Naantalin kaupunki tukee ukrainalaisten nuorten työllistymistä kohdennetulla kesätyösetelillä
4.5.2022 13:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Kesätyöseteli myönnetään samoin ehdoin ukrainalaisille nuorille kuin naantalilaisten nuorten palkkaamiseen suunnatut kesätyösetelit. Tuki on 350 euroa. Kesälle 2022 naantalilaisille nuorille on varattu aiempien vuosien tapaan 80 kesätyöseteliä. Ukrainalaisten työllistämiseen on varattu 15 ylimääräistä kesätyöseteliä.
Naantalin kaupungin työllisyyspäällikkö Jani Välimäki kertoo, että kohdennettu kesätyöseteli ideoitiin, kun työllisyyspalveluissa mietittiin toimia ukrainalaisten työllistymisen tukemiseen. TE-toimisto vastaa pääasiassa Suomeen saapuneiden ukrainalaisten työnhakijoiden neuvonnasta ja auttamisesta.
– Haluamme Naantalin työllisyyspalveluissa edistää Ukrainasta paenneiden nuorten työllistymistä ja integraatiota Suomeen, ja kesätyöseteli on yksi käytössämme oleva tapa siihen, Välimäki toteaa.
Kesätyöseteliä voivat hakea yritykset ja yhdistykset, jotka työllistävät vuosina 2006–1998 syntyneen nuoren kesätöihin välillä 1.5.–31.8.2022. Työsuhteen tulee kestää vähintään kymmenen työpäivää ja työtunteja kertyä yhteensä 60 tuntia. Kesätyöseteliä tulee hakea ennen kuin työsuhde alkaa.
Yhdelle työnantajalle voidaan myöntää enintään kolme kesätyöseteliä kolmen ukrainaisen nuoren palkkaamiseen, jotta tuki jakautuisi usealle eri työnantajalle. Työnantajan vastuulla on tarkistaa palkattavan henkilön työnteko-oikeus.
Työnantaja voi hakea Naantalin kaupungin kesätyöseteliä kaupungin verkkosivujen kautta. Lue lisää ja hae: www.naantali.fi/kesatyoseteli.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani Välimäki
työllisyyspäällikkö
Naantalin kaupunki
040 617 4928
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin keskustan näyteikkunoissa16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo 10 vuotta.
Allegro e Vivace! -musiikkiseikkailu Naantalin musiikkiopistolla la 14.3.12.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin Musiikkiopisto järjestää jälleen Allegro e Vivace! -päivän lauantaina 14. maaliskuuta klo 13.00–14.30.
Luento Saariston rengastien reiteistä, kohteista ja palveluista pääkirjastossa11.3.2026 08:11:28 EET | Tiedote
Naantalilainen tietokirjailija ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen kertoo Saariston rengastiestä Naantalin pääkirjastossa torstaina 19.3. klo 17.30.–18.45.
Kaupungin liikuntatilat tarjoavat mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen10.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki tarjoaa monipuolisesti tiloja liikkumiseen. Talvikauden 2026–2027 käyttövuorot ovat nyt varattavissa toukokuun puoleen väliin saakka.
Naantalin uuden brändin ytimessä on ilo9.3.2026 10:49:45 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi 2.3.2026 Naantalin uuden strategisen viestintäsuunnitelman ja brändikirjan. Brändiuudistuksen lähtökohtana oli yksi yhteinen, vahva Naantali-brändi. Uuden brändin ydinviesti on ”Ilo olla”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

