Novita Oy

Novita sai Britannian käsityömarkkinoiden 2018 parhaan kansainvälisen tulokkaan palkinnon Birminghamissa

Jaa
Lankavalmistaja Novita on palkittu viime vuoden parhaana kansainvälisenä tulokkaana Britannian käsityömarkkinoilla. Novita sai palkinnon ”The British Craft Awards 2019” – gaalassa Birminghamin käsityömessuilla helmikuussa. Messut ovat alan tärkein vuosittainen tapahtuma maassa.
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Kuva: Karoliina Jääskeläinen

”Pohjoismainen lankavalmistaja Novita toi tunnetut lankansa ja upeat pohjoismaiset neulemallinsa kauppoihimme viime vuonna. Novitan tiimin tarttuva innostus ja intohimo asiaansa kertoo perheyhtiön menestyksestä. Odotamme Novitan kansainvälisen kasvun jatkuvan vuonna 2019”, gaalan palkintojenjaossa sanottiin.

Vuosittaiset palkinnot jaettiin Birminghamin messuilla nyt 20. kertaa. Messut ovat tärkeä kohtauspaikka käsityöbrändeille sekä alan lehdistölle. Paikalla ovat myös käsityöbloggarit sekä alan muut vaikuttajat.

Novita vei lankansa viime syksynä John Lewis-tavaratalon hyllyille kautta Britannian. Novita lanseerasi neulelankansa 32 tavaratalon lisäksi myös ketjun verkkokaupassa. Lankojen lanseerauksen yhteydessä Novita muun muassa järjesti Lontoon Oxford Streetin John Lewis -tavaratalossa ”villasukkaklinikoita”, joissa tavaratalon asiakkaat opettelivat suomalaistyylistä villasukanneulontaa.

Novitan lankoja briteille myyvät myös kansainväliset Loveknitting-, Deramores- ja Wool Warehouse -verkkokaupat, joiden kautta Novitan langat tavoittavat kuluttajia myös USA:ssa, Australiassa ja muualla Euroopassa. Näiden verkkokauppojen kautta kuluttajille tuleavt keväällä tarjolle myös uudet Muumi-langat. Ne ovat jo herättäneet kansainvälistä kiinnostusta.

Novita aloitti yhteistyön Moomins Charactersin kanssa ja lanseerasi vuoden alussa Muumi-lankavalikoimansa ja Muumi-neulemallinsa, joilla Novita tavoittelee myös Aasian markkinoiden avausta.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen: Gsm 040-546 44 88 ja
brändijohtaja Erika Appelström: Gsm 050-5627629

Kuvat

Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Lataa
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Lataa
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Lataa
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Kuva: Karoliina Jääskeläinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Novita Oy
Novita Oy
Tehtaankatu 27-29 A, 5 krs.
00150 Helsinki

09 613 176https://www.novitaknits.com/fi/fi/novita-oy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novita Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye