Nälkäpäivä-keräyksen lahjoituksilla autetaan Jemenissä koronakriisin synkentäessä maan tilannetta

Kotimaassa Nälkäpäivän keräystuotoilla autetaan heikoimmassa asemassa olevia poikkeusoloissa ja äkillisissä onnettomuustilanteissa. Suomen Punainen Risti torjuu koronavirusta myös kansainvälisesti ja lievittää sen vaikutuksia Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Syyskuussa Punainen Risti avasi Jemeniin koronahoitokeskuksen.
– Koronaepidemia vaikeuttaa Jemenin erittäin vakavaa tilannetta entisestään. Maassa on meneillään maailman pahin humanitaarinen kriisi, miljoonilla ihmisillä on pulaa perustarpeista ja vain alle puolet maan terveyspalveluista on toiminnassa. Punaisen Ristin hoitokeskus mahdollistaa hoitoon pääsyn koronapotilaille. Hoitokeskuksessa tehtävä työ sekä siihen liittyvä ennalta ehkäisevä työ paikallisissa yhteisöissä on erittäin tärkeää erityisesti nyt mahdollisen koronan toisen aallon kynnyksellä. Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski sanoo.
Koronapandemiassa kiireellistä apua tarvitsevat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset, joiden vaara sairastua on suurempi esimerkiksi tiedon puutteen, huonon hygienian ja rajoitetun terveydenhuoltoon pääsyn vuoksi. Punaisen Ristin avustustyössä autetaan sairaita pääsemään hoitoon, jaetaan terveystietoutta sekä parannetaan puhtaan veden saatavuutta, sanitaatiota ja hygieniaa. Avustustyötä tehdään yhdessä paikallisen Punaisen Ristin kanssa useassa Afrikan ja Aasian maassa.
Auttamisen halua on paljon
Tänä syksynä koronatilanne vaikeutti perinteisen lipaskeräyksen järjestämistä eikä katukerääjiä ollut yhtä paljon liikkeellä kuin tavallisesti. Lipaskeräyksen rinnalla nostettiin digikeräystä, johon osallistuminen onnistui helposti kotoa käsin.
– Haastavasta tilanteesta huolimatta ihmisillä on halua auttaa ja pääsimme upeaan tulokseen Nälkäpäivä-keräyksellä. Yli 2 miljoonan euron lahjoituspotilla pystymme auttamaan hädänalaisia ihmisiä katastrofeissa ja äkillisissä onnettomuuksissa sekä tekemään pitkäjänteistä kehitystyötä. Haluamme kiittää jokaista lahjoittajaa ja kerääjää, joiden ansiosta pystymme auttamaan heikoimmassa asemassa olevia kotimaassa ja maailmalla, sanoo Punaisen Ristin varanhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Lisätietoja:
Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, p. 050 567 6629
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885
Viestinnän asiantuntija Senni Puustinen, p. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Till årets frivilliga räddare valdes Satakunta räddningshundgrupp17.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Frivilliga räddningstjänsten (Vapepa) valde till årets frivilliga räddare 2025 Satakunta räddningshundgrupp, som består av gruppledare Katja Naskali, hundförare Hanna Vuorinen, hjälpförare Marko Kuusikoski och Vapepaledare Mikko Linnainsaari
Vuoden vapaaehtoiseksi pelastajaksi valittiin Satakunnan pelastuskoiraryhmä17.12.2025 05:45:00 EET | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) valitsi vuoden 2025 vapaaehtoiseksi pelastajaksi Satakunnan pelastuskoiraryhmän, johon kuuluvat ryhmänjohtaja Katja Naskali, koiranohjaaja Hanna Vuorinen, apuohjaaja Marko Kuusikoski ja Vapepa-johtaja Mikko Linnainsaari
Finlands Röda Kors beviljar stöd för att lindra följderna av konflikten i Sudan16.12.2025 05:25:00 EET | Pressmeddelande
Sudan står inför en mycket allvarlig humanitär kris. Finlands Röda Kors stöder Internationella rödakors- och rödahalvmånefederationens arbete för att hjälpa människor i Sudan med 700 000 euro.
Suomen Punainen Risti myöntää tukea Sudanin konfliktin seurausten lievittämiseen16.12.2025 05:25:00 EET | Tiedote
Sudanissa on käynnissä äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi. Suomen Punainen Risti tukee 700 000 eurolla Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton työtä ihmisten auttamiseksi Sudanissa.
Finlands Röda Kors hjälper vid de exceptionella översvämningarna i Sri Lanka10.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Sri Lanka genomlider en av de värsta översvämningarna i landets historia. Finlands Röda Kors stöder nödhjälpsoperationen i Sri Lanka ur sin katastroffond.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme