Nummelan Prisman ravintolamaailma uudistuu

”Rosso avattiin reilut pari vuotta sitten ja se otettiin ilolla vastaan. Viime aikoina meistä kuitenkin alkoi tuntua siltä, että Rosson tuttu ja turvallinen konsepti ei aivan palvele nummelalaisia, joten halusimme tuoda vilkkaaseen ostoskeskukseen uniikin ravintolan, joka voi entistä helpommin mukautua paikallisten asiakkaiden toiveiden mukaan. Tästä osoituksena julkistamme ennen ravintolan avausta kisan, jossa asiakkaat saavat ehdottaa lempiannoksensa. Ehdotuksista yhden valitsemme kausiluontoisesti listalle kaikkien herkuteltavaksi” kertoo asiakkuuspäällikkö Sari Engström.
Ravintolan uudistukselle on rakennettu perustaa SSO:n teettämän kuluttajaymmärrystutkimuksen kautta. Asiakkaat toivovat ruokaravintolalta lämpöä ja rakkautta niin ruoassa kuin palvelussa, joten tämän pohjalta päivitämme miljöötä ja rakennamme kausittain vaihtuvan menun. Uniikilla liikeidealla pystymme myös helpommin vastaamaan jatkossa asiakkaiden toiveisiin. Lisävirtaa ravintola saa uudesta ravintolapäälliköstä: Uutta ravintolaa johtamaan tulee ravintola-alan pitkän linjan ammattilainen Anne Pennanen. ”Oli ilo saada Anne meille. Annen myötä uuteen ravintolaamme saadaan roppakaupalla raikuvaa naurua, puheensorinaa ja iloisesti viittoilevia käsiä”, kertoo Engström.
No entä nimi. Se on vielä hieman salaisuus. SSO järjestää nimittäin henkilökunnalle nimikisan, ja paras nimi valitaan. Jos kaikki menee hyvin, eikä rajoitustoimet hidasta tämän enempää suunnitelmia, on uusi ravintola tarkoitus avata kesän aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: asiakkuuspäällikkö Sari Engström, 044 3205 705
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Uusi pikatoimitusvaihtoehto useissa SSO:n Sale-myymälöissä – kotiinkuljetus tunnissa3.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO kehittää jatkuvasti asiakkaiden arkea helpottavia palvelujaan. Kuudesta Sale-myymälästä (Virkkala, Hiidensalmi, Nummela, Perttilä, Paukkula ja Hermanni) voi nyt tilata ostokset kätevästi ja nopeasti kotiovelle tunnissa.
SSO:n ja Vennerin hyväntekeväisyyskampanja jatkuu – lähes sata ruokalaatikkoa tuo joulumieltä tukea tarvitseville perheille22.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja ruokakasvatusyritys Venner toteuttavat jo kuudetta kertaa kampanjan, jossa jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita tukea tarvitseville perheille. Yhteistyön aikana on jaettu ruokaa yli 25 000 annoksen verran – tämänvuotisen kampanjan tavoitteet mukaan lukien jopa 60 000 tuhannen euron arvosta.
Koska nuorten ääni on tärkeä – ensimmäinen SSO Nuoriston kokous järjestettiin Lohjalla11.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alueella asuvista 18–24-vuotiaista aktiivisista nuorista koostuva SSO Nuoristo kokoontui ensimmäistä kertaa Lohjalla. Päivän aikana keskusteltiin muun muassa kotiseudun merkityksestä, ruoan ja käyttötavaroiden ostotottumuksista sekä vastuullisuusteoista.
ABC Masuunin ABC-latausasema on avattu21.10.2025 15:11:57 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on viime vuosina panostanut vahvasti vihreään liikkumiseen. Uusia ABC-latausasemia on avattu muun muassa Prisma Lohjalle, Sale Nummelaan ja S-market Kemiöön. Lisäksi ABC Piihovin ja ABC Lohjan latauskenttiä on laajennettu 12 CCS latauspaikan suuruisiksi. ABC Masuuniin Karkkilaan avattu ABC- latausasema on kaikkiaan SSO:n toimialueen kolmastoista.
SSO:n parturi-kampaamopalveluihin suunnitteilla muutoksia15.10.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
SSO aloittaa muutosneuvottelut kaikissa kolmessa Prisman parturi-kampaamossa – Halikossa, Lohjalla ja Nummelassa. Neuvottelujen taustalla on parturi-kampaamopalveluiden kannattavuuden arviointi muuttuvassa markkinassa. Tavoitteena on parantaa kannattavuutta ja turvata palveluiden elinvoimaisuus pitkällä aikavälillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

