Näin ennaltaehkäiset perintöriitoja

Jaa
Viisi vinkkiä testamentin tekoon, joilla rauhoitat mielesi ja voit eliminoida tulevat perintöriidat.
Jos omaisuutesi jako ei mene kuten halusit, olisi kannattanut tehdä testamentti elinaikana. Kuva: Satu Heinonen.
Jos omaisuutesi jako ei mene kuten halusit, olisi kannattanut tehdä testamentti elinaikana. Kuva: Satu Heinonen.

Vuoden vaihteessa pitkät vapaat ovat myös hiljentymistä elämän rajallisuuden äärellä. Silloin monasti muistellaan edesmenneitä ja mietitään omaa elämänkaarta ja myös omaisuuden jakaantumista kuoleman jälkeen, kun kerrankin on aikaa.  

Harva haluaa muhkeita perintöriitoja jälkeenjäävilleen. Mutta, usein käy toisin.
- Fakta on se, että hyvin harva on tehnyt testamentin. Jos se on tehty, se ei välttämättä ole pätevä. Tai jos se on pätevä, se voi olla menneen talven lumia. Sukulaisuus- ja muut suhteet voivat olla muuttuneet moneen kertaan. Uusia läheisiä on tullut ja vanhoja lähtenyt. Usein ei tulla ajatelleeksi, että testamentti on syytä päivittää, sanoo varatuomari Jouni Korhonen, Stadin Dumari.

Tässä viisi vinkkiä miten vältyt pahimmilta mokilta, kun jälkeesi jaetaan omaisuuttasi. 

1. Poissulje testamentilla lastesi puolisot. Jos et tee tätä, huonoimmassa tapauksessa lapsesi ex-kumppani perii puolet lapsellesi kuulevasta perinnöstä. 

2. Turvaa avokumppanisi asuminen ja talous.
Avoliitot yleistyvät jatkuvasti. Avokumppanilla ei ole samanlaisia oikeuksia kuin aviokumppanilla, kun toisen kumppanin korjaa kuolema.

- On karmaisevia esimerkkejä siitä kuinka hautajaisten jälkeisenä päivänä avolesken oven takana on edesmenneen aikuinen lapsi, joka vaatii välitöntä poismuuttoa. Tilanne on kinkkinen, sillä se on täysin laillista, eikä edes irtisanomisaikaa ole kuten vuokralaisella, tietää varatuomari Jouni Korhonen, Stadin Dumari.
Hän lisää, että taloudellista turvaa avoleskelle voi antaa tekemällä testamentti.

3. Koirat ja mökit ovat ihmisille yleensä hyvin rakkaita, koska niihin liittyy paljon muistoja ja tunteita.
- Usein ihmiset haluavat turvata rakkaan koiransa hyvinvoinnin oman poismenon jälkeen. Eikä myöskään haluta, että elinaikana epämiellyttävät henkilöt viettävät aikaa rakkaalla mökilläsi varsinkin, jos he sattuvat olemaan sukulaisiasi. Monelle myös auto on rakas, joka halutaan antaa tietylle henkilölle. On monia omaisuuteen liittyviä asioita, joihin halutaan vaikuttaa oman kuoleman jälkeen. Siihen paras tapa on testamentti, sanoo Dumari.

5. Teetä testamentti juristilla.

Kokenut juristi on nähnyt monta surullista tarinaa, jotka olisi voinut välttää tekemällä testamentti. Hän tietää myös, että yhteys juristiin on aika korkean kynnyksen takana, varatuomariin varsinkin, tulee yksi rappu lisää. Korhonen haluaa olla helposti lähestyttävä. Hän tietää myös, että testamenttiasiat menevät yleensä mukavuusalueen ulkopuolelle. Siksi hän on kehittänyt matalankynnyksen ratkaisun testamentin tekoon. Se on testamenttipeli, jonka hän on tilannut.

Lopuksi Korhonen ei voi olla ottamatta puheeksi ihmisten saituutta.
- Ei ole aivan tavatonta, että muutaman satasen testamentin hinta on este testamentin teolle, vaikka omaisuutta on satoja tuhansia euroja, tietää hän.

Jos sinulla on jaettavaa omaisuutta, sinulla on todennäköisesti varaa myös tehdä testamentti. Aivan kaikissa asioissa ei kananata pihistellä, vaikka lukeutuisit saidaksi. Saidoilla nimittäin on keskimääräistä muhkeammat kuolinpesät. On myös keskimääräistä suurempi riski, että suuri omaisuus päätyy sinne minne sen ei ole tarkoitus päätyä, jos ei tee testamenttia.

Voisi kuvitella, että rahoistaan tarkkaa ihmistä harmittaisi erityisesti, ettei jäämistö mene sinne minne on tarkoitus.

Pelaa Testamenttipeli:

Yleiskielellä

Stadiksi

Yhteystiedot:

Stadin Dumari 
varatuomari Jouni Korhonen
045 6581 333

Kyllikinportti 2
00240  Helsinki

Stadin Dumarin nettisivuille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jos omaisuutesi jako ei mene kuten halusit, olisi kannattanut tehdä testamentti elinaikana. Kuva: Satu Heinonen.
Jos omaisuutesi jako ei mene kuten halusit, olisi kannattanut tehdä testamentti elinaikana. Kuva: Satu Heinonen.
Lataa
Jos ihminen on köyhä, eli omaisuutta on vain muutama tuhatlappunen, silloin testamentin teko tuskin kannattaa. Kuva: Satu Heinonen.
Jos ihminen on köyhä, eli omaisuutta on vain muutama tuhatlappunen, silloin testamentin teko tuskin kannattaa. Kuva: Satu Heinonen.
Lataa
Ruumispaidassa ei ole taskuja -  se tiedetään, siksi testamentin teko on aiheellista. Kuva: Satu Heinonen.
Ruumispaidassa ei ole taskuja - se tiedetään, siksi testamentin teko on aiheellista. Kuva: Satu Heinonen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Stadin Dumari
Kyllikinportti 2
00240 Helsinki

045 6581 333http://www.stadu.fi

Stadin Dumari on täällä!
Ammattitaitoa.
Rehellisyyttä.
Vähemmän jämähtänyttä asennetta.
Sujuvaa sopimista.
Sivistynyttä riitelyä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye