Nuoret opettavat kouluissa taloustaitoja toinen toisilleen – suosittu vertaisoppimisohjelma laajenee ympäri Suomen

Jaa
Nuorten talousosaamista edistävä Pörssilähettiläsohjelma laajenee syyslukukauden aikana Jyväskylän, Turun, Porin, Salon ja Lahden seuduille sekä Itä-Suomeen kuten Kuopioon ja lähialueille. Lisäksi toimintaa on jo entuudestaan ympäri Uuttamaata, Pirkanmaalla, Oulun seudulla ja Rovaniemellä.
Pörssilähettiläät Laura ja Oskari pitämässä esitystä yheksäsluokkalaisille. Kuva: Kiia Etelävuori / Pörssisäätiö
Pörssilähettiläät Laura ja Oskari pitämässä esitystä yheksäsluokkalaisille. Kuva: Kiia Etelävuori / Pörssisäätiö

Pörssilähettiläät ovat Pörssisäätiön kouluttamia 15–19-vuotiaita nuoria, jotka voi kutsua yläkouluihin pitämään esityksen oman talouden hallinnasta. Viime lukuvuonna lähettiläiden oppitunneille osallistui lähes 4 000 yhdeksäsluokkalaista.

Lähettiläiden esityksen aikana oppilaat kuulevat muun muassa, miten tehdään budjetti ja säästösuunnitelma, miten sijoittamisen voi aloittaa ja miten pörssi toimii. Esitysmateriaalin tekemiseen ovat osallistuneet Pörssisäätiön asiantuntijoiden lisäksi nuoret itse. Oppitunneilla voikin kuulla nuorten omaan elämään kytkeytyviä esimerkkejä, joissa verrataan osaketta vaikkapa pizzanpalaan tai rahastoa Spotifyn soittolistaan.

– Tarkoitus on kertoa nuorille taloudesta tavalla, johon he voivat samaistua, kommentoi Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.

Vuoden aikana 4 000 tavoitettua nuorta – tavoitteena moninkertainen määrä

– Tavoitteena on, että muutaman vuoden sisällä Pörssilähettiläsvierailuja järjestetään jo kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa vastaavanlainen ohjelma tavoittaa lähes 30 000 nuorta vuosittain. Suomessakin tälle on valtava tarve ja kiinnostus. Nuoret kaipaavat etenkin käytännönläheistä opetusta oman talouden hallinnasta, Lounasmeri kertoo.

Pörssilähettiläsohjelma aloitettiin Suomessa loppuvuodesta 2017. Viime lukuvuoden aikana lähettiläät pitivät jo noin 200 esitystä yhdeksänsille luokille. Kuluvalla syyslukukaudella uusia Pörssilähettiläitä koulutetaan pääkaupunkiseudulla, Itä-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, minkä jälkeen kouluissa kiertää jo reilut parisataa lähettilästä.

Rinteen hallitus on nostanut taloustaitojen parantamisen myös hallitusohjelmaan, jossa luvataan kehittää kansalaisten talousosaamista ja talouden hallintaa kaikissa ikäryhmissä. Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Talous ja Nuoret TATin selvityksen mukaan vain alle kolmannes opettajista on sitä mieltä, että heidän koulunsa tarjoaa nuorille riittävät talousosaamisen valmiudet. Jopa 80 prosenttia suomalaisista haluaisi talouden omaksi oppiaineekseen peruskouluihin, selviää Pörssisäätiön Tietoykkösellä teettämästä kyselytutkimuksesta. Tärkeimpinä taloustaitoina vastaajat pitävät arjen taloustaitoja kuten budjetointia, säästämistä ja sijoittamista sekä kestävää kuluttamista.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Esittelyssä PörssilähettiläätSiirry videokanavalle

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Kiia Etelävuori, Pörssisäätiö: +358 50 557 6488 / kiia.etelavuori@porssisaatio.fi


Toimitusjohtaja Sari Lounasmeri, Pörssisäätiö: +358 50 372 5925 / sari.lounasmeri@porssisaatio.fi


Median edustajille voidaan mahdollisuuksien mukaan järjestää tilaisuus seurata Pörssilähettiläiden koulutusta tai kouluvierailua ja haastatella Pörssilähettiläitä. Otathan tällöin yhteyttä Pörssisäätiöön.

Kuvat

Pörssilähettiläät Laura ja Oskari pitämässä esitystä yheksäsluokkalaisille. Kuva: Kiia Etelävuori / Pörssisäätiö
Pörssilähettiläät Laura ja Oskari pitämässä esitystä yheksäsluokkalaisille. Kuva: Kiia Etelävuori / Pörssisäätiö
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pörssisäätiö
Pörssisäätiö
Fabianinkatu 14 B
00100 Helsinki

http://www.porssisaatio.fi

Suomen Pörssisäätiö on puolueeton yhteisö, jonka tehtävänä on arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen. Pörssisäätiö omistaa Pörssitalon ja rahoittaa toimintansa sen vuokratuloilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pörssisäätiö

Cargotecin sijoittajasivut palkittiin vuoden 2021 parhaina27.5.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry palkitsivat Cargotecin sijoittajasivuston vuoden 2021 parhaana. Cargotecin sijoittajasivusto tuo monipuolisesti ja helppokäyttöisesti tarjolle sijoittajan perustiedot. Yhtiö pärjäsi vahvasti tarkastelun eri osa-alueilla ja sai kiitosta myös aktiivisesta sijoittajaviestintätyöstään. Keskisuurten yhtiöiden sarjan paras oli Tokmanni, pienten yhtiöiden sarjassa Exel Composites ja First North -yhtiöistä parhaana palkittiin Fodelia. Lisäksi erityismaininnan innovatiivisista yhtiökokousjärjestelystä sai Martela.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye