SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Myymälää itsekseen kiertävä Rolle Robotti kartoittaa hyllypuutteita

27.5.2019 10:00:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa
S-ryhmän vähittäiskaupassa on kartoitettu robotiikan ja konenäön hyödyntämistä jo useamman vuoden ajan. Tällä hetkellä Prisma Iso Omenassa Espoossa kokeillaan itsekseen liikkuvaa robottia, joka kerää tietoa muun muassa täydennystä kaipaavista hyllyistä ja hintatietojen oikeellisuudesta.
Konenäköä kokeillaan, koska sen avulla myymälöistä voitaisiin tulevaisuudessa saada sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla.
Konenäköä kokeillaan, koska sen avulla myymälöistä voitaisiin tulevaisuudessa saada sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla.

Prisma Iso Omenassa kiertää iltaisin noin 1,8 metrin korkuinen robotti, kutsumanimeltään Rolle, joka kartoittaa myymälää etukäteen opetettuja reittejä pitkin. Robotti skannaa alati ympäristöään ja reagoi esimerkiksi lähellä kulkeviin asiakkaisiin pysähtymällä. Se osaa myös väistää esteitä.

– Haluamme selvittää, millaisia mahdollisuuksia nykyteknologia tarjoaa kaupalle. Konenäköä testaamalla selvitämme, miten sitä voi hyödyntää myymälöiden hyllypuutteiden havainnoinnissa ja tarjota sitä kautta asiakkaille entistä parempaa palvelua, kertoo myymälätoimintojen johtaja Sanna Timola S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Hyllypuutteiden kuvantamista kokeiltiin S-ryhmässä jo vuonna 2017 kahdessa pilottimyymälässä kiinteällä kameraratkaisulla ja liikkuvalla vaihtoehdolla. Nyt konenäkökokeilu on ottanut harppauksen eteenpäin ja myymälää havainnoidaan itsekseen kulkevalla robotilla. Robotti kerää muun muassa tietoa tuotteista ja hyllynreunaetiketeissä näkyvistä hinnoista, jolloin saadaan tietoa mahdollisista tyhjistä hyllyistä sekä virheellisistä etikettitiedoista kuten hinnoista. Kevään 2019 konenäkökokeilun kumppanina toimii Solteq.

– Konenäköä kokeillaan, koska sen avulla myymälöistä voitaisiin tulevaisuudessa saada sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla. Konenäkö voi esimerkiksi seurata reaaliajassa hyllyjen saatavuustilannetta ja lähettää raportteja automaattisesti. Samalla seuraamme, millaista hyötyä muun muassa myymälän henkilökunnan arkeen se voisi tarjota, Timola kuvailee.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja mahdollisuudet tulla katsomaan robotin toimintaa paikan päällä:


Sanna Timola, myymälätoimintojen johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, 010 768 0637, sanna.timola@sok.fi

Kuvat

Konenäköä kokeillaan, koska sen avulla myymälöistä voitaisiin tulevaisuudessa saada sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla.
Konenäköä kokeillaan, koska sen avulla myymälöistä voitaisiin tulevaisuudessa saada sellaista tietoa, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla.
Lataa
Prisma Iso Omenassa Espoossa kokeillaan itsekseen liikkuvaa robottia, joka kerää tietoa muun muassa täydennystä kaipaavista hyllyistä ja hintatietojen oikeellisuudesta.
Prisma Iso Omenassa Espoossa kokeillaan itsekseen liikkuvaa robottia, joka kerää tietoa muun muassa täydennystä kaipaavista hyllyistä ja hintatietojen oikeellisuudesta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.

ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.

ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye