesi, uusiutuvat energianlähteet ja uusiutuvat luonnonvarat. Nuorten esittelevät projektityönsä perjantaina 11.6. Tekniikan museossa järjestettävässä MY Camp -gaalassa.
Viikon kohokohtiin kuuluvat osallistuminen Millennium-palkintoseremoniaan keskiviikkona 9. kesäkuuta ja vuoden 2010 Millennium-palkittujen tapaaminen torstaina 10. kesäkuuta.
Lisätietoja Millennium Youth Camp-leiristä osoitteessa http://www.technologyacademy.fi/millennium-youth-camp-fi.html
.
Lue myös MyScience-verkkolehdestä leiriläisten haastatteluita ja ennakkotunnelmia http://www.myscience.fi/
Avajaisten ohjelma Kumpulassa ma 7.6. kello 8.30 alkaen:
- rehtori Thomas Wilhelmsson, Helsingin yliopisto
- pääsihteeri Ilkka Turunen, Tutkimus- ja innovaationeuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriö
- toimitusjohtaja Kjell Forsén, Vaisala Oyj
- professori Timo Vesala, Helsingin yliopisto
- muusikko Miro Mantere
Lisätiedot: professori Maija Aksela, Millennium Youth Camp -leirin ohjausryhmän puheenjohtaja, LUMA-keskuksen johtaja
Millennium Youth Camp (MY Camp) -tiedeleirin pääjärjestäjät ovat valtakunnallinen LUMA-keskus, Tekniikan Akatemia, Kerhokeskus ja opetusministeriö. Mukana ovat myös ulkoasiainministeriö, Opetushallitus, Suomen Akatemia, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, Taloudellinen tiedotustoimisto, Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus, Biologian ja maantieteen opettajien liitto, Matemaattisten aineiden opettajien liitto, Heureka, Tekniikan museo, VTT ja Tekes -teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus. Yrityskumppanit ovat Kemira, Nokia, PaloDEx Group, Spinverse, UPM, Vaisala ja Wärtsilä.
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen, tiedottaja, (09) 191 51042
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Potilaan ennakko-odotukset vaikuttavat elämänlaatuun rinnankorjausleikkauksen jälkeen22.3.2026 10:33:32 EET | Tiedote
Potilaat, jotka uskoivat selviytyvänsä rinnankorjausleikkauksesta hyvin, voivat paremmin myös leikkauksen jälkeen. Potilaskeskeisessä hoidossa odotuksista tulisikin keskustella ennakkoon. Kirurgisella menetelmällä tai ajankohdalla ei ole ratkaisevaa merkitystä potilaan elämänlaadulle, mutta yksilöllinen suunnittelu on tärkeää.
Nopeat junayhteydet voivat edistää ihmisen kognitiivista terveyttä20.3.2026 11:45:02 EET | Tiedote
Nopea rautatieyhteys auttaa ylläpitämään kognitiivista terveyttä ja vähentämään eriarvoisuutta ikääntyvässä väestössä, ilmenee uudesta tutkimuksesta.
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme