Nainen joka rakasti sammalta – Elizabeth Gilbert kirjoitti inspiroivan romaanin 1800-luvun tiedenaisen seikkailuista ja rakkaudesta luontoon
31.1.2022 11:44:12 EET | Gummerus | Tiedote

Alma Whittakerin intohimo on kasvitiede. Myös toisten ihmisten käytöksen hän pyrkii järjestelemään loogisesti mikroskoopin alle, mutta Alman harmiksi ihmiset eivät aina käyttäydy ennakoidusti.
”Alma upotti sormensa sammalen matalaan vihreään karvapeitteeseen ja tunsi innostuneen odotuksen tuottamaa iloa. Tämä kaikki voisi kuulua hänelle! Yksikään luonnontieteilijä ennen häntä ei ollut omistautunut tutkimaan ainoastaan tätä aliarvostettua pääjaksoa, mutta Alma voisi tehdä niin.--. Se tarkoitti, että hänellä oli työtä loppu elämäkseen. Hänen ei tarvitsisi virua joutilaana. Hänen ei tarvitsisi olla onneton. Ehkei hänen tarvitsisi olla edes yksinäinen. Hänellä oli tehtävä.”
Almasta tulee sammaltutkija, joka kehittää evoluutioteorian ennen kuin on kuullutkaan Darwinista. Viisikymppisenä Alman maailma avartuu entisestään, kun hän lähtee kotoaan Philadelphiasta seikkailemaan: Tahitille ja Hollantiiin.
Tämä kokonainen maailmani hehkuu Elizabeth Gilbertin kirjoille tuttua inspiraation voimaa. Gilbertin teoksia yhdistää ajatus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä kulkua. Kunnianhimoinen romaani on kirjoitettu viehättävällä epookkityylillä, ja sen kertojaäänellä on janeaustenmainen pilke silmäkulmassa.
”Parhaita lukemiani romaaneja vuosikausiin” – The Guardian
Eat Pray Love – Omaa tietä etsimässä -matkakertomuksella maailman tietoisuuteen noussut menestyskirjailija Elizabeth Gilbert on myös innostava puhuja. Hänen luovuudesta pitämiänsä TED-puheita on katsottu miljoonia kertoja. Gilbertin romaanit ja omaelämäkerralliset tietokirjat ovat tuttu näky New York Timesin bestseller-listalla. Time-lehti on nimennyt hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon.
https://www.gummerus.fi/fi/kirjailija/elizabeth-gilbert/1891/
Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
575 sivua
alkuteos The Signature of All Things
suomentanut Taina Helkamo
Äänikirja ilmestyy 7.3., lukija Laura Malmivaara
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040 7792942
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Gummeruksen romanttiset kesälomakirjat tarjoilevat walesilaismaisemia, intiimejä konsertteja ja historian parhaat treffit15.5.2026 13:07:01 EEST | Tiedote
Tiina Lifländerin Merta edemmäs on täydellinen hyvän mielen kesälomakirja järkevästä Sinistä, joka yllättää itsensä ottamalla töistä loman ja lähtemällä viikoksi Walesiin. 1.6. ilmestyvä romaani aloittaa uuden kotimaisen feelgood-sarjan, joka saa jatkoa jo lokakuussa.
ENNAKKOTIEDOTE: Miten Grönlannista tuli uuden maailmanjärjestyksen polttopiste? Marjo Näkin silmiä avaava uutuuskirja Jään valta vaihtuu (Gummerus) ilmestyy 8.6.13.5.2026 12:48:37 EEST | Tiedote
Arktisesta alueesta on tullut lyhyessä ajassa geopoliittisen mittelön areena samalla kun kansainvälinen sääntöihin perustuva maailmanjärjestys on murroksessa. Jään alta paljastuu uusia luonnonvaroja ja merireittejä, ja kilpailu niiden hallinnasta on alkanut. Seuraava kansainvälinen konflikti saattaa syttyä Jäämerellä. Miten ja miksi pohjoisesta on tulossa uuden maailmanjärjestyksen polttopiste? Marjo Näkin Jään valta vaihtuu – Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa (Gummerus) auttaa ymmärtämään, miksi Yhdysvallat uhittelee Grönlannissa, Kiina haluaa arktiseksi valtioksi ja Venäjä varustautuu pohjoisessa.
Healing fiction on maailmankirjallisuuden uusi trendi: japanilainen hittikirja Lääkkeeksi määrätään kissa (Gummerus) on käännetty yli 30 kielelle11.5.2026 13:22:20 EEST | Tiedote
Japanilaisesta menestysromaanista Lääkkeeksi määrätään kissa (Gummerus) on muodostunut kansainvälinen ilmiö. Se edustaa maailmalla tällä hetkellä trendaavaa healing fiction -genreä, jossa kiehtovilla ja eriskummallisilla tarinoilla on lukijan mieltä eheyttävää voimaa.
Gummerus julkaisee Lena Dunhamin uutuusteoksen – Famesick ilmestyy suomeksi lokakuussa6.5.2026 12:51:57 EEST | Tiedote
Girls-sarjan luojana tunnetun Lena Dunhamin juuri englanniksi ilmestynyt Famesick on pian luettavissa myös suomeksi. Famesick – Muistelma (Gummerus) ilmestyy 22.10., ja sen kääntää Helka Sivill.
ENNAKKOTIEDOTE: Italialaiskirjailijan palkittu läpimurtoteos on herkullinen satiiri kauniin ontosta Instagram-elämästä – Täydellistä ilmestyy suomeksi 11.5.4.5.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Täydellistä (Gummerus) on nautinnollisen terävä satiiri onttouttaan kumisevasta nykyelämästä, aikuisuudesta, autenttisuuden kaipuusta ja freelancetyöstä millenniaalien ihannoimassa Berliinissä. Italialainen kirjailija Vincenzo Latronico saapuu Suomeen vierailulle keskustelemaan läpimurtoromaanistaan Helsinki Lit -festivaaleille toukokuun lopulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


