Novita Oy

Novitaknitsin kysely: Harrastajat käyttävät neulomista hillitsemään kipua ja ahdistusta

Jaa

Lehdistötiedote 24.10.2019, 8.00. ”Neulominen vaikuttaa kehoon ja mieleen kuin meditointi tai jooga”, sanoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.

Novita Hygge
Novita Hygge

Pohjoismaiden suurimmassa neuleyhteisössä novitaknits.com’issa tehdyn kyselyn mukaan neulojat saavat harrastuksestaan apua monenlaiseen fyysiseen ja henkiseen vaivaan. Neulominen hillitsee kipua ja ahdistusta, rentouttaa, kohentaa mielialaa ja estää masennusta. Kyselyyn vastasi 4700 henkilöä. Novitaknits.com’ in Knittery nimisessä palvelussa on yli 120 000 aktiivista käyttäjää.

Nuorimpien, alle 24-vuotiaiden ikäryhmän vastauksissa näkyi ennen kaikkea neulomisen ahdistusta poistava vaikutus. Mitä enemmän vastaajilla oli ikää, sitä enemmän painottui se, että neuloessa yksinäisyyden tunne lievenee. Neulominen auttaa myös kipeisiin ja jäykkiin lihaksiin sekä helpottaa reumaa.

”Elämme todellista käsityöbuumin aikaa. Neulominen vaikuttaa kehoon ja mieleen kuin meditointi tai jooga. Käsillä tekemisestä on tullut monelle vastapainoa hektiselle nykyelämälle. Siksi halusimmekin lanseerata aloittelijoille suunnatun Hygge-pipo -neulekoulusarjan, jotta madaltaisimme kynnystä ryhtyä neulomaan”, sanoo Yrjö-Koskinen.

Suurimmiksi myönteisiksi vaikutuksiksi vastaajat kokivat rentoutumisen ja hyvälle tuulelle tulemisen.

”Lääke älylaitteiden aiheuttamaan huonoon keskittymiskykyyn”

”Käsityöharrastuksen avulla harrastajat hoitavat itseään ja omaa hyvinvointiaan, keskittymiskykyään sekä pitävät kehostaan huolta”, sanoo aivotutkija ja professori Minna Huotilainen.

Merkillepantavaa on myös käsityön yhteisöllinen luonne. Se ei ole yksinäistä puuhaa vaan sitoutuu yhteisöön, kuten lehden lukijat, nettiyhteisöt tai hyväntekeväisyysprojektit.

”Käsityön tekeminen on myös voimakas lääke älylaitteiden aiheuttamaan huonoon keskittymiseen. Käsityön teon voi aloittaa pienellä annoksella, vain muutamalla minuutilla päivässä ja suurentaa annosta, kun mieli alkaa muovautua taitavammaksi keskittymään”, sanoo Huotilainen.

Lääketieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että neulominen ja virkkaaminen vastaavat
rentoutusvaikutuksiltaan meditointia tai joogaa ja hidastavat sydämen sykenopeutta.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Novitan toimitusjohtaja
Daniela Yrjö-Koskinen
Gsm 040-546 44 88

Novitan brändijohtaja
Erika Appelström
Gsm 050-562 76 29

Kuvat

Novita Hygge
Novita Hygge
Lataa
Novita Hygge hat
Novita Hygge hat
Lataa
Novita Hygge hat 2.
Novita Hygge hat 2.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Novita Oy
Novita Oy
Tehtaankatu 27-29 A, 5 krs.
00150 Helsinki

09 613 176https://www.novitaknits.com/fi/fi/novita-oy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novita Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme