Näin tekoäly vaikuttaa rekrytointiin – jakaa työnantajat kahteen leiriin: "täysin turha"

29 prosenttia rekrytoinnin ammattilaisista uskoo, että tekoälyä pitäisi hyödyntää aktiivisemmin rekrytoinnissa, kertoo Duunitorin ja Taloustutkimus Oy:n toteuttama Kansallinen rekrytointitutkimus.
Lähes yhtä moni vastaajista, 28 prosenttia, on aiheesta täysin eri mieltä.
“Tutkimustulos viestii siitä, että tekoäly näyttäytyy monin paikoin vielä epämääräisten uhkien tai mahdollisuuksien kautta, ja mielikuvat muodostuvat ennemmin mediasta luetun kuin oman kokemuksen perusteella”, kertoo Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto.
Rekrytointialan ammattilaiset pääsivät tutkimuksessa kertomaan avoimilla kommenteilla suhtautumisestaan tekoälyn tuomiin muutoksiin rekrytoinnissa. Myös näiden osalta vastaukset jakautuivat voimakkaasti kahteen leiriin.
Kansallinen rekrytointitutkimus kartoittaa vuosittain rekrytointialan käytäntöjä ja tärkeimpiä trendejä. Lataa tutkimus täältä »
Parhaimmillaan tehostaa, tasa-arvoistaa ja auttaa viestinnässä
”Uusi mahdollisuus, kun osataan oikein hyödyntää. Jopa etulyönti.”
Näin kiteyttää eräs vastaaja tekoälyn vaikutukset tulevaisuuden rekrytointiin. Myös useat muut tekoälyn puolesta liputtavat vastaajat uskovat suuriin muutoksiin tulevaisuudessa:
”Tekoäly auttaa kandidaattien seulonnassa varsinkin vähemmän koulutusta ja osaamista vaativissa työtehtävissä, joihin on erittäin paljon hakijoita.”
“Sopivimmat henkilöt on helpompi valita haastatteluun ja työhön. Nopeuttaa päätöksentekoa valintavaiheessa. Voisi antaa hakijalle paremmin tietoa työstä ja palkkauksesta.”
Usko tekoälyyn on tutkimuksen valossa suurempi yli 50 henkilöä työllistävien työnantajien keskuudessa. Tämän kokoluokan organisaatiot näkevät tekoälyn hyödyt etenkin tehokkuuden lisääntymisenä muun muassa hakijoiden esikarsinnassa.
Parhaimmillaan rekrytoinnin ammattilaiset näkevät tekoälyn tasa-arvoistavan hakijoita sekä korjaavan muitakin hakuprosesseissa esiintyviä epäkohtia.
”Tekoäly voi nostaa esiin ehdokkaita, joita ihminen ei huomaisi. Tekoäly voi antaa mahdollisuuden useammalle ehdokkaalle. Tekoäly voi myös johtaa hyvien ehdokkaiden karsiutumiseen ja jopa syrjintään, jos algoritmit on huonosti rakennettu”, kommentoi eräs vastaaja.
Pahimmillaan puolueellinen, epäinhimillinen ja heikkolaatuinen
”Täysin turha, harhaanjohtava.”
Näin täräyttää yksi tutkimukseen vastannut rekrytoinnin ammattilainen tekoälyn roolista ammatissaan. Myös useissa muissa avoimissa kommenteissa tekoälyyn suhtaudutaan epäillen. Moni pelkää tekoälyn heikentävän rekrytoinnin tasoa.
Avoimissa kommenteissa nousee esiin erityisesti inhimillisen harkinnan puute.
”Tekoäly voi hylätä hyviä kandidaatteja vain avainsanojen perusteella. Siltä puuttuu inhimillinen käsitys ja arviointikyky”, arvelee eräs vastaajista.
”Mielestäni tekoälyn kanssa ei pitäisi leikkiä näin yksinkertaisissa asioissa. Ollaan ihmisiä toisillemme, ei koneita koneille!”, linjaa toinen.
Erityisesti vaativan tason rekrytoinneissa ja rekrytoinnin loppuvaiheen harkinnassa ammattilaiset näkevät tekoälyn ontuvana työkaluna. Moni ei usko, että algoritmeihin onnistuttaisiin syöttämään kaikkia ihmisen havainnointiin kuuluvia asioita.
”Tekoäly voi tuntua houkuttelevalta tavalta tehostaa rekrytointia ja oikein käytettynä näin onkin. Riskinä on rekrytointien yksipuolistuminen tai tahaton puolueellisuus, jossa tekoäly suosii liikaa tiettyjä ominaisuuksia”, yksi vastaajista muistuttaa.
Monet myös uskovat, että tekoäly on rekrytoinneissa ajankohtainen vasta kaukana tulevaisuudessa. Osa jopa povaa ilmiön laantuvan ja käyttää vastauksessaan termejä, kuten muotioikku tai tekoälyhype.
Ihmistä tarvitaan jatkossakin
Duunitorin johtava työnantajakuvakonsultti Lauri Vaisto kertoo, että tekoälyn laaja soveltaminen rekrytoinnissa ei vielä toistaiseksi ole kovin kehittynyttä. Osittain tämä johtuu tekoälyä hyödyntävien työkalujen vähäisyydestä.
“Jatkossa tekoälyn voi odottaa tulevan laajemmin rekrytointien avuksi. Esimerkkejä tulevista sovellutuskohteista ovat suurten hakemusmäärien seulonta ja entistä yksilöidympien työpaikkailmoitusten kirjoittaminen.”
Vaisto muistuttaa, että tekoäly toimii kuten sitä on opetettu ja toteuttaa pyyntöjä, joita sille esitetään.
“On edelleen ihmisen vastuulla varmistaa, että tekoäly ei esimerkiksi vahingossa päädy syrjiviin valintoihin.”
Yhdettätoista kertaa toteutettu Kansallinen rekrytointitutkimus 2023 toteutettiin yhteistyössä Taloustutkimus Oy:n kanssa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 570 rekrytoinnin ja muun henkilöstöhallinnon, viestinnän, markkinoinnin ja liiketoimintajohdon ammattilaista. Tutkimus toteutettiin sekä avoimen linkin kautta että Taloustutkimuksen verkkopaneelissa 23.2–12.3.2023.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri VaistoJohtava työnantajakuva- ja strategiakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+358 40 550 1103lauri.vaisto@duunitori.fiNiko PikkuahoSisältö- ja viestintäpäällikköDuunitori
Puh:0452687222niko.pikkuaho@duunitori.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Toinen Linja 7
00530 Helsinki
Duunitori.fi on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Duunitorin kaikille avoimiin ilmaisiin palveluihin kuuluvat muun muassa työpaikkavahti Duunivahti, ammatinvalintatesti Duunitesti, palkkavertailu ja työmarkkinaseuranta, josta näkee avoimien työpaikkojen kysynnän ja tarjonnan. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Vielä ehtii napata kesätyön – yli 2 000 avointa paikkaa7.6.2023 11:36:21 EEST | Tiedote
Tälläkin kaudella Duunitorilla on julkaistu ennätyksellinen määrä kesätyöpaikkoja: yli 40 000 työpaikkailmoitusta. Työvoimapula näkyy kesätyömarkkinoilla, eikä talouden epävarmuus vaikuta kesätöihin samalla tavalla kuin avoimiin työpaikkoihin ylipäätään. Vieläkään ei ole liian myöhäistä löytää kesätyöpaikka.
Näitä ammattilaisia revitään nyt töihin – rakennusalalla valtavia muutoksia työpaikkojen määrissä1.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Taantunut talous näkyy rakennusalalla: työpaikkojen määrä on pudonnut maltillisesti, ja tietyillä ammattilaisilla riittää töitä huomattavasti paremmin kuin toisilla. Duunitorin datasta selviää kuitenkin, että pitkällä aikavälillä tarkasteltuna alan työvoiman kysyntä on yhä korkealla tasolla.
Yli 4 000 viime hetken kesätyöpaikkaa tarjolla – etenkin näillä aloilla riittää töitä11.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuoden tapaan Duunitorilla on julkaistu tällä kesätyönhakukaudella ennätyksellinen määrä kesätyöpaikkoja. Taustalla vaikuttaa työvoimapula: yleisesti kesätyönhakijoita on valtavasti, mutta tietyillä aloilla ja alueilla käy kova kilpa tekijöistä. Vielä ehtii napata viime hetken kesätyön – lue tärkeimmät vinkit myöhään heränneille.
Nämä asiat ratkaisevat työnhaussa – asiantuntija listaa 3 tapaa erottua hakijoiden joukosta4.5.2023 06:00:00 EEST | Tiedote
Työnantajat etsivät työnhakijassa erityisesti motivaatiota työtehtävää kohtaan, kertoo Duunitorin tuore tutkimus. Rekrytoinnin asiantuntija kertoo, miten työnhakija voi osoittaa motivaationsa työnhaussa.
Tutkimus: Huono maine käy työnantajalle kalliiksi – asiantuntija listaa 3 vaarallista sudenkuoppaa13.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Työvoimapula piinaa työnantajia ja jarruttaa yritysten kasvua, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Siksi huono työnantajamaine on riski, jota yritysten ja organisaatioiden ei kannata ottaa. Asiantuntija listaa pahimmat sudenkuopat, joihin osaajapulasta kärsivä työnantaja voi sortua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme