Nordic Healthcare Group Oy

NHG vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa ostamalla tanskalaisen Health Innovation Instituten

Jaa

Nordic Healthcare Group (NHG) jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista Pohjoismaissa ostamalla nopeasti kasvavan tanskalaisen terveydenhuoltoalan asiantuntijayrityksen Health Innovation Instituten (H2I). Vaikuttavuusperusteisen sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollistaminen Pohjoismaissa on molempien yritysten vahva tahtotila. Yritykset pääsevät jatkossa hyödyntämään toistensa vahvuuksia esimerkiksi terveydenhuollon vertaiskehittämisessä ja digiosaamisessa, ja tarjoamaan siten entistä laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita Pohjoismaissa.

”Tämä on NHG:lle tärkeä askel kasvussa ja kansainvälistymisessä. H2I:n mukaantulo tuo meille entistä vahvemmin jalansijaa Tanskassa ja Pohjoismaissa. H2I:llä on monipuolista kokemusta terveydenhuollon palveluiden kehityksestä – erityisesti data-analytiikan, BI:n ja IT-ratkaisujen käyttöönoton osalta,” kommentoi NHG:n toimitusjohtaja Vesa Kämäräinen.

H21 on terveydenhuollon kehittämiseen keskittynyt kasvuyhtiö, jonka vuoden 2020 liikevaihtoennuste on noin 1,5 milj. euroa. H2I:n asiakkaina on sairaaloita, kuntia, lääketeollisuutta ja teknologiayhtiöitä. Nordic Healthcare Groupilla on kaupan myötä henkilöstöä Pohjoismaissa yli 130. H2I:n kolme omistajaa jatkavat yhtiössä ja siirtyvät kaupan yhteydessä NHG:n osakkaiksi. Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta.

Nordic Healthcare Group valittiin hiljattain kansainvälisesti arvostetun International Consortium for Healthcare Outcomes Measurement -järjestön (ICHOM) Euroopan kumppaniksi implementoimaan hoidon vaikuttavuutta seuraavia standardoituja mittaristoja sairaaloissa ja muissa terveydenhuollon organisaatioissa maailmanlaajuisesti, ja tätä osaamista hyödynnetään myös H2I:n kautta Tanskassa.

“NHG on Pohjoismaiden johtava sosiaali- ja terveysalan asiantuntija- ja analytiikkapalveluiden tarjoaja, ja on ilo päästä osaksi Nordic Healthcare Groupin perhettä. NHG:n kautta meille on mahdollista tarjota yhdessä Pohjoismaissa monipuolista sote-osaamista, esimerkiksi dataan ja vertaiskehittämiseen liittyviä palveluita, joissa NHG on edelläkävijä. Asiakkaamme pääsevät nyt nauttimaan entistä laajemmasta tarjonnasta. Lisäksi tanskalainen vaikuttavuusosaaminen vahvistuu entisestään NHG:n laajan osaamisen kautta,” kommentoi H2I:n toimitusjohtaja Claus Rehfeld.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot

Vesa Kämäräinen
konsernin toimitusjohtaja
Nordic Healthcare Group (NHG)
+358 50 545 9025
vesa.kamarainen@nhg.fi

Claus Rehfeld
toimitusjohtaja
Health Innovation Institute (H2I)
+45 2840 6696, cir@h2i.dk

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nordic Healthcare Group Oy
Nordic Healthcare Group Oy



https://nhg.fi

Nordic Healthcare Group (NHG) on vuonna 2004 perustettu sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijapalveluihin erikoistunut suomalainen kasvuyritys. Asiakkaamme ovat sairaanhoitopiirejä, kuntia, yksityisiä palveluntarjoajia, lääketeollisuuden yrityksiä, pääomasijoittajia ja terveydenhuollon teknologiayrityksiä. Palveluksessamme on yli 130 kokenutta osaajaa ja nuorta lahjakkuutta. www.nhg.fi

Health Innovation Institute (H2I) on vuonna 2017 perustettu tanskalainen terveydenhuoltoon keskittynyt kasvava asiantuntijayritys, joka haluaa edistää terveyttä. H2I:n perustajiin kuuluu kolme kokenutta toimijaa Tanskan terveydenhuollon kentältä: BI-osaaja Claus Rehfeld, sairaaloiden talousjohdossa työskennellyt Martin Hornstrup ja kokenut konsultti Lasse Lindquist. https://h2i.dk/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nordic Healthcare Group Oy