Naisen kolmas elämä - Nautinnon vuodet

Kirsi Hytösen Naisen kolmas elämä - Nautinnon vuodet (Basam Books 2020) ravistelee totuttuja parisuhdekäsityksiä ja avaa uusia, kannustavia näköaloja naisen ikääntymiseen. Hytösen mukaan meitä on huijattu uskomaan yksiavioiseen, koko elämän kestävään parisuhteeseen ja siihen, että yli viisikymppinen nainen ei olisi enää seksuaalisesti kiinnostava.
Hytösen havainto on, että monet nuoret miehet ovat deittipalveluissa hyvinkin kiinnostuneita yli viisikymppisistä naisista, jotka tietävät mitä haluavat, eivätkä esitä samanlaisia parisuhdevaatimuksia kuin nuoret naiset. Naisten kannattaisikin keski-iässä hyvinvointinsa nimissä hankkia rakastaja pikemmin kuin lemmikki, hän ehdottaa. Hän kirjoittaa myös ”toksisesta feminiinisyydestä”, joka saattaa vallata naisen, jos seksielämä parisuhteessa ei toimi.
Teksti haastaa lukijaa pohtimaan, ottaa mukaan salatuille retkille ja esittää kiperiä kysymyksiä. Hytönen laittaa rohkeasti itsensä likoon kuvatessaan itsellään tekemäänsä ”ihmiskoetta”, jossa hän testaa itselleen oikealta tuntuvaa elämäntapaa. Hän kertoo myös, miten ympäristö suhtautuu avoimessa liitossa elävään pariskuntaan ja siitä, miten naisten mahdollisuudet seuranhakumarkkinoilla ovat miehiä paremmat. Kirja antaa lukijalle aineksia oman elämän ja parisuhteen uudelleenarviointiin.
Kirsi Hytönen (s.1957) on helsinkiläinen, Punavuoressa asuva vapaa toimittaja ja viestintäyrittäjä, joka kirjoittaa Luksusongelmia-blogia ja nauttii urbaanista elämäntavasta. Hänet voi löytää vaikkapa baarista siemailemasta jokapäiväistä ”kello kuuden skumppaa” tai raitiovaunusta matkalla Kallioon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt:
Pike Hilakari
pike@basambooks.fi
Myynti:
Jarkko Mali
jarkko@basambooks.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinkiläinen erikoiskustantamo Basam Books on palannut juurilleen filosofian, kaunokirjallisten klassikkojen, runojen ja suurten hahmojen elämäkertojen pariin. Vanha kunnon Basam Books jatkaa tutulla laadusta tinkimättömällä linjallaan ja kustantamon puikkoihin on palannut yli 20 vuotta alalla toiminut kustannusjohtaja Batu Samaletdin. Jatkossa kustannusohjelmaamme kuuluvat vahvasti myös äänikirjat, tavoitteena on tuoda kaikki Basam Booksin mestariteokset kuunneltavaksi myös äänikirjoina!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
”Hiiri ja puolukka”-kirja tarjoaa innostavaa luettavaa juuri lukemaan oppineelle lapselle!9.4.2025 11:58:00 EEST | Tiedote
MI-NÄ LU-EN -kirjasarjan kolmas osa ”Hiiri ja puolukka” herättää lapsen lukuinnon jo aivan lukutaidon alkumetreiltä lähtien. Kirjassa on kolme hauskaa tarinaa, jotka lapsi pystyy lukemaan ihan itse! Tekstit on tavutettu suuraakkosin ja hauskat kuvat tukevat lukemista. MI-NÄ LU-EN-kirjasarja on kahden opettajan luoma kokonaisuus, joka on suunniteltu tukemaan lukutaitoa ja herättämään lapsissa lukemisen iloa!
Uudessa lastenkirjassa hölmöläiset keksivät lisää aikaa21.3.2025 10:58:16 EET | Tiedote
Hölmöläiset keksivät ratkaisun pidentää vuorokautta kahdella tunnilla! Hölmöläiset panevat kodin 100 salasanaa löydettävään järjestykseen. Kun hölmöläinen rakastuu, hän hempeilee sanomalla "koodaa mut auki". Kirjailija Pamela Mandart ja virolainen kuvittaja Andresin yhteistyö jatkuu uutuuskirjassa "Hölmöläisten salasanasähellykset."
"Viides polvi" – Perhesiteiden ja historian vaikutus nykypäivään21.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Pekka Pudaksen "Viides polvi" on teos, joka käsittelee vahvasti perhesiteitä ja sukupolvien välistä suhdetta. Kirja tarkastelee, miten perhehistorian vaikutukset heijastuvat nykypäivään ja miten menneisyys muokkaa yksilön identiteettiä. Sen keskeisiin teemoihin kuuluvat myös identiteetin etsiminen ja yhteiskunnallisten sekä kulttuuristen muutosten vaikutus ihmiseen ja hänen valintoihinsa.
Tiibetinbuddhalaismunkki Mingyur-rinpochelta koskettava teos henkisestä kasvusta ja elämän haasteista6.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
"Munkki joka rakastui maailmaan" on tiibetinbuddhalaisen munkki Mingyur-rinpocheen jännittävä ja koskettava teos, joka käsittelee elämän haasteita, tunteiden kohtaamista ja henkistä kasvua. Kirja tarjoaa lohtua ja inspiraatiota arkeen. Teoksen on suomentanut Soili Takkala. Lisätietoja: anita@basambooks.fi.
”Hiiri ja mustikka”-kirja jatkaa lukuinnon ilosanomaa uudessa kirjasarjassa!25.2.2025 12:45:00 EET | Tiedote
MI-NÄ LU-EN -kirjasarjan seuraava osa ”Hiiri ja mustikka” innostaa lapsia lukemaan lukutaidon alkumetreiltä lähtien. MI-NÄ LU-EN -kirjasarja on suunnattu juuri lukemaan oppineille lapsille. Kirjat ovat saaneet innostuneen vastaanoton, sillä tällaisia kirjoja ei ole ennen ollut! Suuraakkosin tavutetut tarinat tekevät lukemisesta helppoa ja sujuvaa. Iloiset kuvat tukevat lukemista ja tekevät lukukokemuksesta hauskan ja palkitsevan. Kirjojen sisältö on huolellisesti rakennettu tukemaan lukutaidon kehitystä. Lapsi saa onnistumisen elämyksen kokonaisen kirjan luettuaan!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme