Havator Oy

Nostopalvelualan pohjoismainen markkinajohtaja Havator julkistaa konsernin historian mittavimman investointiohjelman

Jaa
Tulevina vuosina nostopalvelualan pohjoismainen markkina- ja palvelujohtaja Havator kasvattaa merkittävästi liiketoimintaansa laajentamalla organisaatiotaan ja investoimalla mm. konekantaan. Nyt julkistettava investointiohjelma on kooltaan yli 60 miljoonaa euroa.

Suomessa tehdään lähivuosina mittavia teollisuusinvestointeja. Keskiössä ovat perusteollisuus, energiantuotanto ja rakentaminen, ja näitä hankkeita tukevat investoinnit esimerkiksi infrarakentamiseen tulevat liikkumaan useissa miljardeissa euroissa. Juuriltaan vahvasti suomalainen Havator vastaa kasvavaan nosto- ja erikoiskuljetuspalveluiden kysyntään investoimalla sekä uuteen kalustoon että osaajiin.

”Haluamme olla mukana rakentamassa pohjoismaista tulevaisuutta ja olemme valmiita ottamaan vastaan teollisuuden ja yhteiskuntakehityksen asettaman haasteen. Koko maan kattava varikkoverkostomme, laaja kalustomme sekä vahva nosto- ja erikoiskuljetusosaamisemme luovat turvallisen ja helposti lähestyttävän pohjan teollisuuden suurprojekteille”, toteaa Christoffer Landtman, Havatorin konsernijohtaja.

Havatorille vuosi 2021 on ollut lähtölaukaus kasvulle ja fossiilivapaaseen tulevaisuuteen tähtäävälle kehitykselle. Nyt julkistetusta investointiohjelmasta kalustoa on tilattuna jo yli 30 miljoonalla eurolla. Vuoden aikana on myös tehty merkittävä määrä tavoitteita tukevia rekrytointeja.

”Tulemme tarvitsemaan osaavaa henkilöstöä eri tehtäviin, kuljettajista työjohtajiin ja projektipäälliköihin. Pelkästään Suomessa tulemme rekrytoimaan yli 50 uutta työntekijää tulevina vuosina. Panostamme merkittävästi myös koulutuksiin, jotta saamme alalle uusia, innostuneita tekijöitä”, Rami Hirvelä, Havatorin Suomen henkilöstöpäällikkö kertoo.

”Olemme asettaneet tavoitteeksi kasvaa 30 prosenttia vuoteen 2023 mennessä. Nyt käynnistetty investointiohjelma on konsernin yli 60-vuotisen historian mittavin, ja investoinneista noin puolet ohjautuu Suomeen ja puolet Ruotsiin. Valitsemalla viimeisintä teknologiaa, kuten sähkökäyttöisiä koneita, otamme harppauksen lähemmäksi tavoitettamme olla paitsi alan markkina- ja palvelu- myös vastuullisuusjohtaja”, kiteyttää Landtman.

Investointiohjelman puitteissa hankittavat nosturit ovat kapasiteetiltaan 50-750 tonnia ja ne sijoittuvat ympäri Havatorin varikkoverkostoa Suomessa sekä Ruotsissa.

Lisätietoja

Christoffer Landtman
Toimitusjohtaja, Havator Group Oy
christoffer.landtman@havator.com
041 510 1073

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Christoffer Landtman
Toimitusjohtaja, Havator Group Oy
christoffer.landtman@havator.com
041 510 1073

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Havator Oy
Varikonkatu 3
95420 Tornio

https://havator.fi/

Havator Oy | Havator Group Oy

Havator on vuonna 1956 perustettu nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Tavoitteemme on olla kehityksen kärjessä, viedä tapaa tehdä asioita eteenpäin turvallisuutta ja tehokkuutta kehittäen, toimialan perinteitä unohtamatta. Konsernin liikevaihto on noin 100 MEUR, ja palveluksessamme on noin 450 ammattilaista. Lue lisää: havator.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye