Nuoret haluavat vaikuttaa häirinnän ja väkivallan ehkäisyyn – kampanjan taustalla Helsingissä tapahtunut hyväksikäyttötapaus
13.8.2020 11:08:19 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Idea 13.8. käynnistyvästä kampanjasta on alun perin lähtöisin kahdelta laajasalolaiselta nuorelta, joiden kokemusten mukaan seksuaalisesta häirinnästä ei puhuta tarpeeksi. Heidän mielestään aihe on tärkeä ja sen pohjalta he lähtivät ideoimaan kampanjaa, jonka avulla aihe puhuttaisi ihmisiä enemmän. Nuoret tarvitsevat sosiaalisten taitojen vahvistamista sekä voimavaroja ja selviytymiskeinoja puolustaa itseään häirinnän ja väkivallan ehkäisyssä. Kampanja on yksi Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden osallistavan budjetoinnin eli RuutiBudjetin toimenpiteistä, ja sen toteutuksesta vastaa Ympäristötoiminnan nuorisotyöksikö.
”Koska jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, on tärkeää tunnistaa mihin se liittyy ja mitä pitää sisällään. Aiheesta puhuminen voi olla hankalaa suurimmalle osalle nuorista ja siksi aiheesta pitäisi puhua enemmän,” nuoret pohtivat aloitteessaan.
Tätä kahden yläkoululaisen ideaa lähti lopulta viemään nuoriso-ohjaajan johdolla eteenpäin kuuden 16–19-vuotiaan nuoren ryhmä; Anja, Liinu, Olivia, Olli, Santeri ja Vita, joita yhdistää tunne aiheen tärkeydestä. Kampanja toimii sosiaalisessa mediassa, jonka lisäksi se viedään syksyn 2020 aikana konkreettisesti helsinkiläisten nuorten ulottuville; kampanjan yhteistyökumppani Nuorten Exit ry sekä kampanjan nuortenryhmä toteuttavat syksyn aikana kouluvierailuja yläkouluikäisille nuorille aiheeseen liittyen. Kiertue aloitetaan Laajasalon peruskoulusta.
Nuorten mielestä aiheesta on tärkeää puhua, vaikka se voikin olla vaikeaa ja siihen liittyy häpeää. ”Puhumalla voidaan korostaa omien rajojen asettamisen ja toisen rajojen kunnioittamisen tärkeyttä sekä toisaalta lisätä tietoisuutta ja vähentää häpeää, jota esimerkiksi häiritsevien tilanteiden kohtaaminen usein herättää. Kampanja voi kannustaa nuoria myös puhumaan kohtaamastaan häirinnästä,” toivoo Liinu. ”Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus sanoa ”ei” tilanteille, jotka tuntuvat itsestä ahdistavilta tai epämukavilta,” sanoo Olivia.
Tutustu kampanjan taustoihin:
http://nuortenymparistotila.munstadi.fi/nuorten-turvataitokampanja/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Hurme
Viestintäsuunnittelija
Viestintä- ja markkinointipalvelut
Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-aika
kati.hurme@hel.fi
+358 40 620 4092
Wilhelmiina Seppä
Nuorisotyöntekijä
Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikkö
Helsingin kaupunki / Nuorisopalvelut
wilhelmiina.seppa@hel.fi
+358 40 180 1764
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 25.8.202625.8.2026 21:51:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 25.8.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stärker förebyggandet av skadeverkningar av rusmedel samt det förebyggande rusmedelsarbetet med en ny strategi25.8.2026 16:48:36 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse godkände en ny rusmedelsstrategi på sitt möte den 24 augusti 2026. Rusmedelsstrategin svarar på den förändrade rusmedelssituationen i Helsingfors. Strategin stärker det förebyggande rusmedelsarbetet, lågtröskeltjänsterna och insatserna för att förbättra tryggheten i vardagen. Strategins mål är att minska problem på grund av rusmedel och halvera antalet narkotikarelaterade dödsfall.
Helsinki vahvistaa päihdehaittojen ehkäisyä ja ehkäisevää päihdetyötä uudella strategialla25.8.2026 16:48:36 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi päihdestrategian kokouksessaan 24. elokuuta 2026. Päihdestrategia vastaa muuttuneeseen päihdetilanteeseen Helsingissä. Uusi strategia vahvistaa ehkäisevää päihdetyötä, matalan kynnyksen palveluja ja toimia arjen turvallisuuden parantamiseksi. Strategian tavoitteena on vähentää päihdehaittoja ja puolittaa huumekuolemat.
Helsingfors kulturhus första öppna ansökan resulterade i 13 nya verk25.8.2026 11:39:56 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors kulturhus Gamlasgården, Malms kulturhus, Stoa och Nordhuset gick hösten 2025 för första gången in för en öppen ansökan (open call) för Helsingforsbaserade konstnärer. Målet var att stödja kulturfältet i huvudstaden, erbjuda konstnärer en öppnare och mer transparent väg att ingå i kulturhusens programutbud och att hitta nya intressanta verk för Helsingforspubliken.
Helsingin kulttuurikeskusten ensimmäinen avoin teoshaku toi ohjelmistoon 13 uutta teosta25.8.2026 11:39:05 EEST | Tiedote
Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo toteuttivat syksyllä 2025 ensimmäistä kertaa avoimen teoshaun helsinkiläisille taiteilijoille. Haun tavoitteena oli tukea pääkaupungin kulttuurikenttää, tarjota taiteilijoille aiempaa avoimempi ja läpinäkyvämpi väylä kulttuurikeskusten ohjelmistoon ja löytää uusia kiinnostavia teoksia helsinkiläisyleisölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




