Duunitori Oy

Näillä 10 alalla on eniten työpaikkoja juuri nyt – asiantuntija kertoo, miten työnhakija erottuu joukosta

Jaa
Työnhakua ei kannata keskeyttää kesällä, sillä paikkoja on auki runsaasti. Työnhakupalvelu Duunitori listasi toimialat ja paikkakunnat, joilla on eniten avoimia työpaikkailmoituksia juuri nyt. Asiantuntija antaa myös vinkkinsä työnhakijoille ja työnantajille kesän rekrytointeihin.
Uuden työn voi napata myös kesällä. Duunitori listasi alat ja paikkakunnat, joilla on juuri nyt eniten avoimia työpaikkailmoituksia.
Uuden työn voi napata myös kesällä. Duunitori listasi alat ja paikkakunnat, joilla on juuri nyt eniten avoimia työpaikkailmoituksia.

Monet työnhakijat jättävät työnhaun kesällä tauolle siinä uskossa, että rekrytointeja ei tehdä kesän aikana.

Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistut työpaikkailmoitukset osoittavat, että töitä on kuitenkin tarjolla läpi kesän. Palvelussa on tällä hetkellä julki huima määrä ilmoituksia ajankohtaan nähden – yhteensä  42 000.

Kesäkuun alusta heinäkuun puoleenväliin on julkaistu noin 7 prosenttia enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Todellisuudessa avoimia työpaikkoja on vielä huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.

”Jo viime vuonna tehtiin ennätyksiä kesällä julkaistujen työpaikkailmoitusten määrässä, ja tänä vuonna ne on rikottu uudelleen. Myös kesätyökauden pidentyminen heinäkuulle voi osaltaan vaikuttaa ilmoitusten määrään”, kommentoi Duunitorin rekrytointimarkkinoinnin asiantuntija Liljaana Lähteenkorva.

Kesälomakausi voi auttaa hakijaa erottumaan

Pitkään rekrytointien parissa työskennellyt Lähteenkorva on huomannut muutoksen kesällä tehtävissä rekrytoinneissa.

”Vielä vuosituhannen alussa koko Suomi tuntui hiljentyvän juhannuksen jälkeen, ja rekrytointeja alettiin edistää taas elokuussa. Samanlaista taukoa ei ole enää nähtävillä, ja monessa organisaatiossa rekrytoinnin rattaat pyörivät kesälläkin.”

Duunitorin kävijätilastoista selviää, että kesäisin työpaikkoja etsitään ja haetaan selkeästi vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Aktiiviselle työnhakijalle uutinen voi olla hyvä, sillä se tarkoittaa vähemmän kilpailua avoimista paikoista.

Lähteenkorvalla on työnhakijoille myös vinkki, joka nostaa entisestään mahdollisuuksia erottua työnhakijoiden joukosta.

”Paras tapa erottua työnhakijana on ytimekäs hakemuskirje, jossa hakija kertoo konkreettisesti, miten aikoo auttaa organisaatiota pääsemään tavoitteisiinsa. Mieti, miksi työnantajalla on kyseinen paikka avoinna ja millaisia asioita he tavoittelevat. Yleisesti toivottuja tuloksia ovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyden kasvaminen, prosessien selkeyttäminen tai laadun parantuminen.”

Lähteenkorva kannustaa seuraamaan avoimia työpaikkoja aktiivisesti kesän aikana. Hän kuitenkin muistuttaa, että myös työnhakija ansaitsee palautua kesän aikana.

”Työnhaku on kovaa työtä, joten älä suotta käytä koko lomaasi työnhakuun. Muista myös lepo ja palautuminen. Riittää, että vilkaiset avoimien työpaikkojen tarjonnan vaikka pari kertaa viikossa. Kannattaa myös hakea vain sellaisia paikkoja, jotka saavat aidosti mielenkiintosi heräämään. Hakuvahdit ovat näppäriä työkaluja, jotka varmistavat, ettet missaa sinulle sopivia paikkoja.”

Viestintä on tärkeää myös kesärekryissä

Työnantajia Lähteenkorva muistuttaa, että työnhakijat saattavat olla kesällä hakuprosessin aikana matkoilla ja huonommin tavoitettavissa.

”Joustavuus haastattelujen järjestämisen suhteen on paikallaan. Myös hakuaikoja kannattaa pidentää jonkin verran. 3–5 viikon markkinointiaika työpaikkailmoitukselle on sopiva ajankohdasta riippuen.”

Työpaikkailmoitusta ei myöskään voi vain julkaista ja jättää roikkumaan omien lomien ajaksi, vaan rekrytointiprosessin jouhevasta etenemisestä ja viestinnästä täytyy huolehtia kesälläkin.

”On tärkeää varmistaa, että vastuuhenkilöt ovat tavoitettavissa ja aktiivisia hakijaviestinnässä rekrytointiprosessin kriittisissä vaiheissa. Jos hakija saa vasta syyskuussa vastauksen heinäkuussa lähettämäänsä hakemukseen, on hänellä todennäköisesti jo muita suunnitelmia tai innostus lopahtanut. Lisäksi hakijoille kannattaa tiedottaa, milloin rekrytointiin osallistuvat henkilöt ovat lomalla.”

Lähteenkorvalla on myös vinkki, jolla voi luoda positiivisen hakijakokemuksen kesäisellä tavalla:

”Kesärekrytoinnit tarjoavat kivan mahdollisuuden panostaa vapaamuotoisempaan ja rennompaan hakijakokemukseen. Haastattelut voi tehdä esimerkiksi yhteisellä kävelylenkillä.”

10 alaa, joilla on eniten avoimia työpaikkoja

Millä aloilla on töitä tarjolla myös kesken kesän? Esimerkiksi työvoimapulasta kärsivät sosiaali- ja terveysala sekä rakennusala nousevat Duunitorin datassa.

Näillä toimialoilla on tällä hetkellä eniten avoimia työpaikkailmoituksia Duunitorilla:

  1. Julkinen sektori ja järjestöt
  2. Terveydenhuoltoala
  3. Sosiaali- ja hoiva-ala
  4. Rakennusala
  5. Asiakaspalvelu
  6. Teollisuus ja teknologia
  7. Ravintola- ja matkailuala
  8. Opiskelijoiden työpaikat
  9. Myynti- ja kaupan ala
  10. Asennus, huolto ja kunnossapito

Osa työpaikoista voi kuulua myös useampaan kategoriaan: esimerkiksi julkisen sektorin paikoissa on paljon terveydenhuollon töitä.

Näillä alueilla on eniten avoimia työpaikkoja juuri nyt

Eniten avoimia työpaikkoja on ilmoitusten perusteella suurissa kaupungeissa ja väkirikkaimmissa maakunnissa.

Näissä maakunnissa on tällä hetkellä eniten avoimia työpaikkailmoituksia Duunitorilla:

  1. Uusimaa
  2. Pirkanmaa
  3. Varsinais-Suomi
  4. Pohjois-Pohjanmaa
  5. Lappi
  6. Pohjois-Savo
  7. Keski-Suomi
  8. Satakunta
  9. Etelä-Pohjanmaa
  10. Päijät-Häme

Näillä paikkakunnilla on tällä hetkellä eniten avoimia työpaikkailmoituksia Duunitorilla:

  1. Helsinki
  2. Turku
  3. Tampere
  4. Espoo
  5. Vantaa
  6. Oulu
  7. Seinäjoki
  8. Jyväskylä
  9. Kuopio
  10. Lahti

Kaipaatko lisätietoa?

Tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun tai tietoa työmarkkinoista? Ole yhteydessä! Tutustu myös Duunitorin kaikille avoimeen työmarkkinapalveluun, joka kertoo avoimien työpaikkojen kysynnästä ja tarjonnasta eri aloilla, kesätöissä ja yleisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Uuden työn voi napata myös kesällä. Duunitori listasi alat ja paikkakunnat, joilla on juuri nyt eniten avoimia työpaikkailmoituksia.
Uuden työn voi napata myös kesällä. Duunitori listasi alat ja paikkakunnat, joilla on juuri nyt eniten avoimia työpaikkailmoituksia.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Duunitori Oy
Toinen Linja 7
00530 Helsinki

Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitestipalkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye