Nimityksiä Hartelassa
2.1.2023 10:28:00 EET | Hartela | Tiedote

Johanna Palosaari vastaa uudessa roolissaan Hartela-yhtiöiden maanhankinnan kokonaisuudesta, Hartelan omaperustaisesta asuntotuotteesta ja sen kehittämisestä sekä sijoittajayhteistyön koordinoinnista. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Juha Korkiamäelle. Johanna Palosaari on työskennellyt aikaisemmin Hartela Etelä-Suomen hankekehitysjohtajana.
Emma Grönlund vastaa uudessa roolissaan Hartela Etelä-Suomen hankekehitysjohtajana pääkaupunkiseudun maanhankinnasta ja omaperustaisten asuntohankkeiden hankekehityksestä sekä toimii pääkaupunkiseudun asuntohankekehityksen tiimin esihenkilönä. Hän raportoi roolissaan Hartela Etelä-Suomen toimitusjohtaja Matti Aholle. Emma Grönlund on työskennellyt aikaisemmin Hartela Etelä-Suomen hankekehityspäällikkönä.
”Maanhankinta ja asuntotuotannon kehittäminen ovat merkittävässä roolissa Hartelan tulevalla strategiakaudella. Näiden nimitysten myötä tulemme vahvistamaan maanhankintamme strategista johtamista ja asuntotuotteemme kestävän kehityksen mukaista ja asiakaslähtöistä kehitystä”, sanoo toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.
”Siirtyminen Hartela-yhtiöihin antaa entistä paremmat mahdollisuudet tehdä alueiden välistä yhteistyötä. Johtamalla maanhankintaa ja asuntokehitystä keskitetysti vahvistamme yrityksemme tulevaisuutta”, sanoo Johanna Palosaari.
”Olen innoissani uuden roolin tuomista mahdollisuuksista. Jatkossa voin vielä laajemmin hyödyntää osaamistani vastuullisessa ja kestävän kehityksen mukaisessa rakentamisessa. Näitä teemoja tulen vahvistamaan Hartela Etelä-Suomen maanhankinnassa ja tulevissa hankkeissamme”, sanoo Emma Grönlund.
Yhteyshenkilöt
Maanhankinnan ja asuntokehityksen johtaja Johanna Palosaari, p. 040 519 5860, Johanna.Palosaari@hartela.fi
Hankekehitysjohtaja Emma Grönlund, p. 050 414 4187, Emma.Gronlund@Hartela.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Panu Hulkko Hartelan Pohjois-Suomen aluejohtajaksi31.3.2026 09:43:04 EEST | Tiedote
Hulkko aloittaa tehtävässään huhtikuun aikana.
Hartela nimittää Jaakko Marjosolan talousjohtajaksi30.3.2026 12:29:00 EEST | Tiedote
Hartela on nimittänyt KTM Jaakko Marjosolan yhtiön uudeksi talousjohtajaksi. Marjosola aloittaa tehtävässään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Hartela toteuttaa Apianlahden palvelukorttelin Valkeakoskelle19.3.2026 07:46:36 EET | Tiedote
Apianlahden palvelukorttelin kokonaisuus on Hartelan omaperusteinen toimitilahanke, jonka vuokralaisiksi tulevat Valkeakosken kaupunki ja Kesko. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 1 550 neliömetriä. Rakentamisen on suunniteltu alkavan toukokuussa 2026, ja kohteen arvioidaan valmistuvan keväällä 2027.
Hartelan vuosiraportti 2025 on julkaistu12.3.2026 12:15:19 EET | Tiedote
Raportti kokoaa yhteen vuoden keskeiset tapahtumat, tulokset ja kehitysaskeleet strategiassa, liiketoiminnassa ja vastuullisuudessa.
Hartela: muutos hallituksen kokoonpanossa25.2.2026 09:22:10 EET | Tiedote
Hartelan omistajaperheen ensimmäinen neljännen sukupolven edustaja tulee mukaan hallitustyöhön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

