Into Kustannus

Nämä uutuuskirjat nostavat akuutin matkakuumeen

Jaa
Kirjailija, koomikko Antto Terraksen uutuuskirjassa Viro (Sensuroimaton) sukelletaan etelänaapurimme yllätyksellisimpiin paikkoihin, joihin harva turisti löytää tiensä. Dekkaristi Anu Patrakan tuoreimmassa psykologisessa rikosromaanissa Totuuden portaat herkutellaan portugalilaisen elämänmenon yksityiskohdilla – selvittäen samalla rannikkokaupungissa tapahtunutta murhaa.

Mitä tapahtuu, kun Suomen ansioitunein myymäläetsivä Antto Terras päästetään itsekseen temmeltämään synnyinmaansa Viron takapihoille ja kulisseihin? Hän kolusi Viroa kuukausien ajan, ja kokosi yhteen rehellisen, oivaltavan ja uutta tietoa pursuavan tietopaketin etelänaapuristamme. Viro (Sensuroimaton) -teokseen on kirjattu armotta kaikki oudoimmatkin paikat ja yllätyksellisimmät ihmiset, joihin Terras matkallansa törmäsi.

Antto Terras syntyi vuonna 1973 Tallinnassa, silloisessa Neuvostoliitossa. Viron itsenäistymistä seurannut mielipuolisuuden aika ajoi hänet Suomeen vuonna 1991. Hänen esikoisteoksensa Stockmann Yard – Myymäläetsivän muistelmat ilmestyi 2015. Kesäkuussa 2019 Terrakselta ilmestyi Viro-aiheinen True Crime -kirja Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet.

Antto Terras saapuu uutuuskirjansa tiimoilta Akateemisen Kirjakaupan Kohtaamispaikalle (Keskuskatu 1, 00100 Helsinki) perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun haastateltavaksi tänään keskiviikkona 15.1. klo 17. Tere tulemast!

Antto Terras esiintyy myös Helsingin Messukeskuksessa (Messuaukio 1, 00520 Helsinki) järjestettävillä Matkamessuilla 17.01.–19.01. Lisätietoja Antton show:sta löydät täältä.

Rikoskirjailija Anu Patrakka loihtii Portoon sijoittuvassa Totuuden portaat -dekkarissaan esiin portugalilaisen elämänmenon yksityiskohdilla herkutellen. Kirja on nojatuolimatka  trendikkääseen matkakohteeseen Portoon. Kauniiden talojen julkisivujen ja muurien taakse kätkeytyy kuitenkin tuskaa ja kylmääviä yllätyksiä – ja kuollut nuori mies, jota kukaan ei kaipaa.

Porvoolaislähtöinen Anu Patrakka teki pitkän uran yritysjohdon parissa Suomessa, kunnes päätti lakata haaveilemasta ja pyrkiä kohti pitkäaikaista tavoitettaan, kirjoittamista. Hän irtisanoutui työstään, muutti Portugaliin ja alkoi takoa konetta. Tätä nykyä hän asuu maatilalla lähellä Portoa. Patrakan edellinen kirja Syyllisyyden ranta ilmestyi helmikuussa 2019. Kirjailijan blogi löytyy täältä

Anu Patrakka vierailee parhaillaan Suomessa ja on tavattavissa kirjan julkistamistilaisuudessa Rikhardinkadun kirjastossa (Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki) lauantaina 18.1. klo 13:30–15:30. Tervetuloa!

Arvostelukappalepyynnöt:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye