CLC Climate Leadership Coalition

Nollapäästöpäivänä katse positiiviseen hiilikädenjälkeen

Jaa

Ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) lanseeraa Nollapäästöpäivän kunniaksi maailman ensimmäisen Hiilikädenjälki-tunnustuksen.

Nollapäästöpäivää vietetään jälleen tiistaina 21.9. CLC toi konseptin Suomeen vuonna 2017 ja siitä lähtien kansalaisia on kannustettu kiinnittämään Nollapäästöpäivänä huomiota omiin kulutusvalintoihinsa. Monet CLC:n jäsenorganisaatiot tarjoavat tuotteita ja palveluja, joiden avulla kansalaiset voivat saada tietoa oman hiilijalanjälkensä suuruudesta ja vähentää asumisen, liikkumisen, ruoan ja muiden hankintojen ilmastopäästöjä. Kun yrityksen tarjoama ratkaisu auttaa pienentämään kansalaisten ja muiden yritysten hiilijalanjälkeä, yritys voi kasvattaa omaa positiivista hiilikädenjälkeään.

Suomi voi olla paljon kokoaan suurempi ilmastovaikuttaja, jos onnistumme tuottamaan tuotteita ja palveluja, joiden avulla on mahdollista vähentää päästöjä myös Suomen rajojen    ulkopuolella. Strategiansa mukaisesti CLC pyrkii edistämään ilmastomyönteistä liiketoimintaa, ja tukemaan jäseniään ilmastojohtajuuden saavuttamisessa.

CLC on ollut alusta asti aktiivisesti mukana hiilikädenjälkikonseptin kehittämisessä. CLC:n jäsenistä VTT ja LUT-yliopisto ovat olleet edelläkävijöitä standardeihin pohjautuvien hiilikädenjäljen laskentamenetelmien kehittämisessä. Hiilikädenjäljen kasvattaminen on nousemassa myös yritysten keskeiseksi tavoitteeksi, ja useat CLC:n jäsenyritykset ovat jo määrittäneet hiilikädenjäljen suuruuden omille tuotteilleen ja palveluilleen.

”Nostaaksemme positiivisen hiilikädenjäljen maailmanlaajuista tunnettuutta, päätimme kehittää Hiilikädenjälki-tunnustuksen. Tunnustuksen avulla haluamme nostaa esiin tuotteita ja palveluja, jotka Nollapäästöpäivän hengessä auttavat kansalaisia pienentämään omaa hiilijalanjälkeään”, toteaa CLC:n toimitusjohtaja Jouni Keronen.

CLC jakaa nyt ensimmäistä kertaa Hiilikädenjälki-tunnustuksen kahdessa eri sarjassa, jotka ovat Ilmastopositiivisin hiilikädenjälkituote ja Suuren potentiaalin hiilikädenjälki-innovaatio.

Ilmastopositiivisin tuote -tunnustus jaetaan CLC:n jäsenyritykselle, joka on onnistunut kehittämään tuotteen, jolla on jo saavutettu merkittävä päästövähennys. Tunnustus suuren potentiaalin innovaatiosta jaetaan puolestaan startup-yritykselle, jonka tuotteen avulla voidaan saavuttaa globaalisti merkittäviä päästövähennyksiä ja tuote on kaupallisesti toteutettavissa.

CLC:n hallitus valitsi tunnustuksen saajat saamiensa hakemusten ja startupeista tehdyn analyysin pohjalta.

Vuonna 2021 Ilmastopositiivisin hiilikädenjälkituote on Neste MY Uusiutuva DieselTM. Tämän polttoaineen avulla autoilun päästöt ovat jopa 90 prosenttia alhaisemmat kuin käytettäessä perinteistä fossiilista polttoainetta. Kaikkiin dieselmoottoreihin soveltuva Neste MY valmistetaan jätteistä ja tähteistä. Vuonna 2020 Neste MY:n positiivinen hiilikädenjälki oli yli 9,9 miljoonaa tonnia CO2e, mikä vastaa lähes miljoonan suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä. Nesteen tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä vähentää uusiutuvilla tuotteillaan asiakkaidensa kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 20 miljoonaa CO2e tonnia vuosittain.

Suuren potentiaalin hiilikädenjälki-innovaatio on suomalaisen Spinnovan kehittämä tekstiilikuitu. Spinnova on jo aloittanut kuiduntuotannon, ja sen ensimmäinen teollisen mittakaavan tehdas Jyväskylässä käynnistyy vuonna 2022. Innovaation avulla on mahdollista korvata perinteisen puuvillan käyttöä tekstiilituotteissa. Puuvillakuidun tuotannon globaalien kasvihuonekaasupäästöjen arvioidaan olevan yli 50 miljoonaa tonnia CO2e vuodessa. Spinnovan kuidun hiilijalanjälki on 64 prosenttia pienempi kuin perinteisellä puuvillalla. Spinnova listautui kesällä 2021 Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle ja se tekee yhteistyötä tunnettujen brändien, kuten Marimekon, Adidaksen ja North Facen kanssa. 

Hiilikädenjälkitunnustukset jaettiin Lahdessa Nollapäästöpäivän kunniaksi järjestetyssä EU Climate Pact -tapahtumassa 21.9. 

Nollapäästöpäivän tarkoituksena on antaa maailmalle vapaapäivä fossiilisista päästöistä ja lisätä tietoisuutta hiilidioksidipäästöjen aiheuttamista haitoista. Päivän tavoitteena on saada ihmiset tekemään ilmastoystävällisiä valintoja henkilökohtaisessa elämässään. Nollapäästöpäivää vietettiin ensimmäisen kerran Kanadan Nova Scotiassa vuonna 2008. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa, joka on EU Green Capital. 

Nollapäästöpäivänä useat CLC:n jäsenorganisaatiot järjestävät erilaisia kampanjoita henkilöstölleen ja muille sidosryhmilleen. Uutuutena vuonna 2021 on henkilöstön Tunti ilmastolle -keskustelut, joiden tavoitteena on käydä työpaikoilla keskusteluja siitä, kuinka jokainen meistä voi vähentää ilmastokuormitusta omassa arjessaan. Nollapäästöpäivää vietetään myös kouluissa, ja Otaniemen lukio järjestää koulujen Nollapäästöpäivän tilaisuuden.

Climate Leadership Coalition www.clc.fi on Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto ja voittoa tavoittelematon yhdistys. CLC:n 87 jäsentä työllistävät maailmanlaajuisesti 520 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo kattaa lähes 70 prosenttia Helsingin pörssistä. CLC:n jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.

Lisätiedot: Jouni Keronen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition, jouni.keronen@clc.fi, p. +358 50 4534881 ja Senni Raunio, koordinaattori ja asiantuntija, Climate Leadership Coalition, senni.raunio@clc.fi p. +358 50 3512390

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

CLC Climate Leadership Coalition
CLC Climate Leadership Coalition



http://clc.fi

Climate Leadership Coalition www.clc.fi on Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto ja voittoa tavoittelematon yhdistys. CLC:n 87 jäsentä työllistävät maailmanlaajuisesti 520 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo kattaa lähes 70 prosenttia Helsingin pörssistä. CLC:n jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition

Climate Leadership Coalition: Sari Baldauf valittu CLC:n hallituksen puheenjohtajaksi, Mehiläinen ja Carbo Culture hyväksytty uusiksi jäseniksi20.11.2023 12:58:56 EET | Tiedote

Climate Leadership Coalitionin (CLC) vuosittainen syyskokous pidettiin 13.11. Kokous valitsi Sari Baldaufin hallituksen puheenjohtajaksi. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin myös Ville Voipio, Vaisalan hallituksen puheenjohtaja, Heikki Vuorenmaa, YIT Groupin toimitusjohtaja, ja Tomas Häyry, Vaasan kaupunginjohtaja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye