Myös maaseutu tarvitsee sanomalehdet viidesti viikossa – MTK kannattaa jakelutukea
26.8.2020 13:17:38 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Koronakriisi on osoittanut, että maaseutuasumisen ja monipaikkaisuuden suosio on kasvussa. Toimivaa postijakelua tarvitsevat maaseudun yrittäjien ja muiden siellä pysyvästi asuvien lisäksi myös kaupunkilaiset.
– Tuen avulla on voitava varmistaa jakelu viitenä päivänä viikossa myös maaseudulle. Tuen on mahdollistettava myös logistiset investoinnit uusiin postinjakelumalleihin sekä tarvittaessa eri palveluiden yhdistämisen postinjakeluun. Tuki voi esimerkiksi olla korkeampi, jos samalla voidaan tarjota muita palveluita, jotka maaseudulta markkinaehtoisesti puuttuvat, korostaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
MTK peräänkuuluttaa rohkeutta ottaa käyttöön uusia toimintatapoja, jotka eivät vain säilytä nykytilaa vaan myös parantavat palveluiden saatavuutta. Esimerkkiä voidaan ottaa MTK:n kumppaneidensa kanssa kehittämistä Kaikki Kyytiin –konseptista, jossa yhdistetään yhteiskunnan maksamat ja omalla rahalla maksettavat henkilö- ja tavarakuljetukset maaseudulla. Asiakkaiden palvelua voidaan parantaa samalla, kun myös kustannuksissa säästetään.
Postinkannon tärkeyttä painottaa myös se, että haja-asutusalueiden laajakaistayhteydet ovat toistaiseksi liian heikot.
– Talouden elpymisessä keskeisessä roolissa oleva kehittyvä maaseudun elinkeinotoiminta ja maaseudun sekä kaupunkien yhteistoiminta edellyttää riittävän laadukasta tiedonvälitystä niin sanomalehtien, kirjeiden kuin digitaalisten materiaalienkin muodossa. Nopeiden verkkoyhteyksien varmistaminen kaikkialla Suomessa vaatii merkittäviä investointeja ja nopeasti, Marttila korostaa.
Lisätietoja
Puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167
Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, 050 522 5207
Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola, 040 502 6810
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Metsänomistajien tyytyväisyys antaa hyvän pohjan uudistetuille metsänhoitoyhdistysten puukauppapalveluille23.9.2026 15:13:52 EEST | Tiedote
Metsänomistajien tyytyväisyys metsänhoitoyhdistysten palveluihin on kasvussa, käy ilmi MTK:n syksyn Metsätutka-kyselystä. Erityisesti tyytyväisyys puukauppa- ja metsähoitopalveluihin on korkealla tasolla. Metsänhoitoyhdistykset panostavat metsänomistajalähtöisten palveluiden kehittymiseen erityisesti uusien puukaupallisten palveluiden kautta.
Luomupeltoala kasvaa, vaikka tilojen määrä vähenee23.9.2026 08:36:00 EEST | Tiedote
Suomessa luomutilojen määrä on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana noin kymmenellä prosentilla. Samaan aikaan luomupeltoala on kuitenkin jatkanut kasvuaan. Kehitys kertoo siitä, että luomutuotanto säilyttää vahvan asemansa suomalaisessa maataloudessa ja että sitä harjoitetaan yhä laajemmalla peltoalalla tilamäärän supistuessa.
Kenen ehdoilla kuntia rakennetaan? Yhdyskuntakehittämislaki tarvitsee vahvemman maanomistajanäkökulman17.9.2026 10:49:43 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto lähetti tiistaina 15. syyskuuta eduskunnalle esityksen uudeksi yhdyskuntakehittämislaiksi. MTK katsoo, että esitys painottaa edelleen liikaa kuntien maapoliittista itsevaltiutta.
Ruokaa roskiin miljoonia kiloja – Hävikkiviikko kannustaa hyödyntämään satokauden tuotteita16.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Tänä vuonna kampanja kannustaa hyödyntämään satokauden kasviksia ja pohtimaan, miten sesongin tuotteiden käyttö voi vähentää ruokahävikkiä. MTK muistuttaa, että ruokahävikin vähentäminen alkaa jo alkutuotannossa ja jatkuu kuluttajien arjen valinnoissa.
Seitsemän järjestön yhteinen viesti: kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus turvattava myös 2030-luvulla15.9.2026 10:03:09 EEST | Tiedote
Ruokahuollon turvaamiseksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto ry, Kauppapuutarhaliitto ry, Pihvikarjaliitto ry, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
