Naispalkansaajista lähes neljännes osa-aikaisia vuonna 2021
29.6.2022 08:07:20 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Osa-aikaisesti työskenteleviä palkansaajia oli viime vuonna 55 000 enemmän kuin edellisvuonna ja 28 000 enemmän kuin vuonna 2019. Osa-aikaisia oli yhteensä 385 000 eli 18 prosenttia kaikista palkansaajista.
Naisilla osa-aikainen työ oli yleisempää kuin miehillä. Naispalkansaajista osa-aikaisia oli 24 prosenttia ja miespalkansaajista 11 prosenttia.
”Viime vuonna osa-aikatyötä tekevien naisten osuus palkansaajista kasvoi vuoteen 2020 verrattuna 3,5 prosenttiyksikköä ja miesten osuus 0,9 prosenttiyksikköä”, sanoo yliaktuaari Ulla Hannula.
Osa-aikatyö oli yleistä nuorimmilla ja vanhimmilla palkansaajilla. 15–24-vuotiaista palkansaajista 46 prosenttia teki osa-aikatyötä, pääosin opiskelun takia. 65–74-vuotiaista palkansaajista osa-aikaisesti työskenteli 62 prosenttia. Työvoimatutkimuksessa osa-aikaisuus perustuu vastaajan omaan ilmoitukseen.
”Osa-aikaisuus on sopinut etenkin monien nuorimpien ja vanhimpien elämäntilanteeseen. Osa-aikaisista 118 000 eli vajaa kolmannes oli kuitenkin sellaisia, jotka olisivat halunneet tehdä kokoaikaista työtä, mutta sitä ei ollut tarjolla. Heistä suurin osa, 81 000, oli naisia”, toteaa Hannula.
Uusista työsuhteista puolet määräaikaisia
Alle vuoden kestäneessä työsuhteessa oli vuonna 2021 yhteensä 470 000 palkansaajaa eli 29 000 enemmän kuin vuonna 2020. Näistä uusista työsuhteista 50 prosenttia oli määräaikaisia, kun vuonna 2020 määräaikaisia oli 48 prosenttia.
Miesten uusista työsuhteista määräaikaisia oli viime vuonna 45 prosenttia ja naisten 54 prosenttia. Miesten ja naisten määräaikaisuuksien välinen ero kaventui edellisvuodesta lähes kahdella prosenttiyksiköllä.
Vuokratyötä tekeviä oli vuonna 2021 keskimäärin 50 000, kun edellisvuonna vuokratyöntekijöitä oli 42 000 ja pandemiaa edeltävänä vuonna 2019 noin 46 000. Vuokratyöntekijöiden osuus kaikista palkansaajista oli viime vuonna 2,3 prosenttia.
”Yleisintä vuokratyö oli majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoilla, joissa molemmissa vuokratyöntekijöitä oli kuusi prosenttia toimialan kaikista palkansaajista”, Hannula sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliaktuaari Ulla Hannula, ulla-hannula@stat.fi, p. 029 551 2924
Ulla HannulaYliaktuaari
Puh:029 551 2924ulla.hannula@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Konkurssiuhan alla olevien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi elokuussa15.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä kasvoi elokuussa edelleen vuodentakaisesta. Konkursseja pantiin vireille 296 eli 22 enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli jopa 54 % viime vuoden elokuuta suurempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
