NovartNovart

Novart Oy sitoutuu vähentämään muovijätteiden määrää kansallisella green deal -sitoumuksella

Jaa
Kansainväliseen Nobia-konserniin kuuluva Novart Oy on tehnyt ensimmäisenä keittiöalan toimijana Suomessa Rakentamisen muovit green deal -sitoumuksen. Sitoumuksen avulla asetetaan selkeämpiä tavoitteita pakkausmateriaalin käytölle ja vähentämiselle muiden ilmastotavoitteiden rinnalla. Tuotteiden pakkausjätemäärän alentaminen ja kierrätyksen kasvattaminen auttavat myös asiakkaita vähentämään rakennustyömaalla syntyvän jätteen määrää ja edistämään yhdessä kiertotaloutta.

Kansainväliseen Nobia-konserniin kuuluva Novart Oy on tehnyt ensimmäisenä keittiöalan toimijana Suomessa kansallisen Rakentamisen muovit green deal -sitoumuksen. Sitoumuksen tarkoituksena on vauhdittaa rakentamisen muovien kiertotaloutta, tukien myös Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuonna 2035 sekä kiertotalouden edelläkävijämaa vuonna 2025.

Green deal -sitoumus tukee myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden ilmastotavoitteita

Sitoumuksella pyritään lisäämään rakentamisen toimitusketjussa ja rakentamisessa käytettyjen kalvomuovien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä niiden kokonaiskulutuksen vähentämiseksi.

Merkittävänä Suomen keittiöalan toimijana Novart toimittaa materiaaleja isoihin rakennuskohteisiin. Green deal -sitoumuksen kautta pakkausmuovin kulutuksen vähentämiselle saadaan selkeät numeeriset tavoitteet.

”Pakkausmateriaaleja tarvitaan suojaamaan laadukkaita tuotteita, mutta haluamme optimoida ja vähentää pakkausmateriaaleista ympäristölle aiheutuvaa rasitusta. Valinnoillamme ja toimillamme on selkeä vaikutus jätteen syntyyn, käsittelyyn ja kierrätyksen onnistumiseen. Tuotteidemme pakkausjätemäärän alentaminen auttaa myös asiakkaitamme vähentämään rakennustyömaalla syntyvän jätteen määrää. Kierrätettyjen pakkausmateriaalien käytön lisääminen puolestaan tukee myös rakennusliikkeitä saavuttamaan asetettuja päästö- ja ilmastotavoitteita”, Novartin QSEH-päällikkö Anna Hokkanen kertoo.

Green deal -sitoumuksen tavoitteena muun muassa on, että vuoden 2027 loppuun mennessä kalvomuovien tuotannossa käytetyistä raaka-aineista 40 % muodostuu kierrätetystä kalvomuovista.

Lue green deal -sitoumuksesta tarkemmin täältä >>

Tutustu vastuullisuuteemme täältä >>

Tutustu emoyhtiömme Nobian vastuullisuuteen täältä >>

Lisätiedot:

Anna Hokkanen
QSEH-päällikkö
Novart Oy
anna.hokkanen@novart.fi
+358 407661693

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Novart-kalusteet valmistava Nobia Finland Oy on Suomen suurin keittiökalusteiden valmistaja ja markkinajohtaja ammattimaisen rakentamisen kalustetoimituksissa. Nobia Finland Oy kuuluu kansainväliseen Nobia-konserniin, joka on johtava keittiökalusteiden valmistaja Euroopassa ja yksi suurimpia koko maailmassa.

Keittiömaailma, A la Carte, Petra ja Novart yhdistyivät 30.1.2023 Novart- brändiksi. Olemme enemmän kuin uusi nimi, olemme uudistunut brändi. Me Novartilla suunnittelemme keittiöitä elämää varten keskittyen designiin, vastuullisuuteen ja laatuun. Tehtaallamme Nastolassa ammattitaitoiset novartlaiset valmistavat Novart-keittiöitä-, kylpyhuonekalusteita- ja säilytysjärjestelmiä, joita myymme kuluttajille ja ammattiasiakkaille Novart-myymälöissä asiantuntevien myyjiemme asiakkaiden tarpeisiin suunnittelemina kokonaisuuksina. Suomalaisella ammattitaidolla jo vuodesta 1945.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novart

Onko keittiö edelleen kodin sydän? – Novart tuo keittiöinspiraatiota ja ajankohtaista keskustelua Habitareen11.9.2023 11:14:00 EEST | Tiedote

Kotimainen keittiökalustebrändi Novart on mukana Habitaressa 13.–17.9. Novartin osasto 6k49 sijaitsee kodin sisustamiseen keskittyvällä Ahead-alueella. Osastolla voi tutustua luonnon muodoista, väreistä ja yksityiskohdista inspiraationsa saaneeseen Nordic Nature -mallistoon. Novartin järjestämässä paneelikeskustelussa lauantaina keskustellaan keittiön merkityksestä ja sen tulevaisuudesta kodin neliöiden pienentyessä. Onko keittiöllä yhä vankka paikka suomalaisten kodeissa?

Asuntomessujen keittiöissä näkyy tänä vuonna luonto ja ympäristö23.5.2023 08:34:00 EEST | Tiedote

Asuntomessut tarjoavat tänäkin vuonna kiinnostavan katsauksen sisustuksen ja asumisen trendeihin. Messukotien keittiöissä näkyvät tämän hetken kuumimmat keittiö- ja kiintokalustetrendit, joissa suositaan vastuullisesti aikaa kestäviä valintoja, luonnonmateriaaleja ja luontoon sopivaa sävymaailmaa sekä käytännöllisyyttä. Tämän vuoden Asuntomessut järjestetään 7.7.–6.8. Loviisassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye