Nokian KrP komealla kotivoitolla kolmoseksi – Jymy taipui 10-4
30.1.2023 20:37:15 EET | Fliiga | Tiedote
Tänään Mikko Laakso, Juuso Ahola ja Simo Paulaharju takoivat kotijoukkueelle seitsemässä minuutissa kolmen maalin johdon, ja Niko Perälän kavennuksen jälkeen Henri Johansson sijoitti takatolppaa raapaisseella pallolla 4-1. Jari Hankkio kuitenkin oivalsi nopealla vapaalyönnillä vieraille toisen maalin isäntien vasta miettiessä peittämistä, ja toistakin erään pelattiin pitkälti tasaisesti. Sen lopulla KrP kuitenkin kasvatti eroa kahdella erikoistilannemaalilla, kun ensin Miska Mäkinen löysi ylivoimassa maalille hiipineen Nico Jonaesonin ja kohta vielä Morics Krumins sivalsi Joona Rantalan poikkisyötöstä komean alivoimaosuman. Elmeri Haveri taituroi päätöserässä Jymylle kauden 23. ja 24. maalinsa, mutta pelin avautuessa oli toisessa päässä sitäkin enemmän tilaa, ja KrP komisteli lukemia vielä neljästi.
Ankarien selkävaivojen takia sivussa ollut KrP:n ykkösmaalivahti Miro Tuomala nähtiin tänään ensi kertaa tällä kaudella joukkueen ottelukokoonpanossa, toki vielä vasta varavahtina.
Sarja jatkuu torstaina otteluilla LASB–Oilers ja Classic–Westend Indians.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Seitsemän pisteen Riku Hakanen ja neljän maalin Juuso Ahola sunnuntain hahmot15.3.2026 19:28:46 EET | Tiedote
Eilen OLS:n vieraissa 12-2 voittanut Nokian KrP jatkoi siitä, mihin jäi, kun joukkueet kohtasivat tänään uudelleen samalla areenalla. Nyt nokialaisten voittolukemat olivat 9-1 Juuso Aholan laukoessa neljä maalia. Riku Hakanen puolestaan latoi tehot 4+3 SPV:n 12–3-vierasvoitossa FBC Turusta.
Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa, Classic kiinni runkosarjan voitossa14.3.2026 20:49:12 EET | Tiedote
F-liigan lauantain kierroksella Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa kaatamalla vieraissa LASBin 5-3. Nurmolaisilla on ennen viimeistä kierrosta nyt viiden pisteen etumatka karsijan paikalla olevaan LASBiin.
Naisten runkosarja paketissa, tässä ovat puolivälieräparit14.3.2026 17:27:00 EET | Tiedote
F-liigan naisten runkosarja pelattiin tänään loppuun, ja saman tien valittiin myös puolivälierien otteluparit. Runkosarjan voittaja TPS sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5-8, minkä jälkeen valitsi kakkonen Classic ja sitten kolmonen SB-Pro.
Indians sinetöi FBC Turun kohtalon, TPS löi Nurmon Jymyn13.3.2026 21:37:42 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua, joissa pudotuspeleihin valmistautujat ottivat kotivoiton häntäpään ryhmistä. Westend Indians kaatoi FBC Turun 8-5 ja TPS Nurmon Jymyn 6-4. Samalla varmistui lopullisesti FBC Turun putoaminen ensi kaudeksi Inssi-Divariin.
Alex Eklundin tehot liikaa OLS:lle8.3.2026 18:14:05 EET | Tiedote
Alex Eklund pörräsi hirmuisessa vireessä, kun TPS kaatoi F-liigan sunnuntain ainoassa ottelussa kotonaan OLS:n 5-4. Hyökkääjä laukoi joukkueensa maaleista kolme ja syötti kaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
