Nitro Group Oy

Nitro Vuoden toimisto -tutkimuksen shortlistalle

Jaa
Nitro on valittu tuoreessa Vuoden toimisto -tutkimuksessa parhaimpien markkinointiviestinnän toimistojen shortlistalle. Nitrossa uskotaan uudistumiskyvyn ja muutoksen hallintataitojen tärkeyden vain kasvavan jatkuvasti muuttuvassa markkinatilanteessa.

Nitro on edennyt Alma Median käynnistämässä Vuoden toimisto -tutkimuksessa omassa sarjassaan kolmen parhaan joukkoon.  Tutkimus järjestettiin nyt Suomessa ensimmäistä kertaa ja ääneen pääsivät asiakkaat - yli 700 markkinointipäättäjää. Voittajat julkistetaan 10.2.2017.

- Olen erittäin ylpeä omasta porukastamme, on hienoa tulla noteeratuksi tällaisessa asiakaskokemusta ja tuloksia painottavassa tutkimuksessa. Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakassuhteita ja olemme kehittäneet toimintaamme pitkäjänteisesti, olemme uudistuneet ja auttaneet asiakkaitamme uudistumaan, sanoo Nitro Groupin toimitusjohtaja Pasi Hiltunen.

Nykyinen markkinatilanne, digitalisaatio ja kuluttajakäyttäytymisen sekä mediakentän muutokset vaativat yrityksiltä reagointia ja palvelukokemuksen syvällisempää ymmärtämistä.

- Vauhti vain kiihtyy, tarvitaan uusia taitoja ja näkemyksiä. Nitrossa tähän tarpeeseen vastataan vahvalla suunnittelukulttuurilla ja teknologisella osaamisella sekä kiinnostavien sisältöjen luomisella. Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme luovia ideoita, selkeitä ratkaisuja ja näkyviä tuloksia. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Hiltunen
toimitusjohtaja
Nitro Group Oy
050 517 34 40
pasi.hiltunen@nitro.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nitro Group Oy
Köydenpunojankatu 14
20100 Turku

http://www.nitro.fi

Nitro Group Oy on digitaalisen ajan markkinointitoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia markkinointiratkaisuja, digitaalisten palveluiden suunnittelua sekä filmi- ja muuta sisältötuotantoa. Yrityksessä työskentelee reilut 40 asiantuntijaa Helsingissä ja Turussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nitro Group Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye