Noin 700 kesätyöpaikkaa tarjolla PeeÄssällä
21.1.2022 10:46:11 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Uutinen

PeeÄssä palkkaa vuosittain 700-1000 nuorta kesätyöntekijää. Heistä kolmasosa on työllistynyt pidempijaksoisiin kesätöihin ja loput lyhyempiin, 2-6 viikon, harjoitteluihin.
Kesätöitä on tarjolla laajasti ympäri Pohjois-Savoa
Kesätöitä on tarjolla laajasti PeeÄssän toimialueella eri ketjuissa, kuten Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Sokoksella, Emotioneissa, Kodin Terrassa, ABC-liikennemyymälöissä, Sokos Hotelleissa, ravintoloissa ja parturi-kampaamoissa. Yhdellä hakemuksella voi hakea useampaan eri tehtävään ja useampiin toimipaikkoihin.
Perehdytykseen panostetaan
Edellisien vuosien tapaan, PeeÄssä on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni –kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan 14–29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. Kampanjaan osallistuvat työnantajat sitoutuvat kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja työtodistus.
- Monelle nuorelle kesätyö omassa osuuskaupassa on ensimmäinen kosketus työelämään. Haluamme, että nuoret saavat parhaan mahdollisen kokemuksen työelämästä ja pääsevät tekemään töitä monipuolisesti yhdessä ammattitaitoisten työkavereiden kanssa. Työtehtävien mielekkyys, työpaikan ilmapiiri ja työkaverit vaikuttavatkin merkittävästi kesätyökokemuksen. Vastuullisuus ja eettisyys kiinnostaa nuoria ja luo merkityksellisyyttä työhön. Kesätyö vahvistaa itseluottamusta ja useimmat kokevat kehittyvänsä myös ammatillisesti työssä. Osuustoiminnallisena yrityksenä nuorten työllistäminen on meille arvojemme mukaista ja koko Pohjois-Savon kehitystä tukevaa toimintaa, PeeÄssän henkilöstöjohtaja Suvi Honkanen kertoo.
PeeÄssän kesätyöntekijät saavat käyttöönsä myös kattavat S-ryhmän henkilöstöedut.
Kesätyöhakemuksia voi jättää sähköisen hakukanavan kautta, www.peeassa.fi/tyopaikat
Hakuaika päättyy yli 18-vuotiaiden osalta 28.2.2022. Valinnat pyritään tekemään maaliskuun loppuun mennessä. Alle 18-vuotiaita osalta Kesä-Ässä -haku on käynnissä 31.3.2022 asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Honkanenhenkilöstöjohtaja
Puh:050-3421816suvi.honkanen@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Yli puolet PeeÄssän kesätyöntekijöistä oli ensimmäistä kertaa kesätöissä – kolme neljästä suosittelisi kesätyöpaikkaansa1.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
PeeÄssän kesätyöntekijöille teetetyn kyselyn perusteella 74 % suosittelisi kesätyöpaikkaansa.
Tahko Oktoberfestin huuma menee ihon alle – viimeiset liput vietiin käsistä teltan ovelta28.9.2026 09:58:26 EEST | Tiedote
Uskollisimmat kävijät ovat ikuistaneet Tahko Oktoberfestin tatuoinneiksi. Kiinnostuksesta kertoo 2 400 juhlijaa, 10 000 myytyä tuotetta ja loppuunmyydyt VIP-liput. Tahko Oktoberfest järjestetään seuraavan kerran 24.–25.9.2027.
PeeÄssän toimipaikoissa jatkossa mahdollisuus lahjoittaa pullonpalautusrahat ruoka-apuun25.9.2026 14:22:10 EEST | Tiedote
Kauppojen vähentäessä ruokahävikin syntymistä, vähenee myös ruoka-apuun päätyvän ruoan määrä. Jatkossa asiakkaat pystyvät tukemaan ruoka-aputyötä Pohjois-Savossa omilla pullonpalautusrahoillaan.
Prisma Kuopion kiinteistön pysäköintijärjestelyt uudistuvat – vain pysäköintikiekko riittää24.9.2026 14:03:32 EEST | Tiedote
Kuopion Prismassa on kuultu asiakkaiden toiveita ja Prisma Kuopion kiinteistön asiakaspysäköinnissä sekä ulkoalueella että parkkihallissa otetaan käyttöön 3 tunnin ilmainen pysäköinti pysäköintikiekolla. Toimintamalli astuu voimaan 25.9.2026 alkaen. – Muutoksella vastaamme asiakkaiden toiveeseen pystyä käyttämään vain pysäköintikiekkoa asioidessaan Prismassa. Viimeiset neljä vuotta käytössä ollut kamerakäyttöinen valvonta poistuu käytöstä, Prismajohtaja Heli Wilska kertoo. Läheisen kampusalueen kehittyminen 2020-luvulla lisäsi paikoituksen tarvetta Savilahden alueella ja kaikille asiakkaille ei enää riittänyt paikkoja. Asiakkailta saatu palaute parkkipaikkojen riittämättömyydestä johti kamerajärjestelmän käyttöönottoon vuonna 2022. – Nyt testataan yhdessä asiakkaiden kanssa vanhaan malliin palaamista. Tavoitteemme on löytää Prisma kiinteistössä asioiville asiakkaille paras mahdollinen toimintatapa pysäköinnin suhteen. Toivomme asiakkailtamme avointa ja rehellistä palautetta muutoksesta
Osuuskauppa PeeÄssä vahvisti strategiansa vuosille 2028–203223.9.2026 10:30:57 EEST | Tiedote
Uuden strategian tavoitteena on kasvattaa asiakasomistajille tuotettavaa hyötyä, vahvistaa PeeÄssän asemaa haluttuna työnantajana ja merkityksellisenä palveluntuottajana sekä toimia Pohjois-Savon rohkeana kehittäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

