Nelipäiväinen työviikko voi olla pidempi kuin viisipäiväinen
23.3.2023 13:20:18 EET | Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry | Tiedote
Työaikakeskustelun ytimessä normina tai tavallisena näyttäytyy viisipäiväinen tietotyöntekijän työviikko. Kuitenkin jo nyt tehdään hyvin erilaisia ja eri mittaisia työaikoja.
Tietyillä aloilla voidaan tehdä jaksotyötä, ja sille on myös tarvetta. Esimerkiksi kuorma-autonkuljettajilla jaksotyö tarkoittaa 80 tuntia työtä kahden viikon jaksossa. Sen sisällä voidaan tehdä useita jopa 15 tunnin mittaisia työpäiviä viikossa. Työviikko voi hyvinkin olla nelipäiväinen, mutta tarkoittaa hyvin erilaista asiaa kuin mitä uusissa työaikakokeiluissa on puhuttu.
Jaksotyö tekee vapaa-ajan viettämisestä vaikeaa, kun työajat ovat epäsäännölliset ja tiedossa vain lyhyeksi ajaksi eteenpäin. Esimerkiksi kuorma-autonkuljettaja tietää vain työpäivän alkamishetken, ei sen päättymistä. EU:n työaikadirektiivi määrittää lepoajaksi 11 tuntia. Jaksotyössä tätä aikaa voidaan lyhentää jopa vain seitsemään tuntiin.
- Jaksotyö voi kuitenkin olla tappavan raskasta. Työpäivä voi alkaa ja päättyä jakson aikana työehtosopimusten rajoissa liki milloin tahansa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
Vuorotyö on jo sinällään terveysriski. Riskiä kasvattaa, että jaksotyön vuorot ovat ennakoimattomia ja epäsäännöllisiä. Tarvitaan ratkaisuja, jotka parantavat työhyvinvointia jaksotyössä.
- Yritykset säästävät euroja hinnalla millä hyvänsä. Työehdoista ja työajoista neuvotellessa ovat vastakkain työnantajan puolelta raha, työntekijöiden puolelta terveys, Kokko sanoo.
Iso ongelma on, että jaksotyössä työntekijä ei itse pysty vaikuttamaan työaikaansa. Hän ei voi päättää sen enempää työn alkamisesta kuin päättymisestä.
Liukuvaa työaikaa tietotyössä tekevä voi aloittaa työt esimerkiksi kello 7-9 välillä – ja myös lähteä silloin kun huvittaa. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja työaikoihin lisää tutkitusti työtyytyväisyyttä ja vähentää sairauspoissaoloja.
Työaikakeskustelussa tulee katsoa koko kenttää erilaisine työaikamuotoineen. On tartuttava myös jaksotyön ongelmiin, jotta esimerkiksi työvoimapulasta kärsivän kuljetusalan työntekijöiden työhyvinvointia voidaan parantaa.
- AKT:ssa työajan lyhentäminen nähdään osana työelämän kehittämistä, jolla työssäkäyvien elämänlaatua parannetaan muun muassa helpottamalla työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. AKT:n pitkäaikaisena tavoitteena on vuosityöajan lyhentäminen ansiotasoa laskematta, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiNiko Blom2. varapuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 554 0495niko.blom@akt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 45 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
AKT: Työehtojen noudattaminen liian vähällä huomiolla hankintalaissa5.2.2026 14:26:30 EET | Tiedote
Hallitus antaa tänään eduskunnalle esityksen hankintalain uudistuksesta. Lakiesityksen valmistelussa on lähdetty tehokkuus ja säästöt edellä. AKT katsoo, että valmistelussa on toissijaiseksi jäänyt se, pystytäänkö hankinnoissa noudattamaan työehtoja ja työturvallisuutta.
Hallituksen esitys vyöryttää lisää negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen15.1.2026 14:00:04 EET | Tiedote
Hallituksen tuorein lainsäädäntöesitys jatkaa oikeistohallituksen tuttua työntekijöitä kurittavaa linjaa. Hallituksen esityksessä helpotetaan pelkästään työnantajien asemaa: määräaikaisuuksia voi käyttää ilman perustetta, työntekijöitä voi lomauttaa nopeammin ja irtisanottuja ei tarvitse ottaa takaisin.
Finnairin joululahja matkustamohenkilökunnalle on märkä rätti päin naamaa22.12.2025 09:48:40 EET | Tiedote
Matkustamohenkilöstön työpaikkojen ulkoistus heikentää Finnairin yhteiskuntavastuuta ja rapauttaa yleisön luottamusta yhtiöön. Lisäksi Finnair kohtelee naisvaltaista matkustamohenkilöstöään eri tavalla kuin miesvaltaista lentohenkilöstöä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.
AKT: ”Työsopimuslain heikennys pyyhkäisee historiaan vuosikymmenten oikeuskäytännöt – varmuutta työsuhdeturvan tulevaisuudesta ei ole”11.12.2025 15:07:38 EET | Tiedote
Eduskuntaan etenevä työsopimuslain muutos merkitsee, että hallitus madaltaa työntekijän irtisanomiskynnystä. Työntekijän työpaikka on joka hetki liipasimella. Töistä voidaan irtisanoa entistä herkemmin.
AKT: Palkansaajien ostovoima on kasvanut toista vuotta peräkkäin – positiivinen käänne saatu työehtosopimusneuvotteluilla19.11.2025 11:21:37 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n valtuustossa 19. marraskuuta puhunut puheenjohtaja Ismo Kokko näkee työelämässä yhden myönteisen pohjaväreen. Palkansaajien ostovoimaa on saatu kasvatettua jo toista vuotta peräkkäin. Tämä kertoo ammattiliittojen onnistumisesta työehtosopimusneuvotteluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
