Corpore AS

Nortal vahvistaa pilviteknologiaosaamistaan merkittävällä yritysostolla

Jaa

Monikansallinen liiketoiminnan ja IT-alan konsultti ja ohjelmistotoimittaja Nortal on ostanut yhdysvaltalaisen pilviteknologiaan keskittyvän ohjelmistoyhtiö Dev9:n. Yritysoston myötä 750 ammattilaista 14 maassa työllistävä Nortal vahvistaa entisestään pilviteknologiaosaamistaan ja pystyy näin paremmin palvelemaan yli 150 asiakastaan tiedon hyödyntämisessä ja liiketoimintojen pilveen siirtämisessä.

Harri Koponen, kaupallinen johtaja, Nortal AS & toimitusjohtaja, Nortal Oy (kuva: Nortal).
Harri Koponen, kaupallinen johtaja, Nortal AS & toimitusjohtaja, Nortal Oy (kuva: Nortal).

Julkisten toimintojen digitalisoimisesta tunnettu Nortal on vahvassa kasvussa maailmalla ja Suomessa. Yhtiön visiona on mahdollistaa saumaton yhteiskunta yksinkertaistamalla ja suoraviivaistamalla monimutkaisia prosesseja yrityksille, valtionhallinnoille ja terveyspalveluiden tarjoajille.

Nortal on jo ennestään laaja pilviteknologian hyödyntäjä erityisesti Pohjoismaissa ja Euroopassa, ja nyt yhtiö vahvistaa entisestään asemiaan ostamalla yhdysvaltalaisen vahvasti kasvavan Dev9-ohjelmistoyhtiön. Dev9 on yksi arvostetuimmista Amazon Web Services Advanced ja Google Cloud Premier -toimijoista Yhdysvalloissa. Yritysosto on myös olennaisen osa Nortalin laajentumisstrategiaa Pohjois-Amerikassa.

”Nortal on ollut pilviteknologian osaaja jo pitkään ja tällä yritysostolla voimistamme tätä erityisaluetta ja portfolioamme entisestään”, kertoo Harri Koponen, Nortal-konsernin kaupallinen johtaja ja Nortal Oy:n toimitusjohtaja ja jatkaa: ”Dev9-yhtiön osto tuo meille lisää voimaa asiakkuuksien kehittämiseen sekä Yhdysvalloissa että muualla, myös Suomessa. Dev9 lisää ennen kaikkea syvää teknologista osaamistamme, josta asiakkaamme ympäri maailman hyötyvät.”

“Viimeisen kahdeksan vuoden aikana olemme rakentaneet maailmanluokan ohjelmisto- ja pilviteknologia-ammattilaisten tiimin, joka pystyy ratkaisemaan asiakkaiden monimutkaisimmatkin teknologiset haasteet”, kommentoi Dev9:n perustaja ja toimitusjohtaja Matt Munson ja jatkaa: “Yhdistämällä tämän Nortalin maailmanlaajuisen liiketoiminnan ja rautaisen osaamisen kanssa, palvelemme asiakkaita nyt kellon ympäri ja pystymme tarjoamaan heille alan parasta osaamista.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Harri Koponen, Kaupallinen johtaja, Nortal AS & Toimitusjohtaja, Nortal Oy
harri.koponen@nortal.com
040 192 2464

Kristiina Pauskar, Viestintäjohtaja, Nortal AS
Kristiina.Pauskar@nortal.com
+37 2505 1037

Kuvat

Harri Koponen, kaupallinen johtaja, Nortal AS & toimitusjohtaja, Nortal Oy (kuva: Nortal).
Harri Koponen, kaupallinen johtaja, Nortal AS & toimitusjohtaja, Nortal Oy (kuva: Nortal).
Lataa
Matt Munson, perustaja ja toimitusjohtaja, Dev9 (kuva: Dev9).
Matt Munson, perustaja ja toimitusjohtaja, Dev9 (kuva: Dev9).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Corpore AS
Lauteri 5
10114 Tallinna, Viro

http://www.corpore.ee

Tietoa Nortalista:

Nortal on monikansallinen, kuhunkin tarkoitukseen sopivinta informaatioteknologiaa hyödyntävä ja myös itse sitä rakentava liiketoiminnan mahdollistaja. Yhtiö luo asiakkailleen lisäarvoa yhdistämällä strategisen ja liiketoiminnallisen ymmärryksen teknologian avulla tehtävään muutokseen. Nortal luo saumattomia datapohjaisia liiketoimintasovelluksia ja prosesseja niin julkishallinnolle, kuin julkisille ja yksityisille yrityksille Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiön asiakaskuntaan kuuluu maailman johtavia telekommunikaatio-, rahoitus-, teollisuus-, logistiikka- ja terveydenhoitoalan yrityksiä sekä useita valtionhallinnollisia toimialueita verotuksesta ja eläkejärjestelmien ylläpitoon.

www.nortal.com

Dev9

Dev9 on yhdysvaltalainen palkittu ohjelmistoalan konsulttiyritys, joka tarjoaa pilviteknologiapalveluita suurille ja keskisuurille yrityksille. Yhtiö rakentaa asiakkailleen ohjelmistoja jatkuvan kehityksen ja toimituksen periaatteiden mukaan, varmistaen näin muuttuvien ja kehittyvien liiketoiminnan tarpeiden mukaisen skaalautuvuuden ja joustavuuden. Dev9 tarjoaa palveluja ohjelmistokehitykseen sekä teknologia-alustojen ja pilviympäristöjen modernisointiin koko Pohjois-Amerikan kattavalle asiakasverkostolleen, joka koostuu seuraavista aloista: media- ja viihde, kauppa, matkailu, terveydenhuolto ja telekommunikaatio.
www.dev9.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.