Nuoret Kotkat

Nuoret Kotkat: Nettikiusaamisen kitkeminen vaatii tekoja päättäjiltä

Jaa
Marko Piirainen valittiin edustajiston kokouksessa jatkokaudelle Nuorten Kotkien puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajana jatkaa Miikka Lönnqvist.

Nuorten Kotkien Keskusliiton edustajisto kokoontui Porissa 24.-25.10.. Valtakunnallisen lapsijärjestön päättäjiä oli hätkähdyttänyt tuoreiden tutkimusten antama tieto nettikiusaamisen ja -häirinnän yleisyydestä.

Kesällä julkaistun IRO Researchin Nettikiusaaminen Suomessa -kyselytutkimuksen mukaan nettikiusaamista on kokenut lähes joka kolmas 10-17 -vuotiaista suomalaislapsista. Tutkimuksen mukaan lapset myös yleensä tuntevat nettikiusaajansa siinä, missä muissa ikäryhmissä nettikiusaaminen on paljon todennäköisemmin tuntemattomien tekemää. ”Kiusaaminen ei enää jää kouluun, vaan seuraa netin kautta lasta myös kotiin – turvapaikkaan”, tiivisti kokoukselle puhunut kansanedustaja Heidi Viljanen (sd).

Nettikiusaamista voi olla ilkeiden nettikommenttien ja viestien lisäksi esimerkiksi se, että raportoidaan sopimattomaksi sisällöksi asiallisia julkaisuja tai että näytetään ja levitetään sellaista materiaalia, jota vastaanottaja ei halua nähdä, kuten väkivaltavideoita. Nuorten Kotkien nuoret ja aikuiset jäsenet kertoivat tuntevansa ilkeiden nettikommenttien ja viestien lisäksi myös sellaisen nettikiusaamisen, jossa raportoidaan sopimattomaksi sisällöksi asiallisia julkaisuja tai että näytetään ei-toivottua materiaalia, kuten väkivaltavideoita.

Edustajiston keskustelun tiivisti liiton puheenjohtaja Marko Piirainen: ”Haluammeko, että lasten ja nuorten kohtaama verkkohäirintä ja -kiusaaminen ovat niin yleisiä, että lapset ja nuoret alkavat nähdä sen normaalina ilmiönä?” 

Edustajisto vaatikin kannanotossaan, että yhteiskunnan toimin on lapsille ja nuorille tiedotettava verkkohäirintään puuttumisen mahdollisuuksista ja vahvistettava nettipoliisin resursseja. Erityiskysymyksenä lainsäätäjän on otettava tarkasteluun myös julkisessa keskustelussa kuvatut tilanteet, joissa se, että rikosilmoituksen myötä häirinnän lapsiuhrin nimi tulee epäillyn tekijän tietoon, toimii hidasteena avun hakemiselle.

Piirainen ja Lönnqvist jatkavat johdossa

Nuorten Kotkien edustajisto valitsi AKT:n puheenjohtajanakin tunnetun Marko Piiraisen jatkokaudelle 2021-2022 liiton puheenjohtajaksi. Liiton johtotehtävien ohella Piirainen, 44, on pitkään ollut mukana kotikaupunkinsa Porvoon Nuorten Kotkien toimintaa ohjaamassa. Myös hänen omat poikansa ovat osallistuneet Nuorten Kotkien toimintaan pienestä pitäen.

”On tärkeää että aikuisina pystymme välittämään lapsista ja antamaan heille yhteistä aikaa – sekä myös tarjoamalla turvallista harrastustoimintaa. Tähän tarpeeseen vastaavat myös Nuorten Kotkien kerhot ja leirit omalta osaltaan”, kertoo Piirainen motivaatiostaan Nuorten Kotkien johtoon, ”Kotkien toimintaan voit tulla juuri sellaisena kuin olet!”

Varapuheenjohtajaksi valittiin samoin jatkokaudelle 31-vuotias hallintojohtaja Miikka Lönnqvist, joka toimii muun muassa Hollolan kunnanvaltuutettuna.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Nuoret Kotkat on lasten ja nuorten valtakunnallinen toiminta- ja harrastusjärjestö, johon kuuluu noin 10 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuoret Kotkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye