Nanotieteilijät työllistyvät erinomaisesti – Yrityspäivä tiivistää teknologia-alan yritysten ja tutkimuksen yhteyttä
20.11.2019 14:23:47 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Teknologia-aloilla osaajien tarve kasvaa nopeasti Suomessa. Nanotiedekeskuksen yrityspäivä vastaa tutkimuksen ja yrityselämän kohtaamisen tarpeeseen: opiskelijat saavat tietoa yrityksissä tarvittavasta osaamisesta ja yrityksillä on tilaisuus tutustua Nanotiedekeskuksen sekä kemian, fysiikan sekä bio- ja ympäristötieteiden laitosten laboratorioihin sekä laitteistoihin.
”Yliopiston tärkein yhteiskunnallisen vaikuttavuus tulee sen kouluttamista asiantuntijoista, jotka ovat tottuneet ratkaisemaan tutkimustyössä vastaan tulevia hankalia ongelmia, ja käyttämään uusimpia tutkimuslaitteistoja. Yrityspäivässä esittelemme sekä tuota ongelmanratkaisukykyä että itse ongelman ratkaisijoita yrityskumppaneillemme”, kertoo Nanotiedekeskuksen tieteellinen johtaja, professori Tero Heikkilä.
Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskus (NSC) on Suomen laajin poikkitieteellistä nanotieteen tutkimusta tekevä tutkimuskeskus. Siellä työskentelee yli 140 tutkijaa bio- ja ympäristötieteiden, kemian ja fysiikan aloilta.
Nanotieteen alalta valmistuneet ovat työllistyneet erinomaisesti viime vuosina. Jyväskylän yliopistosta nanotieteiden maisteri- ja tohtoriopinnoista 200 valmistuneesta peräti 97 prosenttia on alalla töissä tällä hetkellä, noin puolet valmistuneista on työllistynyt yritysmaailmaan.
Tutkimuskeskus vastaa teknologia-alan kasvavaan osaajapulaan
Yrityspäivään ovat tulossa tänä vuonna Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK, ALD CoCampus, Bluefors Oy, VTT, Berggren Oy, Stresstech Oy, Rannan Teollisuuskone Oy, IQM, Senop, Millog, Yritystehdas, PerkinElmer Finland Oy, Immuno Diagnostic Oy and Business Finland. Päivän ohjelma järjestetään Jyväskylän Yliopistosäätiön tuella.
Tapahtuma antaa mahdollisuuden sopia tutkimuksen ja yritysten yhteistyöstä ja myös rekrytoida motivoituneita opiskelijoita.
”Päivä on erinomainen tilaisuus yritysten, henkilökunnan ja opiskelijoiden väliseen verkostoitumiseen. Voimme esitellä Nanotiedekeskuksen laaja-alaista asiantuntijuutta ja vastaavasti opiskelijat pääsevät näkemään yrityksissä vaadittavaa osaamista ja yritysten ja akatemian monipuolisia työtehtäviä. Tämä on meidän keinomme vastata teknologia-alaa kasvamassa määrin vaivaamaan osaajapulaan”, kertoo Nanotiedekeskuksen tutkimuskoordinaattori Heli Lehtivuori.
Tapahtuman verkkosivut: www.jyu.fi/nanoscience/current/business-day
Facebook: jyunanoscience Twitter: jyunsc Instagram: jyunsc
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Nanotiedekeskuksen johtaja
professori Tero Heikkilä
tero.t.heikkila@jyu.fi
puh. +358 40 805 4804
Tutkimuskoordinaattori
Heli Lehtivuori
heli.lehtivuori@jyu.fi
+358 40 805 4517
Tiedottaja Tanja Heikkinen
tanja.s.heikkinen@jyu.fi
puh. +358 50 581 8351
https://www.jyu.fi/science/fi
Facebook: jyuscience
Twitter: jyscience
Instagram: jyscience
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Peruskoulunsa päättäviltä kysyttiin, miksi oppimistulokset laskevat – eriytymiskehitys näkyy vastauksissa17.3.2026 13:52:57 EET | Tiedote
Siinä missä toiset nuoret saavat koulussa, kotona ja kavereiltaan runsaasti tukea ja kannustusta oppimiseen ja elämän käänteisiin, toiset kokevat jäävänsä yksin tai elävät muutoin kuormittavaa arkea. Tällöin myös opiskeluun kiinnittyminen on haastavaa. Niin ikään nuoriin kohdistuvat vaatimukset hahmottuvat nykynuorten kokemusmaailmassa eri tavoin. Osa kokee, että koulussa vaaditaan liian vähän, kun samaan aikaan toiset kuvaavat uupumista ja yhä epävarmempia tulevaisuudennäkymiä yhä varhaisemmassa vaiheessa.
Yli kaksi kolmesta opetusalan työntekijästä on kohdannut väkivaltaa työssään – tuki jää usein puutteelliseksi16.3.2026 09:57:50 EET | Tiedote
Perusopetuksessa työskentelevien arki on turvattomampaa kuin usein ajatellaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan 68 prosenttia opettajista ja koulunkäynninohjaajista on kohdannut työurallaan fyysistä väkivaltaa ja 62 prosenttia väkivallalla uhkailua. Silti lähes puolessa tapauksista tilanteesta ei tehty mitään virallista ilmoitusta.
Kultananoklustereista apua sairauksien tunnistamiseen?16.3.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkijoiden laaja laskennallinen tutkimus ennusti, että kultananoklusterit voivat tunnistaa kiraalisia biomolekyylejä valikoivasti. Tämä ominaisuus voi auttaa havaitsemaan tiettyjä sairauksia suoraan verinäytteestä.
Aivoviikon tapahtuma Jyväskylän yliopistossa: miten oppiminen muokkaa aivojamme?13.3.2026 08:52:43 EET | Tiedote
Miten oppiminen, liike, uni ja ympäristö muovaavat aivojamme? Näihin kysymyksiin pureudutaan Jyväskylän yliopiston Aivoviikon yleisötilaisuudessa Oppivat ja muovautuvat aivot tiistaina 17.3.2026. Kaikille avoin tapahtuma järjestetään yliopiston Lähde-kirjaston Tietoniekka-tilassa sekä verkossa.
Viisaudella on oma muutosten ja kehityksen polkunsa – uusi Oxfordin kustantama kansainvälinen käsikirja julkaistu12.3.2026 13:14:02 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen dosentti Eeva K. Kallio on toiminut toisena toimittajana juuri ilmestyneessä teoksessa The International Handbook of Adult Development and Wisdom. Kallion työparina on ollut Fielding Graduate Universityn psykologian emeritaprofessori Judith Stevens-Long.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
