Nopeammin, korkeammalle, värikkäämmin – Rakkaudesta lajiin päästää ääneen nuoret sateenkaariurheilijat
4.5.2022 09:50:51 EEST | Like Kustannus | Tiedote

Urheilumaailman jähmeät, heteronormatiiviset rakenteet ovat alkaneet vapista, kun yhä useampi vaatii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille oikeutta olla oma itsensä myös urheilun parissa.
Ainutlaatuisessa Rakkaudesta lajiin -kirjassa urheilevat sateenkaarinuoret kertovat oman tarinansa. Minkälaisia toiveita ja unelmia heillä on tulevaisuuden suhteen?
Kirjaan on haastateltu 14 nuorta. Mukana ovat muun muassa yleisurheilijat Senni Salminen ja Jade Nyström, ex-jääkiekkoilija Janne Puhakka ja jalkapalloilija Sofia Manner. Alkusanat kirjaan on kirjoittanut ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson.
”Nuoret kertovat kirjassa hyvin avoimesti omista kokemuksistaan. On tietysti positiivista, että monet ovat saaneet voimaa urheilusta, mutta samalla kaikki ovat kokeneet vähintäänkin homottelua tai muunlaista syrjintää. Vaikeita kokemuksia on erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla”, kirjan tekijät Tiina Tuppurainen ja Teemu Silván kertovat.
Lisäksi Rakkaudesta lajiin -kirjassa ääneen pääsevät tutkijat ja urheiluorganisaatioiden edustajat. Teoksen lopussa on myös erityisesti valmentajille ja muille urheiluorganisaatioiden aikuisille suunnattu kymmenen askeleen lista kohti inklusiivisempaa urheilua.
Aihe on äärimmäisen tärkeä, sillä sateenkaarinuoret voivat muita nuoria huonommin lähes kaikilla mittareilla. Lopulta tavoite on yhteinen: että kaikki pääsisivät mukaan vailla pelkoa syrjinnästä.
Tiina Tuppurainen on helsinkiläinen tuottaja ja kirjailija, joka on julkaissut kolme sateenkaariaiheista romaania. Teemu Silván on loviisalaislähtöinen valokuvaaja ja sijaisopettaja. Hän on kuvannut mm. Helsingin Sanomille, Ylelle, Unicefille ja Greenpeacelle.
Rakkaudesta lajiin ilmestyy 12.5.2022
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja pdf-vedokset: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Navessa Allen koukutti suomalaiset dark romanceen21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Navessa Allenin Into Darkness -sarja on kansainvälinen BookTok-ilmiö: sarjan kirjoja on myyty nyt jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja sarjan käännösoikeudet on myyty jo 26 maahan. Suomessakin menestynyt Valot pois saa nyt jatkoa, kun sarjan toinen osa Koukussa ilmestyy.
Palkittu tietokirjailija Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa – uusin teos Valkosaari on huikean jännittävää jatkoa rakastetulle Naparetki-kirjalle1.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Bea Uusma, tuplasti August-palkittu tietokirjailija, tekee sen taas – Valkosaari on huikea tarina intohimosta, pakkomielteestä ja pohjoisen tutkimusmatkailun vaarallisesta historiasta. Bea Uusma vierailee Suomessa lokakuussa ja esiintyy Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.
Kuusamosta maailmalle – Zero Nine raivasi tietä suomalaiselle metallille ja soitti jo 1980–90-luvulla Ozzy Osbournen, AC/DC:n ja Scorpionsin kanssa12.8.2026 13:44:41 EEST | Tiedote
Suomea pidetään raskaan musiikin suurvaltana, mutta jo ennen kansainvälistä metallibuumia oli yksi yhtye, joka raivasi tietä muille. Tero Karjalaisen kirjoittama Zero Nine kertoo Kuusamosta ponnistaneen rockyhtyeen koko tarinan ensimmäisistä keikoista kansainvälisille areenoille.
Tommi Liimatta päätti kirjoittaa "asemadekkarin" – Verta valkokankaalla on ilkikurinen romaani kunnollisesta perheenisästä, pienistä teoista ja odottamattomista seurauksista7.7.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Verta valkokankaalla on Tommi Liimatan yhdestoista romaani ja kertoo Hyytjärven suljetulla rautatieasemalla vuosittain järjestettävästä kauhuelokuvafestivaalista sekä eräästä lapsiperheestä, joka muuttaa maalle.
Tuntuuko elämä uuvuttavalta? Ratkaisu voi löytyä motivaatiotuntemuksesta26.6.2026 10:24:22 EEST | Tiedote
Palkittujen motivaatiovalmentajien Marjaana Herlevin ja Leena Ståhlbergin uutuusteos Tunnista motiivisi auttaa ymmärtämään, minkälaiset asiat ruokkivat jokaisen yksilöllistä motivaatiota ja tekevät elämästä mielekkään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



