Suomen Senioriliike

Neljäs koronarokotus pitää antaa kaikille yli 65-vuotiaille

Jaa
Suomessa on viime viikkoina julkistettu huolestuttavia tietoja koronaan liittyvistä kuolemista. Suurin osa kuolemista on tapahtunut ikäryhmissä yli 80-vuotiaat ja 70-80 -vuotiaat. Myös yli 60-70 -vuotiaiden ryhmässä koronaan liittyviä kuolemia on enemmän kuin muissa ikäryhmissä. Suomi on HUS:n sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan maalis-huhtikuussa 2022 maailman kärjessä asukasta kohti lasketun koronaan liittyvien kuolemien tilastossa. Vuoden 2022 ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana koronainfektioon on Suomessa kuollut yli 2000 henkeä ja pahimmillaan kuolemien määrä on ollut yli 200 viikossa.

Nyt THL suosittelee neljännen rokotuksen antamista niille henkilöille, joiden immuunipuolustusjärjestelmä on voimakkaasti heikentynyt, yli 80-vuotiaille, iäkkäiden hoivakodeissa asuville ja iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä ja muillekin iäkkäille, jotka eivät yksin pärjää kotona.

Neljännen rokotuksen suosituksen ikärajat vaihtelevat maittain. Yhdysvalloissa sitä suositellaan yli 50-vuotiaille, Ranskassa yli 60-vuotiaille ja Ruotsissa yli 65-vuotiaille.

Kun kolmannen rokotusannoksen vaikutus hiipuu 3-4 kk kuluessa, olisi tärkeää rokottaa kaikki yli 65-vuotiaat, jotta voidaan ehkäistä vakavia tauteja ja kuolemia. 65-75 vuotiailla on runsaasti kontakteja, osa on vielä työelämässä, monet tekevät vapaaehtoistyötä, hoitavat lapsenlapsiaan ja toimivat erilaisissa yhdistyksissä. Vaikka he olisivat varovaisia kontakteissaan, monet kontaktit voivat altistaa heidät koronavirukselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rokotteita on saatavissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja:
Eeva Kainulainen
Puh. 040 568 0591

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Senioriliike
Suomen Senioriliike
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki

http://www.senioriliike.fi

Yhdistys, jonka tavoitteena on ikäihmisten hyvän elämän edistäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Senioriliike

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye