Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassa sulautuu KOKO-kassaan

Jaa
Suomen toiseksi suurin työttömyyskassa vahvistuu. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassa (MMA-kassa) sulautuu Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKOon reilun vuoden kuluttua, 1.1.2021 alkaen.

KOKO-kassaan kuuluu nyt 200 000 ja MMA-kassaan 15 000 palkansaajaa. 14 liittoa vakuuttaa jäsenensä KOKOssa.

- KOKO-kassalla on paras ammattiosaaminen korkeasti koulutettujen ansioturvan hoitajana. On hienoa saada joukkoon lisää huippuammattilaisia myynnin ja markkinoinnin alalta. Asenteemme jäseniin on myös samanlainen: yhdessä saamme asiakastyytyväisyystutkimuksissa kassakentän korkeimpia arvosanoja, KOKOn kassanjohtaja Outi Mäki sanoo.

- KOKO-kassaan sulautuminen mahdollistaa MMA-kassan hyvän palvelutason jatkumisen alan uudistuessa voimakkaasti tulevina vuosina. Sulautumisen hyöty näkyy jäsenillemme esimerkiksi laajempina palveluaikoina, sanoo Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassan johtaja Antti Vienola.

- KOKO ja MMA ovat yhdessä vahvempia ja voivat kehittyä entistä paremmaksi työttömyysturvan toimeenpanijaksi ja työpaikaksi, Mäki perustelee.

Sulautuminen ei edellytä MMA-kassan jäseniltä mitään toimenpiteitä eikä heidän kerryttämäänsä työttömyysturvaan tai ansiopäivärahamaksatukseen tule muutoksia. Yhdistymisellä ei ole vaikutuksia myöskään KOKOn nykyisiin jäseniin. KOKO-kassa palvelee MMA-kassan jäseniä 1.1.2021 alkaen.

Sulautumispäätös vahvistettiin MMA-kassan edustajiston ylimääräisessä kokouksessa 9. marraskuuta ja KOKO-kassan ylimääräisessä kassankokouksessa 11. marraskuuta 2019.

KOKO-kassan jäsenet ovat korkeasti koulutettuja ylempiä toimihenkilöitä tai vastaavassa asemassa olevia palkansaajia. MMA-kassan jäsenet toimivat myynnin ja markkinoinnin tehtävissä. Heidän taustansa ja työehtonsa ovat hyvin samankaltaisia kuin KOKO-kassan jäsenillä. Kassoilla on käytössään samat asiointijärjestelmät.

Lisätietoja antavat:

Outi Mäki, kassanjohtaja, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO, p. 050 304 2448, outi.maki@kokokassa.fi

Antti Vienola, kassanjohtaja, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassa, p. 020 122 4416, antti.vienola@mma.fi

www.kokokassa.fi

www.mmakassa.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
Asemamiehenkatu 2
00520 HELSINKI

020 122 4400http://www.mma.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myynti- ja markkinointiala kiittää: työnantajille korvausvelvollisuus kilpailukieltosopimuksiin12.11.2021 09:44:23 EET | Tiedote

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen kilpailukieltosopimuksia koskevasta lainsäädännön muutoksesta 10. marraskuuta 2021. Uudistetun lain mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa työntekijälle korvaus kilpailukieltosopimuksen rajoitusajalta. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on tyytyväinen lakimuutokseen, sillä kilpailukielto on alan työsopimuksissa erittäin yleinen käytäntö.

Digitalisaatio mullistaa myyjien ja markkinoijien työuria30.8.2021 13:00:19 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden murros on työntekijöille työurien murros. Digitalisaatio rikkoo perinteisiä bisneksiä ja liiketoimintamalleja, mikä näkyy myös myyjien ja markkinoijien työurissa. Digitalisaatio luo aivan uudenlaisia ammatteja ja työnteon tapoja samoin kuin vaateen jatkuvasta uuden oppimisesta työntekijöille. Myynti- ja markkinointialalla työelämän murros muuttaa ammattilaisten työtä yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Palkkatutkimus 2020: Myyntialan merkitys näkyy palkkapussissa6.4.2021 10:22:25 EEST | Tiedote

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n teettämä tutkimus osoittaa, että myynnin ja markkinoinnin osaajien palkat ovat pysyneet koronapandemiasta huolimatta verrattain korkealla tasolla. Tutkimukseen vastanneiden mediaanipalkka oli 5 000 €/kk vuonna 2020. Hyväpalkkaisuus kuitenkin kohdentuu vain tietyille toimialoille. Lisäksi tutkimus osoittaa, että naisten palkat jäävät edelleen tuntuvasti miesten palkkoja jälkeen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye