Nuoret Kotkat

Nuoret Kotkat: Koronan jälkiä korjattava pitkäjänteisesti

Jaa
Peruskoulujen avautuminen torstaina on tärkeä askel kohti lasten normaalia elämää ja sosiaalisten suhteiden vahvistumista. Työtä koronan lapsiin kohdistuvien vaikutusten korjaamiseksi on silti jatkettava myös syksyllä, muistuttaa lapsijärjestö.

Lapsijärjestö Nuoret Kotkat on huolissaan siitä, millaisiksi osoittautuvat koulujen sulun ja kokoontumisrajoitusten vaikutukset lasten ja nuorten turvallisuuteen ja tulevaan elämässä pärjäämiseen. Erityinen huoli liittyy niihin lapsiin ja nuoriin, joille koti ei pysty tarjoamaan riittävää turvallisuutta esimerkiksi vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmien tai perheväkivallan uhan takia. – Kuluneet viikot ovat voineet olla pitkiä, jos turvallisesta aikuisuudesta on pulaa, toteaa Nuorten Kotkien liittohallituksen puheenjohtaja Marko Piirainen.

Koronan vaikutukset eivät rajoitu vain turvallisuuteen. – Eri kotien valmiudet ja voimavarat tukea lapsen etäkoulunkäyntiä eivät valitettavasti ole yhtäläiset, ja osalla lapsista on riski opinnoissa jälkeen jäämisessä, muistuttaa Piirainen. – Kun asiantuntijat nyt ovat arvioineet tilanteen riittävän turvalliseksi, oli hallitukselta oikea päätös avata koulut jälleen.

Koulu on myös lasten yhteisöllisyyden tärkeä paikka: tämä näkemys nousi esiin kun Nuorten Kotkien vertaisohjaaja-ikäiset (13-18-vuotiaat) kokoontuivat järjestön Vertsulive-lähetykseen Instagramiin viime viikolla. – Nuorille koulun alku on hyvä asia, koska he haluavat nähdä kavereita, pohtii lähetystä vetänyt vertaisohjaaja Paula Salonen Ylöjärveltä. – Meidät on opetettu pienestä pitäen siihen, että on parempi elää ystäväjoukossa kuin yksin. Mutta nyt tästä asiasta on opittava pois, kun emme pääse muihin luokkiin ja välituntialueitakin on rajoitettu. Olosuhteet huomioiden se on ymmärrettävää, mutta välejä ystäviimme ei pitäisi rajoittaa näin paljon.

Salonen toteaa että myös hän menee mielellään torstaina kouluun, mutta haastaa myös: –Mitä siellä enää tekee kaksi viikkoa?

Nuoret Kotkat katsookin, että koulujen ja päättäjien on välttämätöntä huolehtia siitä, että koulujen sulun aiheuttamiin ongelmiin puututaan muutoinkin kuin opetus nyt käynnistämällä. – Opettajien lisäksi tarvitaan myös muiden kouluyhteisön ammattilaisten – koulupsykologien, koulukuraattorien, kouluavustajien – osaamista, kun lähdetään katsomaan mitä lasten elämässä on tapahtunut etäkoulun aikana, ja tämän työn on jatkuttava myös syyslukukaudella, painottaa Marko Piirainen. – Myös esitetty lisärahoitus tukiopetukseen on välttämätön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marko Piirainen, puheenjohtaja, p. 0400 729 450, marko.piirainen(at)akt.fi
Paula Salonen, vertaisohjaaja, salosenpaula(at)gmail.com

Tietoja julkaisijasta

Nuoret Kotkat on lasten ja nuorten etu- ja toimintajärjestö, jossa on noin 10 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuoret Kotkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye