Naantalin avoin varhaiskasvatus viettää 25-vuotisjuhlavuotta
3.9.2020 11:01:46 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Naantalin avoin varhaiskasvatus täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin maanantaina 31.8. aamupäivällä aurinkoisessa säässä Väentuvan avoimen päiväkodin pihalla Väentuvan perheiden sekä lähipäiväkotien ja perhepäivähoidon lapsiryhmien kanssa sekä iltapäivällä entisten ja nykyisten yhteistyökumppanien kanssa.
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta alkoi Naantalissa syyskuussa vuonna 1995. Ensimmäisen vuoden ajan tilat olivat Torikadulla Huvikummuksi nimetyssä rakennuksessa, joka sai nimensä nimikilpailun myötä muun muassa talon vinouden vuoksi.
Seuraavana vuonna avoimen varhaiskasvatuksen toiminta siirtyi Karvettiin Väentuvalle. Avoimessa varhaiskasvatuksessa järjestettiin silloin esimerkiksi viriketoimintana kerhoja sekä avointa toimintaa, jossa perheet ovat päässeet kahvittelun lomassa tutustumaan ja juttelemaan.
Varhaiskasvatuksen esimies Ritva Parviainen kertoo, että 25 vuodessa avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on laajentunut sekä muuttunut pedagogisemmaksi ja entistä suunnitelmallisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Toiminta pohjautuu varhaiskasvatussuunnitelmaan.
– Avointen päiväkotien toiminnassa olennaista on varhaisen vuorovaikutuksen ja vanhemmuuden tukeminen. Perheet pääsevät verkostoitumaan toisiin pikkulapsiperheisiin ja saavat toiminnoissa tukea varhaiskasvatuksen ammattilaisilta ja vertaistukea toisilta vanhemmilta, Parviainen toteaa.
Väentuvan avoimessa päiväkodissa järjestetään monien erilaisten ryhmien ja avoimien aikojen lisäksi moniammatillisen perhevalmennuksen kokoontumisia sekä ryhmäneuvolatoimintaa.
”Tärkeä paikka”
Naantalissa avoimen varhaiskasvatuksen toiminnot ovat olleet suosittuja: toimintaan osallistuu vuosittain yli 200 perhettä. Parviainen kuvailee, että ennen korona-aikaa Väentuvan pienissä tiloissa oli usein tiivis ja lämminhenkinen tunnelma, kun useita kymmeniä vanhempia lapsineen kokoontui paikalle.
– Avoimesta varhaiskasvatuksesta on tullut paljon positiivista palautetta. Perheet kokevat Väentuvan todella mielekkääksi, turvalliseksi ja tärkeäksi paikaksi. Olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että kaikki otetaan lämpimästi vastaan ja huomioidaan toiminnassa. Meillä on innokkaat ja ammattitaitoiset vetäjät, mistä voimme olla kiitollisia, Parviainen toteaa.
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu syksyllä kesän tavoin ulkona niin pitkään kuin säät sallivat. Koronavirustilannetta seurataan aktiivisesti. Uutta toimintaakin on suunnitteilla. Keväällä koronatilanteen vuoksi tauolle jäänyttä lapsiparkkitoimintaa suunnitellaan järjestettävän pop-up-henkisesti Rymättylän, Merimaskun ja keskustan alueella. Suunnitelmissa on myös pop-up-puistotoimintaa, jossa jalkauduttaisiin lähemmäs perheitä. Uusia toimintoja järjestetään, mikäli perheillä on niille tarvetta ja osallistujia löytyy tarpeeksi.
Avoimeen varhaiskasvatuksen toiminnot on suunnattu perheille, joiden lapset eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Toimintoihin lukeutuu Rymättylän ja Väentuvan avointen päiväkotien toiminta sekä kerho- ja puistotoiminta.
Avoimet päiväkodit tarjoavat maksutonta perhetoimintaa, jonne vanhemmat voivat osallistua yhdessä lasten kanssa. Kerho- ja puistotoiminta tarjoaa vaihtoehdon perheille, joissa ei ole tarvetta kokoaikaiselle varhaiskasvatukselle. Kaupunki järjestää puistotoimintaa yhdessä Naantalin seurakunnan kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ritva Parviainen
varhaiskasvatuksen esimies
Naantalin kaupunki
050 361 5352
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa22.9.2026 08:31:21 EEST | Tiedote
Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11.10.2026. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.
Kirjailija Markus Nummi vierailee Naantalin pääkirjastossa17.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Palkittu kirjailija Markus Nummi saapuu Naantalin pääkirjaston vieraaksi tiistaina 22. syyskuuta klo 17.30. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa Nummi kertoo kirjailijan työstään, teostensa synnystä sekä pitkästä urastaan suomalaisen kirjallisuuden ja elokuvan parissa.
Velkuan koululle ja Teersalon rantaan on valmistunut uusia liikuntapaikkoja – avajaisia vietetään 17.9.15.9.2026 09:58:17 EEST | Tiedote
Naantalin Velkuan yhtenäiskoulun pihalle on valmistunut paljon uusia liikuntalaitteita. Aikaisemmin kesällä Teersalon rannassa avattiin uusi ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikkojen avajaisia juhlitaan 17.9.
Naantalin pääkirjaston hissiremontti alkaa 21.9.14.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjaston hissi remontoidaan syksyllä 2026. Hissiremontti alkaa maanantaina 21. syyskuuta, ja hissi on poissa käytöstä arviolta viiden viikon ajan. Remontti vaikuttaa koko Tullikadun kiinteistön toimintaan.
Luonnonmaan Sokon alueen tontit tarjouskilpailussa 15.9.–30.10.10.9.2026 10:21:46 EEST | Tiedote
Naantalin Luonnonmaan uuden Sokon alueen reilunkokoiset ja luonnonläheiset tontit tulevat avoimeen tarjouskilpailuun 15.9. Tontit sijaitsevat Luonnonmaan saaren länsiosassa Särkänsalmen läheisyydessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
