Nimitysuutinen: Kansainvälistyvä Pinja vahvistaa yritysjohtoaan – Ilkka Tapola talousjohtajaksi
20.9.2022 09:00:00 EEST | Vetter Communications Oy | Tiedote

Ilkka Tapola vahvistaa kansainvälistyvän Pinjan johtoa lokakuusta 2022 alkaen. Tapolalla on vahva kokemus kansainvälisen liiketoiminnan taloushallinnon johtotehtävistä. Hänellä on globaalissa pörssiyhtiössä keräämänsä kokemuksen myötä osaamista strategian kehityksestä ja toimeenpanosta. Tapolalla on myös näkemystä digitaalisten ratkaisujen mahdollisuuksista liiketoiminnan kasvussa ja kehittämisessä.
“Asiakkaidemme tuottavuutta ja liiketoiminnan vastuullisuutta edistävillä ratkaisuilla on kova kysyntä maailmanlaajuisesti. Tähtäämme pohjoismaissa jo merkittävän aseman saavuttaneiden ohjelmistotuotteidemme myötä liiketoimintamme laajempaan kansainvälistämiseen. Olemme tyytyväisiä saadessamme mukaan Ilkan, jolla on taloushallinnon johtamisen lisäksi vahvaa näkemystä kansainvälisen asiakaskuntamme liiketoiminnasta”, kertoo Pinjan toimitusjohtaja Veli-Matti Nurminen.
Ilkka Tapola on viime vuosien aikana toiminut KONEen Suomen ja Baltian toimintojen talousjohtajan tehtävässä. Tapola on aiemmin toiminut yhtiön palveluksessa eri tehtävissä Suomessa ja Lähi-idässä. Tapola aloittaa Pinjan talousjohtajana 1.10.2022, raportoi tehtävässään toimitusjohtajalle ja tulee mukaan Pinjan johtoryhmään.
Pinja lyhyesti:
Pinja on kumppanisi digitalisaatioon ja tiedolla johtamiseen. Asiakkaamme ovat teollisuuden sekä digitaalisen yhteiskunnan toimijoita, jotka haluavat hyödyntää digitalisaatiota, ohjelmistoja, analytiikkaa ja uusia liiketoimintamalleja kilpailijoitaan nopeammin ja tehokkaammin. Olemme vastuullinen toimija. Tehostamalla asiakkaidemme toimintaa autamme heitä kestävämpään liiketoimintaan maailmassa, joka tarvitsee vastuullisia ratkaisuja nyt enemmän kuin koskaan.
Pinja työllistää yli 500 IT-alan asiantuntijaa, jotka palvelevat johtavia suomalaisia ja kansainvälisiä asiakkaita 30 maassa. Kasvamme voimakkaasti ja liikevaihtomme vuonna 2022 on noin 50 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Veli-Matti Nurminen
CEO Pinja Group Oy
veli-matti.nurminen@pinja.com
+358 50 385 9911
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
100 miljoonan euron liikevaihtoa tavoittelevan suomalaisyhtiön katolla mehiläiset juhlistavat tänään kansainvälistä YK:n mehiläispäivää20.5.2026 12:55:29 EEST | Tiedote
Yli 20 eri kansallisuutta työllistävän, suomalaisen teknologiayhtiö Tuxeran merenrannalla olevan pääkonttorin katolla tuhannet mehiläiset ovat heränneet uuteen kesään. Siksi yhtiössä myös huomioidaan tänään 20.5.2026 vietettävää YK:n Maailman mehiläispäivää (World Bee Day). Yhtiö panostaa myös työntekijöiden viihtyisyyteen poikkeuksellisen inspiroivalla työyhteisöllä ja palvelee globaaleja asiakkaita kuten NASAa.
Tulevaisuuden datakeskukset vaativat Suomelta merkittävästi lisää sähköä – pullonkaulaksi uhkaa muodostua sähköverkko-osaaminen24.4.2026 09:18:00 EEST | Tiedote
Datakeskusliiketoiminnan globaali kiihtyminen näkyy vahvasti myös Suomessa. Sähköverkkosuunnittelun asiantuntija Karoliina Tuominen kertoo kysynnän käyvän nyt poikkeuksellisen kuumana paitsi sähkölle myös sähköverkko-osaamiselle.
Turvallisuusjohtamisen asiantuntija: ”Suomessa yleisiä haasteita ovat puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja ylläpidossa”22.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Riskienhallinnasta puhutaan organisaatioissa paljon, mutta henkilöstön osaamisen varmentaminen jää usein sivurooliin, kertoo turvallisuusjohtamiseen ja sen trendeihin erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin johtava konsultti Tommi Leppänen. Vuonna 2026 haasteita suomalaisten organisaatioiden turvallisuudelle tuovat hänen mukaansa geopolitiikka, kyber- ja tietoturvauhat, tekoäly – sekä puutteet henkilöstön osaamisen varmentamisessa ja systemaattisessa ylläpidossa.
Pk-sektorille pankkipalveluja tarjoava wamo sai 10 miljoonan euron rahoituksen ja vahvistaa asemaansa Suomessa14.4.2026 10:00:41 EEST | Tiedote
Helsingissä ja Lontoossa pääkonttoriaan pitävä fintech-yhtiö wamo on saanut uutta rahoitusta ja vahvistaa läsnäoloaan Suomessa. Yritys aikoo hyödyntää uutta pääomaa syventämällä tuoteominaisuuksia ja nopeuttamalla AI-työkalujen käyttöönottoa.
Tulevaisuuden rakennustyömailla työkavereina multiagentit12.3.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Rakennusala on Suomessa jo kauan ollut murroksessa. Viime vuosina on nähty merkkejä siitä, kuinka teknologia ja tekoäly toimivat paitsi optimointityökaluna myös itsenäisempänä suorittajana. Nyt, vuonna 2026, rakennusalalla tekoäly astuu konkreettiseksi kollegaksi ja etenee siitä kohti multiagenttien järjestelmää. Tämä tarkoittaa sitä, että tekoälytyökaverit toimivat itseohjautuvasti ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja myös keskenään virtuaalisena projektiryhmänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
