Neljä ehdotusta Suomelle vastuullisiksi valinnoiksi ja hallitusohjelmalle strateginen malli
2.5.2022 11:15:57 EEST | Sitra | Tiedote

Sitra on koonnut Suomen päättäjille neljä suurta muutosehdotusta, joiden valitseminen parantaa kestävää taloutta ja kilpailukykyä, kehittää demokratiaa sekä turvaa suomalaisten hyvinvoinnin ja kyvyn toimia muuttuvissa olosuhteissa sekä kohdata häiriöitä ja kriisejä.
Sitran yliasiamies Jyrki Katainen peräänkuuluttaa ennakointikykyä nykyisiltä ja tulevilta päätöksentekijöiltä: ”Maailmantilanne edellyttää päätöksenteolta strategista, yli vaalikausien ulottuvaa otetta. Koronakriisi ja Ukrainan sota ovat rikkoneet niin ihmisten turvallisuudentunnetta kuin politiikan kantavia pilareitakin. Samaan aikaan pitkän aikavälin kehityskulut, megatrendit, eivät ole kadonneet minnekään.”
Tähtäämisessä vaalikausien yli auttaa Sitran kehittämä hallitusohjelman strateginen malli. Se lähtee yhdessä luodusta visiosta, etenee strategisiin tavoitteisiin, täsmentyy hallituskauden tavoitteiksi ja muuttuu toiminnaksi ratkaisuehdotusten kautta. Päämääränä on, että ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa.
Sitran esittämät neljä suurta strategista valintaa nojaavat ilmastoa ja luontoa vahvistavaan talouteen, datan vastuulliseen hyödyntämiseen, demokratian uudistumiskykyyn sekä osaamisen ja sivistyksen kehittämiseen.Ylivaalikautiset tavoitteet on purettu hallitusohjelman strategisen mallin mukaisesti 15:ksi hallituskauden tavoitteeksi sekä 23 ratkaisuehdotukseksi. Valintojen taustalla on Sitran pitkäjänteinen tulevaisuustyö: selvitykset, kokeilut ja kehitystyö eri sektoreiden edelläkävijöiden kanssa.
Sitra on esitellyt hallitusohjelman strategisen mallin jo vuonna 2015 ja sitä on nyt kehitetty edelleen.
Tulevaisuustalo kehottaa pitämään kiinni mallista toivottomiltakin tuntuvina aikoina – sen avulla päätöksenteossa voidaan tähdätä toiveikkaaseen tulevaisuuteen, joka on reilu, kestävä ja innostava.
Sitran neljä ehdotusta Suomelle vaalikaudet ylittäviksi strategisiksi tavoitteiksi:
- Ilmastoa ja luontoa vahvistava talous mahdollistaa Suomen hyvinvoinnin. Suomessa ymmärretään, että ihmisten hyvinvointi on täysin riippuvainen ilmaston ja luonnon hyvästä tilasta. Luontokatoa, ilmastokriisiä ja luonnonvarojen ylikulutusta on ratkottu kokonaisuutena.
- Datan vastuullinen ja kestävä hyödyntäminen on uudistanut Suomen taloutta. Datan tehokas käyttö ja reilut pelisäännöt ovat auttaneet Suomea parantamaan kilpailukykyä ja ratkaisemaan kestävyyskriisiä.
- Demokratia on vahva, monimuotoinen ja uudistumiskykyinen. Demokratian kehittäminen on strateginen painopiste ja sitä tehdään monipuolisesti.
- Osaaminen ja sivistys luovat Suomelle kestävää menestystä. Ihmisillä on kokonaisvaltainen käsitys osaamisestaan ja sen hyödyntämisen mahdollisuuksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Ravantti, viestintäjohtaja, elina.ravantti@sitra.fi, p. 0294 618 520
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Enkät: Finländarna vill att EU för en mer kraftfull industri- och teknikpolitik16.6.2026 02:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas syn på framtiden för EU:s inre marknad är i förändring. Enligt en enkät från Sitra och Näringslivets delegation EVA förväntar sig finländarna att unionen tar en mer aktiv roll i att stärka Europas industriella grund, teknologiska konkurrenskraft och försörjningsberedskap. Man är också beredd att betala för ökad självförsörjning, så länge konkurrensen inom EU är rättvis.
Kysely: Suomalaiset haluavat EU:lta järeämpää teollisuus- ja teknologiapolitiikkaa16.6.2026 02:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten näkemykset EU:n sisämarkkinoiden tulevaisuudesta ovat murroksessa. Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn kyselyn mukaan suomalaiset odottavat unionilta aiempaa aktiivisempaa roolia Euroopan teollisen perustan, teknologisen kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden vahvistamisessa. Omavaraisuudesta ollaan myös valmiita maksamaan, kunhan kilpailu EU:n sisällä on reilua.
Enkät: Trygghet och funktionsförmåga – finländarna vill ha en stark och självständig Europeiska unionen8.5.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas inställning till Europeiska unionen har förändrats. En gemensam enkät av Sitra och Näringslivets delegation EVA visar att man nu förväntar sig att unionen kan skydda sina medlemsländer, minska skadliga beroenden och agera i en turbulent världspolitisk situation.
Kysely: Turvaa ja toimintakykyä – suomalaiset haluavat vahvan ja omavaraisen Euroopan unionin8.5.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin on muuttunut. Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn yhteinen kysely osoittaa, että unionilta odotetaan kykyä suojata jäsenmaitaan, vähentää haitallisia riippuvuuksia ja toimia maailmanpolitiikan myllerryksessä.
Survey: Security and resilience – Finns want a strong and self-sufficient European Union8.5.2026 01:00:00 EEST | Press release
Finns’ attitudes towards the European Union have changed. A joint survey by Sitra and the Finnish Business and Policy Forum EVA shows that the Union is now expected to be able to protect its member states, reduce harmful dependencies and act effectively in a turbulent global political environment.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
