Työeläkevakuuttajat Tela

Nimitys Telassa: Mikko Mäkinen pääekonomistiksi

Jaa
Kauppatieteiden tohtori Mikko Mäkinen (55) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan pääekonomistiksi.

Mäkinen työskentelee tällä hetkellä Suomen Pankissa vanhempana ekonomistina rahapolitiikka- ja tutkimusosaston Nousevien talouksien tutkimuslaitoksessa. Hänen tutkimuskohteitaan ovat pankkisektori, makrotalouden lyhyen aikavälin ennustemallit ja työn taloustiede.

Aikaisemmin Mäkinen on työskennellyt myös Aalto-yliopistossa, Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAssa.

Mäkisen tehtäviin Telassa kuuluvat muun muassa eläkejärjestelmän talouteen ja kestävyyteen liittyvät asiat, työeläkejärjestelmän tarkastelu osana suomalaista sosiaaliturvaa sekä sidosryhmätyö. Lisäksi Mäkinen osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ymmärryksen rakentamiseen koskien niin työeläkejärjestelmää kuin julkiseen talouteen ja työllisyyteen liittyviä asioita.

Pääekonomistin tehtävä sijoittuu osaksi toimitusjohtajan esikuntaa. Mäkinen aloittaa tehtävässään 1.3.2023.

- On hienoa saada joukkoomme Mikon kaltainen kokenut tutkijataustainen ekonomisti, joka on vahva ja rauhallinen yhteistyön rakentaja, toteaa Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.

- Suomen Pankista lähteminen on vaikeaa. Olen saanut tehdä kiinnostavia ekonomistin tehtäviä ja olen viihtynyt hyvin. Mutta Telan pääekonomistin tehtävä on uusi ja mielenkiintoinen kokonaisuus, että siitä ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä. Odotan innolla työskentelyä Telan huippuosaajien kanssa. Samalla kiitän kollegoitani Suomen Pankissa antoisista yhteisistä vuosista ja toivotan heille mitä parhainta menestystä tulevaisuudessa, sanoo Mikko Mäkinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Salaisuuksien jäljillä -sarja: Juho Saari ja eläkeuudistus – entä jos sukupolvi erottaa enemmän kuin yhdistää?20.3.2024 09:37:29 EET | Uutinen

Työeläkevakuuttajat Telan Salaisuuksien jäljillä -videosarjan uusi jakso pureutuu sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, jonka nimissä on perusteltu tekeillä olevaa eläkeuudistusta. Mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan, kun sukupolvien sisällä erot ovat jopa merkittävämmät kuin niiden välillä? Eri sukupolvien yhteiskunnalle maksamien maksujen ja siitä saatujen kokonaishyötyjen vertailu ei ole yksinkertaista, sanoo sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Telan Janne Pelkosen haastattelussa.

Noin 83 prosenttia 56 000 yrittäjästä sai YEL-maksuunsa korotuksen lakiuudistuksen jälkeen10.1.2024 06:55:00 EET | Tiedote

Yrittäjien YEL-työtulotarkistukset vuodelta 2023 ovat valmistuneet. Työeläkevakuuttajien oli määrä tarkistaa viime vuoden aikana niiden yrittäjien työtulot, joilla työtulo oli alle 15 000 euroa. Tarkistamiset koskivat lopulta lähes 56 000 yrittäjää. Heistä noin 83 prosentilla työtulo nousi. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan joulukuussa keräämistä luvuista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye