Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Nuoret joutuvat koronalaskun maksajiksi monella tavalla

Jaa
Hypon Talouskatsaus 2/2021: Nuoret jäävät koronakriisin maksajiksi, arvioi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus uudessa talouskatsauksessa. Nuorison loppulasku kasvaa yhä suuremmaksi sekä taloudellisesti että henkisesti, sillä nuorilta on viety tärkeät kokemukset etäopinnoilla ja sulkutoimilla.
Toimialat ovat kohdanneet koronakriisin vaikutukset kovin eritahtisesti. Joillakin aloilla palkat ovat nousseet, kun taas korostetusti palvelut, tapahtumat ja matka-alat kärsivät pahasti.
Toimialat ovat kohdanneet koronakriisin vaikutukset kovin eritahtisesti. Joillakin aloilla palkat ovat nousseet, kun taas korostetusti palvelut, tapahtumat ja matka-alat kärsivät pahasti.

Nuorten yhteisöllisyys ei kasva opiskelijayksiön tietokoneen ääressä, eikä heille kerry kriittistä työkokemusta, koska ensimmäinen työpaikka ei ole avannut oviaan. Käänteisenä bonuksena nuorille jää kuitenkin maksettavaksi julkisen sektorin 21 miljardin euron velka viime vuodelta.

”Taloudellinen taakka on todellinen ja inhimilliset kustannukset sekä mielenterveyshuolet aitoja”, Juhana Brotherus huomauttaa.

Useiden toimialojen ahdinko sekä työntekijöiden irtisanomiset ja lomautukset peittyvät osin monien alojen nopeaan kasvuun koronapandemian hellittäessä. Tavarakauppa pärjää vahvasti ja useissa valkokaulusammateissa kuten it-, konsultointi- ja pääkonttoritehtävissä tulot ovat kasvaneet kriisin läpi.

Kulttuurialalla palkkasumma on yhä 10 prosenttia alle helmikuun 2020, majoitus- ja ravitsemisalalla sukellusta on kolmannes ja matkatoimistoissa jopa puolet.

Monet alat kasvavat niin nopeasti, että Hypo ennustaa tämän vuoden talouskasvuksi 3,2 prosenttia eli pitäytyy täsmälleen samassa kasvuluvussa kuin tammikuun ennusteessaan, jolloin lukema näytti kovin optimistiselta. Vuodelle 2022 Hypo ennustaa 3,0 prosentin kasvua.

Etätyöt harvojen herkkua

Suomen menestystekijäksi kriisin aikana on usein nostettu nopea siirtyminen etätöihin. Tämänkin kolikon puolet ovat erilaiset, sillä eliitin etätyöt eivät lämmitä lomautettuja tai loitonneita nuoria. Suomi tekee EU-maista eniten etätöitä, mutta meilläkin kotitoimisto koskee vain neljäsosaa työllisistä. Viime vuonna 60 prosenttia työntekijöistä ei tehnyt lainkaan töitä kotitoimistossa.

”Viestintä-, rahoitus-, hallinto- ja tutkimustöitä voi tehdä kotoa, mutta suurelle joukolle työntekijöistä kotikonttori ei ole mahdollinen joko heidän omista syistään tai työn luonteen vuoksi”, Juhana Brotherus kuvailee.

Toimistojen ulkopuolella tehtävät työt voivat jopa nopeuttaa kaupungistumiskehitystä, kun jatkossa asiantuntijat voivat tehdä koko maahan töitä kaupunkipalveluiden keskeltä. Toisaalta suomalaiset kaupungit ja kunnat joutuvat kovan kilpailun alle, sillä jos työt voidaan tehdä etänä maakuntakeskuksesta tai kesämökiltä käsin, voidaan ne siirtää myös Välimeren auringon alle tai vaikkapa Intiaan.

”Tulevan suunnan ratkaisevat nuorten ammattilaisten todelliset toiveet halutusta monipaikkasijainnista, Suomen kyky selvitä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa sekä tuottavuuden todellinen kehitys pitkittyvässä etätyöputkessa”, Brotherus ennustaa.

EKP:n uudistus laski hieman korko-odotuksia

Euroopan keskuspankki muutti heinäkuun alussa rahapolitiikan perusteita, sillä jatkossa kahden prosentin inflaatiotavoitteen ylitys ja alitus nähdään yhtä ei-haluttuna kehityksenä. Uusi tavoite antaa keskuspankille mahdollisuuden entistä painokkaammille toimille heikon talouskasvun aikana.

Hypon nuorempi ekonomisti Juho Keskinen sanoo, että inflaatiotavoitteen muutos on nähty markkinoilla lähinnä aiemman linjan tarkennuksena.

”Asuntovelalliselle tilanne näyttäytyy lähinnä niin, että korko-odotukset laskivat hieman. Uudistus vahvistaa odotuksia matalista euribor-koroista, eikä asuntolainakorkojen nousua näy vieläkään”, Keskinen arvioi.

Kesän muutos on myös se, että EKP lisää omistusasumisen kustannukset uutena elementtinä kuluttajahintojen arviointiin. Jatkossa suurennuslasin alla ovat siis omistusasujan asuinkustannukset, kuten taloyhtiöiden putkiremonttien hinnat ja omistajan keittiöremonttien kustannukset.

Asumisen kustannukset on syytä erottaa asuntojen hinnoista, sillä asunnon osto on ”investointi”, mutta vuokranmaksu, asuntolainan koron maksu, asunnon remontointi tai lämmitys ovat sen sijaan ”käyttökuluja”.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Toimialat ovat kohdanneet koronakriisin vaikutukset kovin eritahtisesti. Joillakin aloilla palkat ovat nousseet, kun taas korostetusti palvelut, tapahtumat ja matka-alat kärsivät pahasti.
Toimialat ovat kohdanneet koronakriisin vaikutukset kovin eritahtisesti. Joillakin aloilla palkat ovat nousseet, kun taas korostetusti palvelut, tapahtumat ja matka-alat kärsivät pahasti.
Lataa
Suomi on etätöiden edelläkävijä, mutta täälläkin vain neljännes työntekijöistä työskentelee pääasiallisesti kotitoimistossa. Osuus on huomattavasti pienempi kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Suomi on etätöiden edelläkävijä, mutta täälläkin vain neljännes työntekijöistä työskentelee pääasiallisesti kotitoimistossa. Osuus on huomattavasti pienempi kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy
Yrjönkatu 9 A
00101 HELSINKI

09 228 361http://www.hypo.fi/

Suomen Hypoteekkiyhdistys on Suomen vanhin valtakunnallinen ja yksityinen luottolaitos, perustettu 1860. Hypo-konserni on kaikista pankki- ja vakuutusyhtiöistä riippumaton, jäsentensä omistama keskinäinen yhtiö, joka toiminnassaan on erikoistunut asuntorahoitukseen. Konserniin kuuluu myös vuonna 2002 perustettu talletuspankki, Suomen AsuntoHypoPankki Oy.

Osavuosikatsauksen 1.1.–31.3.2021 mukaan Hypo-konsernin tase oli 3,5 miljardia euroa, ydinvakavaraisuus 13,5 %, luottokanta 2,6 miljardia euroa, talletukset 1,6 miljardia euroa, järjestämättömät luotot 0,1 % ja liikevoitto 1,1 miljoonaa euroa. Asiakkaita konsernilla on yli 27 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy

Edessä asuntomarkkinoiden nollavuosi8.12.2023 00:05:00 EET | Tiedote

Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. ”Kaupungit kasvavat nyt nopeammin kuin koskaan, mutta uusien asuntojen aloitukset on pantu jäihin. Rakennusyhtiöiden myyntivarastot tyhjenevät kysynnän kasvaessa ja samaan aikaan uusia asuntoja valmistuu kasvukolmioon vähiten 10 vuoteen. Tuloksena se, että hintojen nopeampi kirivaihe ajoittuu vuoteen 2025”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye