Nuoret eri puolilla Eurooppaa mentoroivat kaupunkipäättäjiä kevään ajan
18.3.2022 12:52:45 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Espoon kaupunki koordinoi 18–25-vuotiaiden nuorten ja kaupunkien päättäjien yhteistä Future Mentors -ohjelmaa, jossa nuoret mentoroivat pienissä ryhmissä kotikaupunkiensa johtoa. Ohjelma tulee myös osaksi Euroopan nuorison teemavuotta.
Ohjelmaan osallistuu nuoria sekä mentoroitavia johtajia ja päättäjiä eurooppalaisista suurista ja keskisuurista kaupungeista. Kevään aikana nuoret tapaavat kaupunkinsa johtajia sekä saavat vertaistukea toisistaan. Future Mentors -ohjelman tavoitteena on saada nuorten ääni paremmin kuuluviin kestävän kehityksen kysymyksissä.
"Halusimme tämän käänteisen mentoroinnin kautta luoda nuorille mahdollisuuden tuoda esiin heidän unelmiaan, toiveitaan ja huoliaan omaan tulevaisuuden kaupunkiinsa liittyen. Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja nuoret ovat ne, jotka tulevat elämään siinä tulevaisuudessa. Toivomme ohjelman myötä päätöksentekijöiltä uskallusta antautua dialogiin ja antaa uudenlaiselle ajattelulle tilaa", kumppanuuskoordinaattori Marianne Julkunen kertoo.
Future Mentors -ohjelma käynnistyi 25. tammikuuta ja huipentuu kesäkuussa Espoossa järjestettävään Eurocities-vuosikokoukseen, johon ohjelmaan osallistuneilla nuorilla on mahdollisuus saapua kaupunkinsa delegaation mukana.
"Toivomme Future Mentors -ohjelman vahvistavan nuorten osallisuutta kaupunkien päätöksenteossa ja eurooppalaisella tasolla. Toivomme, että nuorten osallisuus kasvaisi osaksi Eurocities-kaupunkiverkoston toimintaa", kansainvälisten asioiden päällikkö Milla Ovaska toteaa.
Kesäkuun vuosikokouksessa käsitellään kaupunkien tulevaisuutta
Eurocities-vuosifoorumi kokoaa 8.–10.6.2022 Dipoliin, Otaniemeen, verkoston 200 suurta ja keskisuurta jäsenkaupunkia. Espooseen saapuu satoja eurooppalaisia kaupunkivaikuttajia sekä merkittävä määrä EU-päättäjiä ja virkamiehiä.
Vuosifoorumin teema "An Era of New Beginnings" jakautuu kolmeen osaan "Dream", "Act", ja "Lead", joiden kautta tuodaan esiin nuorten osallisuutta, yhteiskehittämistä ja kaupunkien johtajuutta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
"Espoo 50 vuotta kaupunkina -vuonna näytämme vieraillemme parasta Espoota yhteistyössä kaupungin keskeisten kumppaneiden kanssa. Vuosifoorumin järjestäminen on myös piristysruiske espoolaiselle elinkeinoelämälle", elinvoimajohtaja Mervi Heinaro kertoo.
Espoolle Eurocities on tärkein eurooppalainen kaupunkiverkosto. Eurocities tekee EU-edunvalvontaa, tuottaa tietoa EU:n rahoitushauista ja lainsäädännöstä sekä toimii jäsenkaupunkiensa vertaisoppimisen alustana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Future Mentors -ohjelma:
kumppanuuskoordinaattori Marianne Julkunen, p. 040 554 3606, marianne.julkunen@espoo.fi
Eurocities 2022 Espoo -konferenssi:
kansainvälisten asioiden päällikkö Milla Ovaska, p. 043 824 4911, milla.ovaska@espoo.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Matinkylästä tontti nuorisoasunnoille, Otaniemestä tontit paloasemalle ja opiskelija-asunnoille2.11.2026 11:23:30 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata M2-Kodeille tontin Matinkylästä nuorisoasuntoja varten. Lisäksi jaosto päätti vuokrata Otaniemestä tontit paloasemaa ja sen yhteyteen tulevia opiskelija-asuntoja varten.
Espoon uusittu rakennusjärjestys etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn30.10.2026 10:17:19 EET | Tiedote
Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 29.10.2026 esittää kaupunginhallitukselle kokouksessa tarkistetun rakennusjärjestyksen etenemistä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Info från nämnden Svenska rum 29.10.202629.10.2026 19:18:23 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beslutade nämnden om sammanslagningen av Fiskargrändens gruppfamiljedaghem med Distby daghem och fastslog antalet nybörjarplatser i Mattlidens gymnasium.
WeeGeen lastenkirjahulinat tuovat lukemisen ilon Näyttelykeskus WeeGeelle29.10.2026 16:55:16 EET | Tiedote
Osana Espoon Lasten viikonloppua Näyttelykeskus WeeGeen valtaavat sunnuntaina 22.11. lastenkirjateemaiset esitykset, työpajat ja lastenkirjamyyjäiset. Lasten viikonloppuna monipuolista kulttuurisisältöä on tarjolla ympäri Espoota.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 28.10.202628.10.2026 21:31:36 EET | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti kokouksessaan 28.10.2026 Kiviruukin lukion tulevasta toiminnasta, Juvanpuiston yläkoulun opetuksen väliaikaisesta järjestämispaikasta kevätlukukaudella 2027 sekä Lahnuksen koulun toiminnan päättymisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme