Naantalin kaupunki

Naantalin uusi Toripuisto tarjoaa jokaiselle jotakin – avataan käyttöön ensi viikolla

Jaa
Naantalin kaupugintalon edustalle valmistuvan Toripuiston suunnittelussa on otettu kaupunkilaisten ehdotukset ja eri ikäryhmät huomioon.
Toripuistoa viimeisteltiin keskiviikkona 14.10.
Toripuistoa viimeisteltiin keskiviikkona 14.10.

Naantalin kaupungintalon viereen valmistuva uusi Toripuisto on lähes valmis. Perjantaina 16.10. pihalla tehtiin vielä viimeistelytöitä ja maanantaina puistoon asennetaan valot, jonka jälkeen se on kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä.

Uusi Toripuisto sijaitsee Naantalin torin laidalla, Henrikinkadun ja kaupungintalon vieressä. Alueella oli aiemmin pitkään pieni nurmialue, jolla ei ollut varsinaista käyttötarkoitusta.

– Kaupungintalon edustan nurmialue oli ollut hyvin vähällä käytöllä ja sen myötä ruvettiin ideoimaan torialueen laajentamista ja elävöittämistä. Kun pari vuotta sitten ilmeni, että parkkihallin kattorakenne oli peruskorjattava, puistoalueen korjaus tuli ajankohtaiseksi, Naantalin kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa kertoo. 

Syksyllä 2018 kaupunkilaisille järjestettiin kysely, jossa kartoitettiin ideoita ja toiveita puiston toiminnoiksi. Kaupunkilaisten ideoiden myötä suunnittelun yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi tuli, että puisto soveltuisi eri ikäisten kävijöiden aktiiviseen käyttöön.

– Torin alueelle haluttiin tuoda lisää toimintoja monille eri käyttäjäryhmille. On ollut hienoa, että Toripuistossa on lähdetty ennakkoluulottomasti miettimään, mitä kaupungintalon edustalla ja torin laidalla voisi olla, ja toteutettu näitä ideoita, toteaa Uurasmaa.

Pelejä, leikkejä ja musiikkia

Uudesta Toripuistosta löytyy pöytä- ja istuinryhmiä sekä pihakeinu, jotka mahdollistavat mukavan oleskelun puistossa. Pöytäryhmät toimivat myös kaupungintalon Kuusi Sisarta -ravintolan jatkeena. Pöydille on myös tulossa kiinteitä lautapelejä, joiden ääreen voi jäädä viettämään aikaa.

Pienimille kävijöille Toripuistosta löytyy erilaisia leikkitelineitä: keskellä kohoaa näyttävä kuutionmuotoinen kiipeilyteline ja alueelta löytyy muun muassa pieniä trampoliineja, kuutioita, palloja ja puolipalloja. Puistossa on myös pieni aistihavaintopolku, jossa voi astella ja tunnustella erilaisia alustoja. Alue on aidattu Kuparivuoren suuntaan, jotta pienet käyttäjät eivät eksy liikenteen sekaan.

Kaupungintalon seinustalle valmistuneiden portaiden yhteyteen tulee musiikkiboksi, joka mahdollistaa musiikin kuuntelun puistossa. Kuuntelu on mahdollista omasta laitteesta bluetooth-yhteyden avulla. Kaupunki ohjaa tarvittaessa äänenvoimakkuutta ja kuunteluaikaa, jotta melutaso pysyy torin ympäristössä maltillisena.

– Musiikki luo puistoon myös interaktiivisuutta: käyttäjä voi itse luoda tunnelmaa ja vaikuttaa ympäristöön. Portaiden ympärille muodostuu mukava, monipuolinen oleskelupaikka, Uurasmaa kuvailee.

Kaupunkilaisten ideat toteutukseen

Torin palveluiden käyttäjien iloksi Henrikinkadulle saadaan muutama uusi pysäköintipaikka. Niiden yhteyteen tulee myös kaksi sähköautojen latauspistettä. Uusia palvelujakin voi olla luvassa tulevaisuudessa, sillä Toripuiston kulmalla on varaus jäätelökioskille.

Maanalaisen parkkihallin vuoksi suuria istutuksia Toripuistoon ei ollut mahdollista tehdä, mutta puiden ja pensaiden määrä on maksimoitu niissä kohdissa, joissa se on rakenteiden puitteissa ollut mahdollista.

Suunnitelma Toripuiston toiminnoista on hiukan elänyt toteutuksen edetessä ja joitakin alkuperäisiä suunnitelmia on jäänyt toteuttamatta. Esimerkiksi pöytäryhmien yhteyteen suunnitellun ulkonäytön ja vesiaiheen toteutusta tarkastellaan myöhemmin.

Suurin osa naantalilaisten ehdottamista ideoista Toripuiston toiminnoiksi pystyttiin tuomaan puistoon. Kyselyyn saatiin noin sata vastausta, ja ehdotuksissa toivottiin erityisesti istutuksia, oleskelupaikkoja, suihkulähdettä, leikkialuetta, kahvilaa ja jäätelökioskia sekä parkkipaikkojen lisäämistä. Uurasmaa osoittaakin kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille.

Toripuiston pienimuotoisia avajaisia vietetään torstaina 22.10.2020. Puiston avaa käyttöön kaupunginjohtaja Jouni Mutanen.

Kaupunki suosittaa vierailemaan puistossa oman ryhmän tai perheen kesken ja pitämään turvaetäisyyksiä muihin ryhmiin. Huolehdithan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oscu Uurasmaa
kaupunginarkkitehti
044 417 1229
etunimi.sukunimi@naantali.fi


Pekka Alm
kiinteistöpäällikkö
044 733 4729
etunimi.sukunimi@naantali.fi

Kuvat

Toripuistoa viimeisteltiin keskiviikkona 14.10.
Toripuistoa viimeisteltiin keskiviikkona 14.10.
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye