Nuori asunnoton ei löydä pois kadulta yksin
12.10.2021 06:00:00 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

Yksineläviä asunnottomia oli ARA:n tilastojen mukaan vuoden 2020 lopussa runsaat 4300. Pitkäaikaisasunnottomien määrä on kääntynyt lievään nousuun ja heitä oli 1 054. Joukossa on yhä nuorempia.
"On nähtävissä kehitystä, että nuoret aikuiset eivät enää vain ajaudu kadulle, vaan ovat kasvaneet osaksi sitä maailmaa hyvin nuoresta alkaen. Kun nuoren koko elämä, ihmissuhteet ja toimeentulo ovat kadulla, sieltä on hyvin vaikea päästä pois", toteaa projektipäällikkö Robert Koski, joka työskentelee Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeessa. Tukialus tekee etsivää päihde- ja mielenterveystyötä Helsingin, Tampereen, Lahden ja Jyväskylän kaduilla.
Pitkäaikaisasunnottomilla on asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, kuten päihde- tai mielenterveysongelma. Kosken mukaan iso ongelma on, että tarjolla ei ole riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Myöskään nykyiset sote-rakenteet eivät huomioi kaikkein heikoimmassa olevien asunnottomien tilannetta.
"Tarvitaan rakenteellisia muutoksia, jotta esimerkiksi nuoret asunnottomat kiinnittyvät paremmin tarjolla oleviin palveluihin", Koski huomauttaa.
Asunto ensin -malli toimii
Diakonissalaitoksen Hoivan asiakkuusjohtaja Heli Alkila korostaa, että asunnottoman nuoren voi olla todella vaikea löytää tarvitsemaansa apua palvelujärjestelmästä.
"Meidän on tarjottava matalan kynnyksen palveluja, joista nuorta ei käännytetä pois. Lisäksi nuori tarvitsee rinnalla kulkijan ja ennen kaikkea ammattilaisten kannustavaa asennetta sitten, kun asunto löytyy."
Alkila huomauttaa, että nuorten asunnottomien tilanteen korjaaminen ei vaadi ylivoimaisia muutoksia, vaan poliittista tahtoa.
"Suomessa on jo olemassa laajassa yhteistyössä kehitetty Asunto ensin -malli, joka on todettu toimivaksi ja tehokkaaksi. Sen lähtöajatus on, että asunto on perusoikeus ja samalla perusta kuntoutumiselle. Asunto ensin -malli toimii nuorten asunnottomien kohdalla aivan yhtä hyvin kuin aikuistenkin."
Asunnottomien yö näkyy ympäri maan
Suomessa on vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää Asunnottomien yön merkeissä. Sen yleisenä tavoitteena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yö on samalla Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan vuosittainen mielenilmaus. Tänä vuonna tapahtuman yhteinen teema on Ulkopuolella – syrjäytynyt vs. syrjäytetty.
Diakonissalaitos ja sen tytäryhtiö Diakonissalaitoksen Hoiva oy nostavat nuorten asunnottomien asiaa esiin Asunnottomien yön tapahtumissaan pitkin viikkoa. Lisätietoja Diakonissalaitoksen konsernin tapahtumista.
Diakonissalaitos on mukana Asunnottomien yö -kansalaisliikkeessä, joka koordinoi tapahtuman järjestelyjä valtakunnallisesti. Lue lisää osoitteesta asunnottomienyo.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Robert Koski, Tukialus-hanke, Diakonissalaitos
p. 050 594 5293, robert.koski@hdl.fi
Asiakkuusjohtaja Heli Alkila, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
p. 050 502 7533, heli.alkila@hoiva.fi
Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, Diakonissalaitos
p. 050 372 0828, jenni.sarolahti@hdl.fi
Viestintäpäällikkö Susanna Kaaja, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
p. 050 325 2072, susanna.kaaja@hdl.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Kutsu medialle: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä27.8.2026 14:37:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa osallistumaan ja keskustelemaan siitä, miten vastakkainasettelua voi vähentää yhteiskunnassa.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä Oulussa26.8.2026 11:06:59 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa toimintaansa käynnistämällä Oulussa nuorten päihdetyön toiminnan. Katutason toiminta käynnistyy lokakuussa, kun neljä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista aloittaa työnsä. Toiminta koostuu etsivästä, jalkautuvasta katutyöstä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnasta päihteitä käyttäville alle 25-vuotiaille nuorille.
Pienenkin työn pitää kannattaa – suojaosat on palautettava21.8.2026 16:39:24 EEST | Tiedote
Tuore vertaisarvioitu tutkimus osoittaa, että suojaosat lisäsivät merkittävästi osa-aikatyön tekemistä työttömyyden aikana. Tutkimuksessa ei havaittu, että suojaosat olisivat heikentäneet kokoaikatyöhön siirtymistä. Diakonissalaitoksen mukaan tulos nostaa esiin laajemman kysymyksen siitä, tekeekö suomalainen sosiaaliturva pienistäkin askelista kohti työelämää kannattavia ja ennakoitavia.
Nuoret ja ikääntyneet pitkäaikaistyöttömät yhteen Rovaniemellä – uusi hanke rakentaa siltoja sukupolvien välille20.8.2026 12:03:47 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen Vamos Rovaniemi käynnisti Nuori mieli – Viisas sydän -hankkeen, jossa etsitään uudenlaista ratkaisua yksinäisyyteen, osattomuuteen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen. EU:n osarahoittama hanke tuo yhteen yksinäisiä nuoria ja yli 54-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä rakentamaan yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja polkuja kohti aktiivisempaa arkea.
Millainen yhteisöllinen paikka Jyväskylään tarvitaan? Diakonissalaitos käynnistää D-aseman suunnittelun yhdessä kaupunkilaisten kanssa26.6.2026 07:36:04 EEST | Tiedote
Yksinäisyys, mielenterveyshuoli ja eriarvoistuminen koskettavat yhä useampaa jyväskyläläistä. Siksi Diakonissalaitos suunnittelee kaupunkiin paikkaa kohtaamiselle ja yhdessä tekemiselle. Toiminnan sisältö ja suunta rakennetaan alusta alkaen yhdessä jyväskyläläisten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

